tiistai 24. huhtikuuta 2012

Want to Know?

Jostain on ilmaantunut huikeat 52 rekisteröitynyttä lukijaa blogilleni. Muita tilastoja en jaa tähän, mutta olen hämmästynyt siitä, kuinka moni blogiani lukee. Ajattelinpa siis seurata muutamaman muun blogin esimerkkiä ja tehdä "kyselytekstin".
Haluatko Sinä mahdollisesti kysyä minulta jotakin? Mietitkö joskus, miksi kirjoitan jollakin tavalla tai jostakin asiasta? Olenko mielestäsi kummajainen, jota ei voi ymmärtää? Haluaisitko tietää, miksi, miten tai milloin teen jotakin? Kiinnostaako sinua tietää jotakin, mitä en ole blogissani kertonut?

Hassultakin tuntuvan kysymyksen voi esittää kommenteissa tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen:
nova.vdende (a) gmail.com.


Piikkisika

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Toinen toistaan opettaa

Mä tunnen sen jo kasvavan, voiman sisälläin.
Uuden haasteen toteutan ja teen sen pystypäin.
Takaa vuorten huippujen etsin aina vaan.
Ja pokemonin jokaisen mä opin tuntemaan.
Pokemon!
Omakseni saan, kun uskon vaan.
Me yhdessä voitetaan.
Pokemon!
Oot mun ystäväin, olet aina vierelläin
Pokemon!
Omakseni saan, kun uskaltaa.
Niin rohkeus palkan saa.
Toinen toistaan opettaa.
Pokemon!
Omakseni saan, Omakseni saan!
Pokemon!

Toivon, että teillä kaikilla on oma Mokeponi.
 

perjantai 13. huhtikuuta 2012

YouTube - Toisinaan videot ovat näkemisen arvoisia

Tiedoksi: Tässä tekstissä ei ole minkäänlaista järkevää ajatusta.

Oletan (ja toivon), etten ole ainoa, joka huomaa yht'äkkiä viettäneensä videomaailmassa tunnin - tai muutaman. Lähtökohta videoiden katsomiselle voi olla mitä tahansa. Joskus etsin videota jotakin tarkoitusta varten. Haluan löytyy tietyn suorituksen jostakin lajista tai ehkä nähdä uuden tavan tehdä jokin liike. Toisinaan päädyn katsomaan jotakin hyvin sivistävää esimerkiksi The Big Bang Theory -sarjaa tai videoita kakkujen koristelusta. Kun kaipaan entistä harrastustani, etsin käsiini fiilistelyvideoita purjehtimisesta.

Suurin osa katsomistani videoista on kuitenkin koiravideoita. Moni video saa tuomioni heti - en viitsi katsoa välttämättä kovin pitkälle, jos alku on kankea ja koiralla näyttää olevan tylsää. Siirryn nopeasti seuraavaan ja joskus auki on monta videota samaan aikaan. Vertailen, mietin, katson uudestaan, pysäytän, katson lähempää, palaan edelliseen videoon, tallennan, nautin näkemästäni, katson kauhuissani näkemääni jne. Harvemmin katson videoita sohvalla löhöten ja herkkuja popsien. A) Minulla ei ole sohvaa. B) Minulla ei ole koskaan herkkujakaan.

Eilen minulla oli missio. Halusin löytää videon, josssa gronttu seuraa tavalla, josta minä pidän. Hyvä tavaton, ei ollut helppo tehtävä. Kyllähän niitä vasemman jalan vieressä kulkevia mustia otuksia löytyi, mutta yhdelläkään ei ollut sellainen ilme ja tekniikka, mistä minä pidän. Vaihdoin hakusanoja ja käytin mielikuvitusta. Videosta videoon ja kello eteni samaa tahtia - nopeasti. Lopulta löysin, mitä etsin. Kyllä silmä lepäsi ja tulin iloiseksi, kun vihdoin näin suorituksen, josta oikeasti pidän.

Samalla tavalla tulen iloiseksi, kun löydän videon, jossa opetetaan tietyllä tavalla ja tulos on hieno. Olen myös tyytyväinen, kun löydän videon, jossa on suoritus, joka kiteyttää ajatukseni. Joskus mietin itsekseni pääni puhki, minkälainen tekniikka johonkin olisi mielestäni ihanteellinen. Kun sitten törmään videoon, jossa näen juuri sellaisen suorituksen, mitä olen miettinyt, tekisi mieli hihkaista:

"Siinä se on! Ja nyt treenaamaan!"

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Hei, me selvittiin!

Pari päivää sitten sain käydä Jannin sijasta Kivistössä Juhan oppeja kuuntelemassa. Kiitos Jannille, kun antoi vuoronsa minulle!

Marjo lähti ystävällisesti kuskiksi ja sai kuunnella hermostunutta pulinaani hyvän tovin. Juha tiesi kyllä, että tämmöinen keltakuonokoirakko on tulossa, mutta jännitti kuitenkin kamalasti. Tutustumaan rataa ja hetken pohtimisen jälkeen kävin kysäsemässä, miten tehdään, kun jätetään muutama este väliin. Päädyttiin tekemään yhtä lyhyempää pätkää pariin kertaan ja pidempää pätkää useampaan kertaan. Pidemmällä pätkällä oli kaksi estettä, jotka Tito on tavannut kerran, mutta yritin luottaa siihen, että onhan sillä silmät päässä. Kyllä se nyt tietää, kun olen sille videoitakin näyttänyt.

Tehtiin lyhyttä (4 aitaa) pätkää pari kertaa ja se ei tuottanut sen kummempia ongelmia. Ensimmäinen yritelmä oli todella törppö minun puoleltani, koska olin hurjan hermostunut. Sen jälkeen menikin ilmeisesti niin kuin pitikin ja hermostuneisuuteni laukesi heti. Hei, me osataan ainakin jotain.

Sitten alettiin tehdä toista pätkää (esteet 8-20). Ei mennyt ihan kertaheitolla. Juha puhui minulle vierasta kieltä ja ilmeeni taisi kertoa, että nyt tarvitaan pientä selvennystä. Jos hän olisi puhunut vanteista, puomiliikeistä, spinnuista ja gennuista, olisin ollut ihan mukana, mutta nyt...

Puhuttiin rytmityksestä ja ohjaajan liikkeen suunnasta. Tuntui hyvältä, kun kaikki, mitä kuulin, tuntui järkevältä ja loogiselta. Näin ollen niiden muistaminenkin on paljon helpompaa. Mikäli jokin asia on tuntuu aivan mahdottomalta käsittää ja sitä vain nyökyttelee ymmärtäväisen näköisenä, on suuri mahdollisuus unohtaa koko asia, koska se ei vain rekisteröidy mihinkään.

Pidemmän pätkän tekeminen tuntui sinänsä mielenkiintoiselta, että Tito ei ole useamman esteen ratoja paljon tehnyt. Ehkä joskus rallirataa ympyrää, mutta se on ennemmin vauhtia kuin ohjausta ajatellen. Agilityn kanssa me emme ole kiirehtineet! Nytkin pidettiin rimat suosiolla medi-tasolla. Eihän tuo karvahousu ole niitä kuin muutaman kerran tavannut.

Lopussa vedettiin yhtenä pätkänä esteet 8-12 ja kyllähän ne sitten meni. Joku kaarros venähti pitkäksi, mutta minä yritin muistaa siinä vaiheessa, mihin suuntaan isovarpaan piti osoittaa.

Hauskaa meillä oli ja kuulemma meikäläisellä on lajista "hyvä käsitys". Seuraavaksi sitten sitä käytäntöä, ettei jää vain käsitykseksi.

Tässä se toinen pätkä radasta liikkuvana kuvana. Viimeksi blogissa onkin ollut videota Titosta, kun se on ollut noin 13-viikkoinen.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Tero Jääskeläinen - Sinun muistosi kuvina.

Valokuvaaminen on taitolaji. Minä osaan laittaa kameran päälle ja painaa sitä isointa nappia oikeassa yläkulmassa. Osaan poistaa linssisuojuksen, kun ruudulta näkyy vain mustaa. Osaan kääntää kameran pystyasentoon, kun totean vaakatason näyttävän hassulta. Osaan siirtää kuvia muistikortilta tietokoneelle ja muuttaa niiden kokoa sellaiseksi kuin tarvitsen. Taitavaa?

Tunnen ihmisen, joka ei puhuisi esimerkeissäni osaamisesta. Kun vertaan omia "taitojani" hänen taitoihinsa, olen samaa mieltä. Tero Jääskeläinen on yksi taitavimpia valokuvaajia, jonka tunnen. On ilo tuntea henkilö, jolle harrastuksesta on tullut ammatti ilman, että motivaatio on kärsinyt. Hän tekee tarkkaa työtä ja haluaa kehittyä yhä taitavammaksi. Tero näkee erilaiset kuvausolosuhteet haasteina ja ennen kaikkea mahdollisuuksina

Mikäli Sinä haluat ikuistaa esimerkiksi hetken koirasi kanssa, voin lämpimästi suositella Tero Jääskeläistä.


Kuva: Tero Jääskeläinen
Kuva: Tero Jääskeläinen

Kuva: Tero Jääskeläinen

torstai 5. huhtikuuta 2012

Treeniryhmä - Siunaus vai kirous?

Koiralajeja voi treenata monella tavalla. Lajien harjoitteleminen vaatii yleensä kuitenkin tietyt puitteet, jos haluaa edetä kotipihalta korkeammalle. Agility muuttuu päättömäksi sinkoiluksi ilman esteitä. Suojelua on hankala harrastaa, jos omistaja on ainoa, mihin voi käydä kiinni. Peltojälki on ihan vaan jälki, jos ei ole peltoa. Vesipelastus vaatii veneen ja uimistahan se olisi, jos ei olisi pelastettavaa. Haku menee jo vähän hakuammunnan puolelle ilman maalimiehiä. Näitähän voisi jatkaa loputtomiin!

Sen lisäksi, että tarvitaan varusteita ja "kohdehenkilöitä", on hyötyä myös treeniseurasta. Mikäli ei halua päästä kotipihaansa pidemmälle, ei ole ehkä niin väliä, mitä muut ajattelisivat näkemästään. Jos mielii näyttää kuonoaan kilpailuissa, pääpaino on juurikin silllä, miltä suoritukset näyttävät. Se on kaiketi kilpailujen ajatus. Joku kertoo sinulle, miten sinä ja koirasi suoriuduitte. Tätä arvostelua verrataan muiden koirakoiden suorituksiin ja saadaan aikaan paremmuusjärjestys.

Jotta virallinen tuomari ei olisi ensimmäinen, joka arvioi suoritustasi, voit kääntyä muiden koirakoiden puoleen. Treeniseurasta on siis hyötyä. Useammat silmät näkevät enemmän kuin yhdet. Muiden kokemuksista voi olla itselle hyötyä. Ehkä joku on löytänyt ratkaisun ongelmaan, jonka kanssa itse on paininut vuoden tai kaksi.

Minä olen koiraharrastajana keltakuono. Minulla ei ole kokemuksia monista treeniryhmistä, valmentajista tai kilpailuista. Minä en tiedä mistään mitään, mutta minulla on mielipiteitä kaikesta.

Treenaaminen ryhmässä antaa mielestäni eniten, kun...
... ryhmän jäsenet kunnioittavat toisiaan ja toistensa koiriaan.
... ryhmän jäsenillä on samantyyppiset koulutusmenetelmät. Mikäli koulutusmenetelmät eivät ole samankaltaisia, ryhmäläisten tulisi kuitenkin ymmärtää toistensa toimiaan.
... ryhmän jäsenet haluavat aidosti auttaa toisiaan.
... ryhmän jäsenet haluavat toistensa onnistuvan.
... ryhmän jäsenet voivat tuoda omia ajatuksiaan esiin ilman pelkoa siitä, että vastassa on tyrmäys ja kuurot korvat.

Treenaaminen ryhmässä tekee enemmän hallaa kuin hyvää, jos...
... ryhmän jäsenet aliarvioivat toisiaan.
... ryhmän jäsenet ajavat vain omia etujaan.
... ryhmässä on vaikea saada uusia ajatuksia, ideoita taikka omaa ääntään kuuluviin.
... ryhmässä väheksytään jonkin ihmisen, koiran tai koirakon taitoja ja tekemistä.
... ryhmässä on havaittavissa paheksuntaa ja halveksuntaa.
... ryhmäläiset eivät osaa iloita toistensa onnistumisista.

Mikäli treeniryhmän sisällä on liikaa kysymyksiä, joita ei käsitellä, tulos voi olla hyvin ikävä. Liian monesta kysymysmerkistä tulee nopeasti huutomerkki.

Laji voi olla kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta uskoisinpa, että huono treeniseura on harvemmin tie räiskyvään menestykseen. Te, jotka haluatte harjoitella muiden kanssa, hakeutukaa ihmisten pariin, joiden kanssa on ilo treenata. Treenaamisen kuuluu olla hauskaa, antoisaa, mielenkiintoista ja kehittävää!



maanantai 2. huhtikuuta 2012

Rantakuntoon 2012

Tito on syönyt noin kuukauden päivät paremmin. Olen ollut aivan hurjan innoissani tästä, koska syömisen kanssa on tapeltu 1,5 vuotta. Elämä on huomattavasti helpompaa. Koiran mielentila on muuttunut ravaamisen ja syömisen myötä selvästi parempaan suuntaan.

Kun aurinko alkoi paistaa ja pimeys väistyi valon tieltä, ei auttanut, vaikka silmiä hieroi. Tito on lihonut! Se painaa "huikeat" 22 kiloa. On sillä lihastakin ihan eri tavalla kuin vuosi sitten - ipana aikuistuu ja haluaa muskelit. Sinänsä ironista, että Tito kasvattaa lihaksiaan ja minulla itsellä on tuskin mitään jäljellä parin kuukauden hyvin maltillisen liikunnan vuoksi.

Ravaaminen on tuonut Titolle syvempiä lihaksia ja sen jalat tuntuvat erilaisilta. Lihaksia on muuallakin kuin niissä "isoissa pateissa". Nyt pitää saada koira (ja omistaja) vielä parempaan kuntoon, jotta keväästä ja tulevasta kesästä voidaan nauttia.
Kesä 2011

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

My Favorite: Top Canis Massive -panta

Tito sai pari päivää sitten uuden pannan. Olin pyöritellyt pantaa jo useamman kuukauden töissä, mutta aina se jäi ostamatta. Titolle ei ole aikaisemmin ollut nahkapantoja, koska se on aina niin likanen, märkä ja rapanen, että on ihan turha laittaa nahkaa kaulaan. Meillä on suosittu nylonia, jonka voi heittää tarpeen tullen pesukoneeseen.

Viime perjantaina hypistelin pantaa taas, sovitin työkaverin koiralle, joka on Titon kokoinen, ja päätin ostaa sen. Työkaverit kehtasivat kuittailla, että eihän se panta edes näy, kun Titolla on omasta takaa tuota kaulusta.

Hei, tärkeintä on, että minä tiedän sen olevan Titon päällä!

Kotiutunut panta on Top Caniksen Massive -panta. Titolle ostin 50 cm pitkän. Panta on sisältä pehmeää nahkaa. Ulkopuolella on litteistä niiteistä hienot kuviot. Tito ei ole niin äijä, että se voisi pitää ulkonevia niittejä, joten nämä litteät sopivat hyvin. D-lenkki on iso eli sitä ei tarvitse etsiä kaiken karvan seasta. Näiden lisäksi panta on sopivan levyinen - ei niskatuki, muttei myöskään kaulankatkoja.

Titolla tuskin on mielipidettä pannasta, mutta veikkaan, että tämä panta on sille mieleisempi kuin kirkuvan pinkki panta, jonka ostin joulukuussa...




Mitä mieltä teksteistä?

Useampi ihminen on etsinyt jonkinlaista "tykkää"-namiskaa blogistani. Ajattelin, että se ei olisi kovin reilua, joten laitoin mahdollisuuden peukuttaa ylös - mutta myös alas. Ei kaikesta tarvitse tykätä!