keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Totin vertailua

Totti alkaa tulla vähitellen tutuksi ja kyseessä on sellainen rakkauspakkaus, että voihan tutisevat housuvillat!
Tässä kuitenkin järkkymätön vertailu Totista.

hurja - Totti - hurjin
raivokas - raivokkaampi - Totti
Totti - uteliaampi - uteliain
söpö - söpömpi - Totti
kuriton - Totti - kurittomin
hauska - hauskempi - Totti
Totti - hullumpi - hulluin
päättäväinen - Totti - päättäväisin
Totti - ahneempi - ahnein
vietikäs - Totti - vietikkäin
holtiton - holtittomampi - TOTTI

Kuka muu muka?


maanantai 25. marraskuuta 2013

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Leikkiminen on pentujen työ

Jonna kuvasi eilen työpäivän päätteeksi Kaakon ja Hottentotin paineja.

http://www.youtube.com/watch?v=3W383J3_Hhs

Töiden jälkeen käveltiin kotiin pimeässä illassa. Oli sitten hyvät fiilikset lähteä viettämään kolmen kaverin synttäreitä - pojat katosivat silmistä nimittäin heti, kun kotiin päästiin. Uni maistui hyvin.

torstai 21. marraskuuta 2013

Ja lumi tuli

Ostin uuden pipon. Totti tykkäsi siitä.



keskiviikko 20. marraskuuta 2013

If they could talk...

Oltiin lenkillä...

Tito: Hey, bro! Relaa vähä, mitä sä sinkoilet joka paikkaan.
Totti: Hitto vieköön, tääl on niiin siistiä! Ei olla koskaan oltu täällä!!
Tito: Me mentiin tästä aamulla...
Totti: Ei varmasti menty. Tai ootas, mä tsekkaan mestat. *juoksee remmin antamalla säteellä jokaiseen mahdolliseen paikkaan*
Tito: Ihan tosi, mä saan kohta jonku epilepsiakohtauksen, ku katon sun menoa.
Totti: Ei oo pakko kattoo, pahvi!!
Tito: Sanotko sä mua tyhmäks?! Kuis monta temppua sä osaat? Alotetaan vaikka siitä.
Totti: Nooo, osaan mä nyt jotain... Mut ei ne todellakaan määrittele viisautta tai tyhmyyttä. Et sä ole niitä sun sirkusteluja yksin oppinu. Sua on opetettu. Ja jos mulle opetettais samat asiat, mäki osaisin. Nih!
Tito: Muhahaaa! Kai sä tajuut, et mä osaan kuitenkin aina enemmän ku sä? Ku sä osaat sen, mitä mä nyt, mulle on jo opetettu uudet jutut.
Totti: Ku sä kuolet, mä elän vielä!
Tito: No enpä tiedä, koska tolla ylipainolla kuolet ihan varmasti ennen mua. Vedä nyt oikeasti vatsa sisään. Tääl on muitaki.
Totti: Mä oon vetäny sen jo sisään...

Pojat kävelevät vierekkäin eikä kumpikaan sano mitään.

Tulee koira vastaan ja Tito ottaa kontaktia hihnan toiseen päähän.

Totti: Mitä sä sinne tuijotat, kato tota koiraa! Onkohan sil kaikki hyvin, ku tollee räkii..? Mä käyn kysymässä...
Tito: Et jumalauta mee sinne!! Ihan oikeesti, just tommoset koirat on rasittavia. Tommoset, jotka ohituksen jälkeen tulee perskarvoihin. Jos susta tulee semmonen, en kävele enää sun kanssa.
Totti: Koska sähän sen päätät, kävelläänkö me yhdessä vai ei?
Tito: No ihan sama. Mä näytän silloin kuitenkin paremmin käyttäytyvältä, kun sä huitelet jossain ärsyttämässä muita koirakoita.
Totti itsekeen: Hyvä pointti, hyvä pointti...
Tito: Mitä sä mietit?
Totti: No sitä, et tajuuko kaikki ihan aina, et sä oot mua vanhempi ja osaavampi. Oonko mä aina se "pikkuveli"?
Tito: Ihan on sun oma valinta. Jos sä käyttäydyt kuin kakara, muut myös näkee sut semmosena. Alotetaan nyt vaikka siitä jalan nostamisesta. Jos sä lorottelet monta minuuttia kaikki kintut maassa, oot ihan vauva. Kato tätä. *nostaa koipensa korkealla ilmaan ja levittää iltakasteen puuta vasten*
Totti: Oon mä treenannuki tota. Oon jo 6 kertaa saanu toista jalkaa ylös, mut en kyllä noin ylös. Pitääkö sen olla aina sama jalka?
Tito: Ei, vähän tilanteen mukaan. Mut mitä useamman puun ja ruohotupsun kohdalla lorottelet, sitä nopeammin sä opit.
Totti: Mut paljon helpompaa tyhjentää kerralla koko lasti.
Tito: *pyörittelee silmiään* Ei, ei, ei... Sun pitää säännöstellä. Niin, et aina jää vähän varastoon. Paljon siistimpää pissiä vähän joka paikkaan. Kyl sä viel joku päivä tajuut.
Totti: ET PUHU MULLE NOIN! Mä vihaan sitä, ku sanot tollee, et "joku päivä" tai "kyl mäki sun ikäsenä". Oikeesti, ei oo kivaa.
Tito itsekseen: Lapset...







sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kun maalaisjärki hukkaantui


Olen jo jonkun aikaa kiinnittänyt huomiota kummallisiin asioihin. Sellaisiin, joissa jokin oleellinen asia tuntuu unohtuneen. Tässä muutama esimerkki:

* Aloitetaan alle puolen vuoden ikäisellä vetoharjoittelu
Olen sitä mieltä, että ihan pienelle voi jo tehdä näihinkin touhuihin pohjia. Voi opettaa, että valjaat päällä pidetään isot pirskeet. Voidaan opettaa, että nojaamalla valjaisiin pääsee lelulle, ruokakupille tai vaikkapa ihanan ihmisen halittavaksi. Voidaan opettaa nokan suuntaaminen eteen, vaikka siellä ei olekaan houkutinta ja vedettävä henkilö on sijoittunut taakse. Matkat pidetään kuitenkin ihan muutamasta metristä satunnaisiin pidempiin - JOPA 50 metriä pitkiin spurtteihin. Mutta ei, ei kasvavaa koiraa viedä juoksemaan oikealle vetolenkille!

* Kasvavalle isolle koiralle syötetään ravintoköyhää ruokaa
Hetkinen, hetkinen - siis koira, joka kasvaa parin vuoden ikään asti, ruokitaan luilla ja salaatilla? Tai mahdollisesti nappulalla, joka sisältää viljoja niin pirusti, että saadaan proteiinit alas. En minä ole eläinlääkäri. En ole tutkinut asiaa. Mutta minun pieni mieleni ei ihan ymmärrä, miksi koiran pitäisi syödä ala-arvoisen köyhää ruokaa käytännössä tärkeimmän ajan elämästään - kasvuajan. Mistä koira saa proteiinin lihasten kehittämiseen ja ylläpitämiseen, jos panostetaan salaattien monipuolisuuteen? Eikö iso koira tarvitse lihaksia tukemaan niitä kasvavia luita?

* Ei pidetä oman koiran puolia tarvittaessa - koskee etenkin koiranpentuja
Koiralapsi, joka vasta muodostaa itselleen kuvaa ympäröivästä maailmasta, ei tarvitse päälleen kohtuuttoman räyhäkkäitä koiria. Se ei tarvitse leikkikaveriksi koiria, jotka eivät osaa leikkiä. Se ei tarvitse leikkikaveriksi koiria, jotka epäreilusti niittaavat vähän joka välissä. Se ei myöskään tarvitse kokemuksia siitä, että alistuminen ei auta, turpaan tulee anyway. Minä olen sitä mieltä, että koirien leikkimistä ja muuta kanssakäymistä pitää seurata. Olen myös sitä mieltä, että tilanteisiin on välillä puututtava. Joskus pitää opettaa, miten rauhoitutaan kesken hurjimpien leikkien. Joskus täytyy nykästä yksi koira toisen selästä alas. Joskus jollain kiehuu pannussa sen verran kovaa, että pieni rauhoittuminen on paikallaan. Joskus täytyy myös opettaa vähän koirakieliköyhempää koiraa tulkitsemaan toisen koiran eleitä. Ja jos oma koira hakee omistajaltaan turvaa, se pitää sille antaa. Sitä ei tyrkätä takaisin bussin alle ajatuksella, että kyllä sen pitää kestää ja pärjätä. Ei, ei sitä myöskään hyysätä ja säälitä, kun pupu menee pöksyyn. Mutta sille näytetään, että omistaja pitää muut koirat loitolla ja hämmentynyt koiruus voi sillä aikaa käsitellä tapahtumia ja pohtia seuraavia liikkeitään.

* Ei opeteta, mutta vaaditaan sitäkin enemmän
Kyllähän se riittää, kun muutaman kerran vähän antaa koiralle osviittaa siitä, mitä sen halutaan tekevän. Seuraavaksi sitä voikin jo nipistää, tukistaa, potkia, lyödä, hapettaa ja "ravistella", koska on se nyt kumma, kun koira ei toimi halutulla tavalla. Miksi opettaa hyvät pohjat, yleistäminen ja treenin monipuolisuus, kun ne voi täysin ohittaa ja runnoa se vaadittava asia perille vaikka väkisin. Enemmän sähköä, prkl!

Jos olen argumenttieni kanssa aivan hakoteillä, olen vain helpottunut.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Arjessa mukana

Suojelen sinua kaikelta
Ne on mun!
Kaverikuva
Tito hengailee - pöydällä
Yhteinen ateria
Myrskykallioilla

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Summa summarum

Aktiivinen viikko takana!
Joka päivä touhutaan ja opetellaan kamalan tärkeitä asioita eli riehutaan ja rymytään. Hyvä on, välillä tehdään oikeastikin hyödyllisiä asioita.

Keskiviikkona Totti sai rokotuksensa. Vähän myöhässä, mutta jollain ihmeen kaupalla pentu selvisi hengissä. Rokotusten jälkeen kakara pääsi ensimmäistä kertaa Ojankoon. Taidettiin käydä kentällä kolme kertaa. Ensin vain leikkimässä ja juoksemassa yhdellä kentällä. Seuraava setti tehtiin pk-puolella ja Totti sai rymistellä sellaista metalliputkea läpi. Mari piti pentua kiinni ja päästi, kun pentu halusi mennä putkeen. Minä hoidin palkkaamisen ja kentällä juoksemisen pennun kanssa. Kolmas setti otettiin agikentällä ja Totti pääsi juoksemaan oikeaa putkea. Ensin lyttyyn, sitten pidemmäksi ja lopulta mentiin kovaa vauhtia mutkaputkea. Hyvin leikki ja jaksoi riehua. Rauhoittui vielä lelu suussa ihan lopuksi. "Treenien" jälkeen Totti pääsi juoksemaan Marin koirien kanssa ja eipä kestänyt kauan, kun se jo huiteli jossain puiden seassa kavereiden kanssa.

Illalla oli Titon vuoro päästä aksaamaan halliin. Ei tehty muuta kuin erilaisia kieputuksia aidoilla. Ah, miten vaivatonta ja sulavaa. Treenikaveri kommentoi, että meneepä se pienellä ja helpolla ohjauksella. Tajusin siinä, että tosiaan, en heilu enää ihan niin pahasti kuin pari vuotta sitten. Ei ole kiire eri ohjauksiin ja koira tuntuu sopivasti sormissa. Ja tuo osasi vielä käyttäytyäkin.

Eilen Totti oli töissä ja hipi-hiljaa koko päivän. Alussa kuului pari inahdusta, että oiskohan oven takana joku. Kukaan ei kuitenkaan tullut pelastamaan, joten se siitä sitten. Päivän aikana Totti leikki ison aussien kanssa pariin kertaan ja kävi niinkin hassusti, että unohdin Totin yhteen huoneeseen sen aussien kanssa. Vähän ote lepsunut, kun näin pääsee käymään. Titon kanssa olin niin hysteerinen, ettei vastaavaa olisi voinut tapahtua. Katastrofihan tästä nyt sitten seurasi. Kun muistin koirat ja menin niitä katsomaan, molemmat makoilivat lattialla. Oh my!

Käveltiin vielä töistä kotiin eli Totti oli suht valmis painumaan unille tämän jälkeen. Niin olin minäkin, mutta kun toinen koira odottaa kotona, ei voi mennä nukkumaan. Eli Titolle vetovaljaat niskaan, potkuri parvekkeelta, valojen ja heijastimien kiinnitys ja ulos. Ensin lämmiteltiin hyvä tovi ravilla ja sen jälkeen otettiin eri pituisia vetoja. Yhteensä lenkkiä tuli noin 15 km - käytiin Vantaan rajoilla, mutta ei uskallettu ylittää rajaa. Ei nyt pimeällä sille puolelle... Viimeisimmästä vetokerrasta on aikaa - paljon. Ja Tito hoiti homman kotiin niin perkeleen hyvin, että sai palloa välillä palkaksi. Ohitukset menivät ihan nappiin ja olin vain yhtä hymyä koko matkan. Puolessa välissä Tito pääsi uimaan jokeen. Oli ihan pimeää, kun käskin pojan veteen ja sinne pinkoi. Ja juoksi takaisin kuin ammuttu ennen kuin ehti veteen koskeakaan. Oho, siellä oli ranta täynnä sorsia. En ollut huomannut. Onneksi kaakattajat väistyivät ja Tito pääsi lopulta sinne veteen. Osan loppujäähkästä Tito sai ravata pallo suussa, koska se tykkää siitä. Huomasin muuten, että potkurin pulloteline on myös mainio palloteline.

Tänään mentiin aamupäivästä saareen ja vaikka Totti ei saanut aamulla yhtään ruokaa, se oksensi kahteen eri bussiin. For real!? Siinä sitten siivoilin, minkä pystyin. Saaressa saivat juosta pitkin metsiä ja kallioita, mikä tiesi lisääntyvää ruokahalua. Enkä voinut antaa Totille ruokaa vieläkään, koska oltiin kohta lähdössä jo takaisin kotiin. Tämä ei nyt ihan toimi. Täytyy keksiä jotain. Eipä tullut ainakaan pukluja kotimatkalla! Hehheh.
Mutta vaikka kuinka on matkustaminen julkisilla kahden pahoinvoivan koiran kanssa aivan syvältä, en vaihda pois kaikkea sitä mahtavuutta, mitä tämä parivaljakko tuo elämääni.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Tapahtui hiljaisessa yksinäisyydessä

 Totin korvat nimittäin vinksahtivat sivuille yhden yön aikana. Jotenkin kummasti muuttui koiran ilme, kun hapsottimet lähtivät peittämästä naamaa. Nyt näytetään tältä.

Näitäkään valjaita ei ole enää.
Maistui tuo kuvassa näkyvä remmi turhan hyvältä.
Eilen kotiin tullessani kylpyhuone oli täynnä mustaa kumisilppua. Lomassa oli jotain sinistäkin. Jäljet veivät sylttytehtaalle ja mustan kumin alkuperä ja kohtalo selvisivät hyvin nopeasti.


Mutta ei, minulla ei ole mitään tietoa, mikä se sininen asia on ollut...