Vaellus – Helsingistä Kilpisjärvelle koiran kanssa

Jälkiviisauksia on turistu pakkaamisesta eli eiköhän ole korkea aika lähteä matkaan. Rovaniemelle menee useampi juna päivässä, mutta valitsin yöjunan omalla lemmikkihytillä ihan sen vuoksi, että Rovaniemeltä lähtee tasan kaksi bussia aamupäivän aikana Kilpisjärvelle. Ei siis ole järkevää ottaa sellaista junaa napapiirille, että joutuu yöpymään Rovaniemellä koirien kanssa.

Juna nytkähti matkaan seitsemän aikaan illalla ja puksutteli länsirannikkoa pitkin kohti pohjoista. Konduktööri oli mukava mies ja kertoi muun muassa, että Tampereen kohdalla on 40 minuutin pysähtyminen. Silloin ehtisin käydä pidemmälläkin koirien kanssa. Hän neuvoi tämän nähtyään minun parilla asemalla juoksevan koirien kanssa lähimmälle tolpalle pissattamaan pojat. Totesi ehkä, että voi olla hyvä sanoa, missä päästään ihan oikealle kävelylle ilman hätäilyä junan lähtemisestä ilman meitä.

Tampereella käytiinkin aseman lähellä olevassa puistossa, jossa koirat saivat lompsia vapaana. Vähän oli minulla outo olo ajatuksesta, että kaikki tavarat ovat junassa. Mitä jos olen ymmärtänyt jotain väärin ja juna jatkaakin matkaa ilman meitä vieden rinkan ja kaiken mennessään? Eipä vienyt, joten kiipesimme takaisin junan kyytiin ja jatkoimme matkaa.

• Koirallinen voi ostaa itselleen oma hytin, jonne ei tule muita matkustajia. Meillä oli kerrossänky, lavuaari ja koirille kiitettävästi tilaa sängyn alla ja matkatavarasyväyksessä. Vessa oli kätevästi heti käytävällä seuraava ohi.
• Oma hytti on varsin rentouttava vaihtoehto, koska koirien suhteen ei tarvitse huolehtia, minne ne ovat päänsä tunkeneet. Ainakin Tito ja Totti alkavat usein vähitellen unisena levitä penkkien alla muiden puolelle...

Rovaniemelle saavuttiin vähän seitsemän jälkeen aamulla. Vaihtoehdot olivat jatkaa heti kahdeksalta matkaa bussilla Kilpisjärvelle tai vasta kello yksitoista. Jälkimmäinen olisi kestänyt ajallisesti parisen tuntia vähemmän aikaa, mutta mitäpä me nyt Rovaniemellä kaikkien kantamusten kanssa. Eli jatkoimme aika läpsystä matkaa bussilla.

• Bussifirmat velottavat koirista aika laajalla skaalalla. Osa päästää koirat ilmaiseksi ja osa velottaa yllättävän paljonkin. Mennessä koirat maksoivat yhteensä 3,30 euroa ja viikkoa myöhemmin toisen firman bussi veloitti 20 euroa. Aika iso ero minusta.

Sijoittauduin koirien kanssa taakse, mikä on yleensä suositus. Kuljettajalta kannattaa kysyä, mihin hän koiralliset haluaa, niin yhteistyö sujuu hyvin. Menomatkalla bussissa oli lisäksemme vain kourallinen ihmisiä, joten valtasimme takaosan mukavasti itsellemme. Tito ja Totti saivat nukkua omilla puolillaan omien penkkiensä alla. Tosin Totin löysin usein katselemasta maisemia. Kurkotti lattialta nähdäkseen edes jotain. Ilmeisesti maisemat kelpasivat. Tito veteli hirsiä koko matkan.

Pohjoisessa osa busseista hoitaa postin jakamista eli bussi pysähteli välillä. Kittilässä oli vartin pysähdys ja vein pojat juoksemaan. Totti löysi kuohuvan joen puskien takaa ja sain sen täpärästi kutsuttua pois. Olisi saattanut kuljettaja katsoa pitkään vettä valuvaa mutakoiraa...

Muoniossa pysähdys oli tunnin mittainen ja siinä ehdittiinkin jo hyvälle lenkille. Ja ostamaan laastareita, jotka olin unohtanut ottaa mukaan. Kirsikkatomaattejakin ostin kolme rasiallista, koska tuoretta ruokaa ei ollut luvassa ihan hetkeen.

Kuljettaja ilmoittu kaikilla pysähdyksillä, minkä mittaisia ne ovat ja viimeisen ruokakaupan kohdalla hän mainitsi, ettei edessä ole enempää ruokakauppoja kuin vasta Norjan puolella.

Kilpisjärven retkeilykeskuksen kohdalla bussi jätti pienen laumani päärakennuksen eteen. Siitä sitä oltiin. Ilman minkäänlaista suunnitelmaa! Tajusin sen viimeistään sillä hetkellä, kun katsoin selkäni taakse ja näin maisemat, jotka kertoivat Ruotsin ja Norjan kiilanneen röyhkeästi Suomen ohi, kun pohjoismaille jaettiin vuoria.

Tunsin kylmän ilman tunkeutuvan vaatteiden läpi. Ai niin, nyt oltiin todella pohjoisessa. Mitähän olin ajatellut niiden shortsien suhteen?

Jätin koirat kuistille ja menin tavaroitteni kanssa sisälle. Kävin katsomassa ruokatarjonnan ja kysyessäni vegaanista vaihtoehtoa sain iloiseksi yllätyksekseni ostaa keittobuffetin ja syödä kaikkea, mitä suinkin halusin. Tämä tuntui varsin reilulta, kun liha- ja kermaruoat jäivät lautaseltani pois. Söin vaatimattomasti kolme lautasellista Titon ja Totin kanssa ulkona kuistilla. Siinä ehdin pohtia, minne lähtisin seuraavaksi.

Tankkaus ennen lähtöä.

Kello kuuden aikaan lähdin matkaan. Kovasti yrittivät muut toppuutella, ettei iltaa kohden ehkä kannattaisi enää lähteä Mallan luonnonpuiston läpi, mutta se tuntui hassulta kehotukselta. Meillähän oli teltta ja ruokaa!

Matkaan lähtemisessä jännitti jonkin verran puhelinasia. Olin ostanut uuden puhelimen ja vaihtanut liittymää vähän ennen reissua. Mutta myyjä oli sössinyt operaattoriasian niin, että saapuessani Kilpisjärvelle minulla ei ollut enää minkäänlaista operaattoria. Puhelin kertoi viileästi, että sain soittaa vain hätäpuheluja. Olin lähdössä "jonnekin", mutta minulla ei ollut minkäänlaista yhteydenpitovälinettä. Olisihan se kiva laittaa viesti illalla kotiin, että hengissä ollaan. Eipä laitettu!

Joten kimpsut ja kampsut niskaan, Totille reppu ja Titolle valjaat. Ajattelin Totin menon rauhoittuvan vähän, kun saisi repun selkäänsä. No ei rauhoittunut. Se oli sitä mieltä, että täysiä täytyy mennä. Tuntui molemmilla koirilla olevan muurahaisia housuissaan, kun menojalkaa vipatti niin paljon.

Retkeilykeskukselta kävelimme autotien reunaa pitkin Mallan luonnonpuiston alkupäähän ja siinä katsoin opasteita. Meillähän oli muutama kartta Norjan puolelta mukana. Paikoista, jonne halusin mennä. Koska satelliittikuvissa pari järveä näytti niin hienoilta. Ja eihän nyt suomalainen tarvitse Suomesta karttaa!

Alkumetreillä riitti menohaluja!

VVaellus yhteistyössä Vaeltajankaupan ja Hurtan kanssa.