keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Otetaanpa uusiksi

Pari kirjoittamaani tekstiä ovat selkeästi aiheuttaneet pienoisia väärinkäsityksiä.
Tiivistän vielä, josko se selventäisi ajatuksiani.
Hallitreenit-tekstissä kerroin opettaneeni Titon tarkoituksella kysyväksi koiraksi. En halua, että ensimmäinen agilityyn hyvin soveltuva koirani posottaa menemään sellaista vauhtia, ettei minua tarvita. Tito saa muuttua takaisin tykittäväksi koiraksi sitä mukaan, kun itse kehityn ja opin. Tietysti on huikeaa nähdä koiria, jotka eivät tee yhtään ylimääräistä kurvia ja kääntyvät kuin ajatus. Totuus on kuitenkin se, että minä teen itse niin monta ylimääräistä askelta ja huidon jokaiseen ilmansuuntaan, etten voi olettaa koirani ymmärtävän, mitä tarkoitan. Parin vuoden kuluttua tilanne on varmasti jo toinen.
Opetin Titon kysyväksi, jotta minun olisi helpompi pysyä perässä. En sen vuoksi, että haluaisin kysyvän koiran.

Viimeisin teksti käsitteli iloista treenaamista.
Minulle seuraaminen, tunnistusnouto ja etutassuilla käveleminen ovat kaikki yhtä lailla temppuja. Minä en ottanut koiraa, jotta voisin menestyä. Otin kuitenkin bc:n, jotta koirani ei olisi este menestymiselle, jos kilpaileminen alkaisi houkutella.

Hui jui, miten totista koirien kanssa urheileminen on tänä päivänä. Pennuille on paikat ohjatuissa ryhmissä ennen kuin ovat edes luovutusikäisiä. Kasvattajat antavat mukaan lisenssit ja kisakalenterin. On osallistuttava tuolle leirille ja aloitettava tämän lajin treenaaminen mielellään ennen kuin koira täyttää 3kk. Ensimmäinen vuosi on niin tärkeä, ettei mitään saa heittää hukkaan. Pennusta on otettava kaikki irti, koska nuorena opittu osataan vielä vanhanakin. Palkkasitko 10-viikkoisen vinosta perusasennosta? Ei, ei ja vielä kerran ei. Mieti nyt loppuun asti ennen kuin lähdet tekemään. Saat korjata perusasentoa koiran loppuelämän ajan.

Tämä kappale oli hienoisella ironialla höystetty. Minä vaadin Titolta suoria perusasentoja ennen kuin se oli ollut viikkoakaan minulla. Se pääsi 9-viikkoisena leikkimään muiden koirien kanssa vasta, kun istui ja tapitti silmiini. Ei Tito ole kasvanut pellossa. He, jotka ovat sen pienenä nähneet, tietävät.

Hauskan pitäminen ei tarkoita minulle päätöntä rehaamista. Olen tietoinen siitä, miten ja mistä palkkaan. Kun opetan, mietin ja punnitsen mahdollisia opetustapoja. Teen ja katson, mitä tapahtuu. Kesken opetuksen saatan keksiä uuden idean ja kokeilen, miten idea toimisi käytännössä. Kaukokäskyjä kuonokosketuksella ja eilen treenattiin takapään käyttämistä ison ruokatynnyrin avulla. Kuinka moni on seissyt koiranruokien säilytystä varten tehdyssä tynnyrissä ja ajatellut treenaavansa jotakin seuraamiseen liittyvää?
Mielikuvitus - mikä lahja ihmiselle onkaan annettu!

Tavoittellisuudesta muutama sananen. Minä osallistun jokin kaunis päivä ainakin tokossa ja agilityssa kilpailuihin. Agilityyn osallistun, kun koira olisi oikeasti valmis kolmosiin. Tokoon osallistun, kun tiedän alo-liikkeiden olevan peruskauraa. En mene kokeisiin kokeilemaan ja toivomaan parasta. Käyn kokeissa toteamassa, että olen oikealla tiellä ja jotain on tullut tehtyä oikein.

Hauskan pitäminen ei missään nimessä tarkoita lipsumista tekniikasta. Tekniikasta lipsuminenhan ei ole hauskaa, joten näitä ei kannata yhdistelläkään...

3 kommenttia:

  1. Tältä viivalta mäkin lähden. Tarkkaa tehdään, mutta ei rypyt otsalla. Kouluttaminen tokoon tai pk-puolelle on yhteistä leikkimistä siinä missä temput ja vaikka koiratanssi. Koira ei tee eroa, miksi minäkään. Itselleni on pääasia yhteinen tekeminen ja "hulluttelu". Kisoihin tähdätään silti ja huipputuloksia tavoitellaan :)

    VastaaPoista
  2. "Totuus on kuitenkin se, että minä teen itse niin monta ylimääräistä askelta ja huidon jokaiseen ilmansuuntaan, etten voi olettaa koirani ymmärtävän, mitä tarkoitan."

    Olet väärässä! Kuvittelet ehkä olevasi huono ohjaaja tai kykenemätön onnistumaan ton kaliiberin koiran kanssa jos se tekee hommia täydellä potentiaalillaan, mutta se ei pidä paikkaansa. Mun mielestä tämä on nyt just sitä tekniikasta lipsumista eikä siinä ole mitään hauskaa.

    Mieti vaikka viimelauantaista takaleikkapätkää, sitä siksakkia. Heti kun aloit uskaltaa ja rohkeasti liikkua ja kertoa koiralle ajoissa mihin ollaan menossa, se lakkasi kyselemästä. Se oli itsevarmempi, liikkui lujempaa ja teki kerta kaikkiaan paremmin. Kun sä uskallat, Titokin uskaltaa. Kun ohjaaja ei hidasta koiraa, koira pääsee etenemään täyttä vauhtia ja tekemään asioita itselleen sopivaan tahtiin. Siten sen itseluottamus ja osaaminen väkisin kasvaa. Se tietää mitä se on tekemässä, se luottaa ohjaajaan, sen ei tarvitse epäröidä eikä kysellä.

    Eihän sulla ollut mitään ongelmaa Rumonkaan kanssa, ja se nyt ei varsin kysele sen ihmeemmin. Tää tulee nyt ehdottomasti kaikella rakkaudella ja kokemuksen syvällä rintaäänellä: USKALLA. Sitten koirakin uskaltaa. Ja sitten teillä molemmilla on helpompaa, ihan oikeasti. Mä oon ehkä nyt kauhea kitisijä kun vingun tästä samasta asiasta minkä ehdin, mutta mä teen sen koska mä uskon teihin ja näen teissä molemmissa huikean potentiaalin. Sä oot yllättävän hyvä ohjaaja, ei kaikki pysy Rumon puikoissa tosta noin vaan tai ohjaa nopeaa bc:tä puoliksikaan niin hyvin mitä sä teet.

    Turha jarrutella, te ootte oikeasti aivan liian hyviä siihen. En ole kovin usein erityisen tosissani (sen äskettäin kirjoittamani mehän ei pilipalitreenata -postauksen voi esimerkiksi valuttaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos :D) mutta nyt olen ÄÄRIMMÄISEN TOSISSANI. Sulla ei ole huolen häivää ohjauksen ja ehtimisen kanssa, vaikka mä nillitänkin jokaisesta pikkuasiasta. Ne on kuitenkin pikkuasioita ja sä korjaat niitä just sitä tahtia kun sanon niistä. Enpä muista milloin ois ollut näin helppoa kouluttaa ketään ja milloin olisi nähnyt yhtä nopeaa edistymistä.

    Tiivistän tämän romaanin: Te olette ihan järkyttävän hyviä ja sun pitää alkaa tiedostaa se än yy tee NYT!

    Eikä oo muuten mitenkään ennenkuulumatonta että sillä ekalla agikoiralla päästäisi vaikka miten pitkälle.... Ootapa vaan! Lähtökohdat on tosi hyvät, loppu on susta kiinni. Eikä tarvi ees kehittää niitä ryppyjä otsaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janni (ja Marjo), te olette hauskoja. Kiitos kovasti kannustussanoista. :)
      Katotaan nyt, mitä treeneissä tapahtuu. Mä sanoin Marjollekin tänään, että haluisin päästä hallille vähintään 4 kertaa viikossa. Eihän me olla radanpätkiä tehty oikeastaan kuin nämä tämän vuoden hallitreenit. Kesällä tehtiin ihan yksittäisiä esteitä ja pikkupätkiä silloin tällöin. Kaikki on uutta.

      Ja totta ihmeessä kuuntelen sun jokaista sanaa! Sähän olet huisin etevä ja tiedät lajista paljon (siis PALJON). Olen todella kiitollinene, että olet valmis tietojasi jakamaan. Olen myös iloinene, että oikeasti sanot asiasta ja potkit pois kentältä, kun on hyvä hetki lopettaa...

      Poista