sunnuntai 28. joulukuuta 2014

lauantai 27. joulukuuta 2014

Meidän joulu

Joulu meni saaressa - niin kuin meillä on aina ollut tapana. Aattoaamuna olimme vielä mantereen puolella ja pojat saivat muun muassa Kepolta lahjat. Pojat peukuttivat lahjoja joka tassulla - niin paljon ne tykkäsivät! Matkalaukusta löytyneistä paketeista paljastui valtavat ja muhkeat pehmopallot! Ja paketit olivat vielä sellaiset, että pojat saivat avata lahjat itse. Paperisilppua oli joka puolella, mutta mikäs siinä, kun hauskaa oli senkin edestä.



Minulta Tito ei saanut mitään. Woops... Mutta kun sillä on jo kaikkea!
Totti sai oman BoT-loimen. Pojat ovat vuorotelleet takkeja ja nyt Totilla on ihan oma. Jouluna takit olivatkin käytössä, koska pojat olivat paljon ulkona. Siinä vaiheessa, kun ne hyörivät neljättä tuntia pihalla, olin tyytyväinen Totin lahjaan eli siihen, että molemmilla oli nyt hyvä takki.

Totti ei kehdannut alussa sotkea uutta takkia...
Aattona pojat lähinnä juoksivat pitkin saarta ja peuhasivat lumessa. Ne saivat olla ulkoilun jälkeen kylpyhuoneessa, jossa on lattialämmitys. Hyvin tuntui uni maittavan mukavassa lämmössä. Ruokana meni joulun ajan Ziwi Peakin Lammasta, koska sitä oli helppo ottaa mukaan ja ruoassa on ainakin energiat kohdillaan.
Parhaimmat
Joulupäivänä käytiin koko perheen voimin ulkoilemassa ja pojat pääsivät vetohommiin. Annoimme muun perheen kanssa äidille parisen vuotta sitten lahjaksi Kicksparkin eli sellainen löytyy aina saaresta valmiina. Taka-ajatuksia ollut lahjan antamisella, maybe? Koirat vetivät ees ja taas, kun muu perhe lompsi lumessa. Tämä oli hyvää harjoittelua, koska saimme paljon lähtöjä, pysähdyksiä ja ihmisten ohituksia. Totti pyöri aluissa vielä jonkun verran, mutta paransi suoritustaan koko ajan. Ja niin pitkään vetivät joka kerta, kunnes tuli lupa pysähtyä. Raviin eivät tiputtaneet edes isoissa ylämäissä, joissa autoin itse tietysti juoksemalla ja kelkkaa työntämällä.

Lumi paakkuuntui Titolla ärsyttävästi yllättävän nopeasti ja se haittasi aika paljon. Pysähdyksissä se heittäytyi aina heti repimään paakkuja pois ja minä autoin tietysti loput. Täytynee rasvailla tai keksiä jotain. Totilla ei ollut mitään ongelmia. Totti ei välitä. Totti tahtoo vetää.

Joulupäivänä pojat olivat pihalla taas monta tuntia ja niitä oli kiva seurata ikkunasta. Rymysivät lumessa, söivät keppejä ja leikkivät vajasta löydetyllä kesälelulla. Kun halusin ottaa ne sisälle, olivat molemmat ovella, kun kutsu kävi. Kissat olivat sisällä, joten ei tarvinnut pelätä kissajahtiakaan, kun pojat olivat ulkona.

Me!
Tapaninpäivänä pojat olivat ensin pari tuntia ulkona ja sen jälkeen käytiin tekemässä lisää vetoja ja vauhtia riitti. Isä ehti auratakin yhden pätkän ja jumatsuikka, siinä meni lujaa! Lähdöt olivat jo hurjan hyviä eli molemmat nojasivat valjaisiin liinat kireinä ja katsoivat eteen. Ei juniorikaan enää pyörinyt!

Puolisen tuntia ehdittiin vain vetoleikkejä ja sitten pitikin jo lähteä omaan kotiin. Poikien mielestä oli huippua, kun veneestä lapioitiin lunta ja sitä sai pyydystellä. Halvat huvit!

Lähtötilanne - check!
Tyytyväisiä vetäjiä




















Kotona pojat saivat kuvut täyteen ja samoihin aikoihin meiltä nyysittiin koirahäkki pihalta. Tänään muutaman mutkan kautta sain yhteyden häkin vieneeseen mieheen ja häkki kotiutui nopeasti.

Kaiken kaikkiaan erittäin ihana joulu! Pojat ovat tänään saaneet ravilenkkiä ja vapaana juoksua sekä hyvää ruokaa. Huomenna mennään samalla ja illalla mahdollisesti vetoja. Jei, talvi!

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluajot


Eilen käytiin ajamassa vielä jouluajot sisältäen 2 km alkulämmittelyä vapaana, 5 km vetoja ja 2 km jäähdyttelyä. Kotona takkia niskaan venyttelyjen kera ja kuvut täyteen hyvää ruokaa.

Ihanaa joulua kaikille!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Hymystä kyyneliks ja taas hymyks takas

Tito ja Totti ovat paljon vapaana. Lähes kaiken ajan lenkeistä. Toki ovat kiinni, jos vaikkapa käydään ravilenkillä tai muuten tsempataan mukamas-hihnakäytöksen kanssa.

Lauantain aamulenkki sujui koirien mellastaessa takapihalla. Etsivät verkkopalloa vedestä ja ryteiköstä. Niillä oli hauskaa. Kepo liittyi seuraan ja annoin Titolle luvan käydä moikkaamassa jo pitkältä. Tito kiisi pihan halki kohti kepoa, joka seisoi jalat harallaan. Tito juoksi läpi, kutsuin ja Tito tykitti takaisin ja juoksi jalkojeni välistä. Hauska leikki.

Sitten tapahtui jotain, mikä kesti vain hetken. En ehtinyt nähdä kunnolla, mutta yht'äkkiä Totti juoksi vauhkona, karvat pystyssä ja hurjasti haukkuen luokseni. Se tuijotti aivan suunniltaan erästä miestä, joka kummallisesti juoksi pois - pälyillen samalla meitä. Rauhotin Totin, joka oli aivan hurjana. Olen nähnyt sen samanlaisena kerran, kun humalainen pyöräilijä ajoi Totin päälle.

Kepo oli kuitenkin ehtinyt nähdä, että Totti oli haistellut ja tallustellut omiaan, kun tämä mies oli juossut sitä kohti ja yrittänyt potkaista. POTKAISTA?! Tottia, joka ei mene ihmisten luo. Se voi käydä haistamassa sellaisia ihmisiä, joille puhun, mutta muuten se ei ole kiinnostunut.

Meillä oli tässä vaiheessa jo kova kiire, joten pistin Hotin ja Titon vain juoksemaan pihan kolme kertaa ympäri ja vein ne sisään syömään luita. Hotti oli koko episodin jälkeen sitä mieltä, että Kepokin on vähän kummallinen. Puhahti sille, mutta meni sitten haistelemaan ja rapsutettavaksi.

Minua itketti, koska mietin pientä Hottia ja sen jatkuvaa epäonnea. Sillä on ollut hammas palasina, silmässä reikä, jaloissa vekkejä, masussa reikä, kielessä joku ihme reaktio, se on tippunut laiturilta ja kallioilta, se on kohdannut irtokoiria ja tuhmia koiria, ja typeriä ihmisiä, sinkoutunut pyöräkolarin takia ojaan ja törmännyt vähän joka paikkaan. Aina Hotille sattuu ja tapahtuu.

Ja mites se henkinen puoli? Töitä on tehty ja Hotista on tullut hullun huoleton. Ja se aivan megasuperhypermakee. Mutta mikä on hyvän koiran mittari? Ei se, pelästyykö vai ei. Vaan se, kuinka nopeasti ja hyvin se palautuu!

Iltalenkillä etsittiin muut jalankulkijat ja Hotti meni epäröimättä kaikkien luo. Leikki ja söi, kun siihen oli mahdollisuus. JES!

Illalla Hotti pääsi ainokaisena mukaan halliin aksaamaan. Hotin treenaamisesta pikkunen juttu. Ei liian usein, ei paljon, mutta jonkun verran ajatuksella, kun tehdään. Lopputulos on aivan mieletön tykittäjä, joka tekee itsenäisesti ilman etupalkkaa hallin pitkän sivun päästä päähän hyppysuoraa ja taipuu parin aidan avulla tehtävään pyöritykseen siivekkeitä nuollen. Eiköhän me haeta tälle Ö-lonkat, jottei liikaa innostuta.

                                      

Aivan mieletön tuo on. Erittäin, siis erittäin itsenäinen ratamestari, mutta niin makee, että koitan jotenkin räpeltää ja olla muka osallisena sen suorituksissa.

Treeneistä jäi siis hyvä fiilis. Ja seuraavana päivänä tuli vielä parempi tunne, kun sain todeta, ettei kaikesta huolimatta ollut jäänyt mitään kummituksia miehistä tai ohikulkijoista yleensäkään.

Tänään töissä tiirailtiin kirkkaan auringon peittymistä tummeneviin pilviin toiveikkaina. Lunta.
Alkoi vähitellen ja sakeni pyryksi. Ja sehän tarkoittaa kelkkailua!

Kohta mennään!
Kamat kasaan ja kelkka lumille. Totille kerta oli ihan ensimmäinen ja vaikka vetoon on tehty tarkasti pohjat, ei minitreenikertoja ole kuin ehkä 15 alkaen ihan valjaisiin nojaamisesta. Totti on alusta asti ollut aivan loistava. Se menee nykyään jo ihan hulluksi, kun laitetaan vetovaljaat päälle ja asetan sen eteeni. Odottaa käskyjä ja lähtee räjähtäen liikkeelle. Ja matkaanhan lähdetään asiaan kuuluvalla tavalla - vähän kiljuen... Osaa kiihdyttää, hiljentää, pysähtyä, suunnat ja ohittaa ihmiset. Koiria ei ole vielä ollut ohitettavana.

Tänään siis aloitin niin, että koirat lämppäsivät vapaina, kävivät tarpeillaan ja minä potkuttelin omin avuin. Sitten tultiin paikkaan, josta on hyvä lähteä matkaan. Koirat kiinni ja voi sitä sähköä! Minä jalaksille ja käsky vetää. Ja nehän juoksivat. Täysiä, keskittyen. Ensimmäisillä etapeilla Totti oli Titon takana, jottei keksisi käydä Titon kaulukseen kiinni. You never know. Tehtiin 500-750 metrin pätkiä ja väleissä kehutauot ja lumen syömistä. Parin pätkän jälkeen siirsin pojat rinnakkain ja olipa ilo huomata, että kumpikin keskittyi vain vetämiseen, reagoivat käskyihin suht samalla tavalla ja juoksevatkin vielä samalla rytmillä. Täydellistä.

Vetojen jälkeen hymyilytti meitä kaikkia kolmea!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

torstai 11. joulukuuta 2014

Parhaimmat koirat


Tänään on ollut rankka päivä. Olin poissa kotoa 12 tuntia, mikä on koirille aivan kamalan pitkä aika. Tarkoitus ei ollut, mutta joskus käy niin, että ystävän koira alkaa itkeä kesken työpäivän ja sen massu turpoaa jalkapallon kokoiseksi. Kun Stuutsi vielä kieltäytyy syömästä ja juomasta, ulvoo kivusta, jos massuun koskee, alkaa olla kiire. Kun seurasin parhaimman Birren oloa eläinlääkärissä, oli aivan selvää tehdä Jonnan työvuoro loppuun, jotta hän voi olla koiransa kanssa niin pitkään kuin tarve olisi.

Kun pääsin illalla kotiin, meinasin pillahtaa (vaihteeksi) itkuun nähdessäni omat koirani. Rakkaat karvakorvat, jotka olivat odottamassa. Totti oli tehnyt selvää yhdestä talouspaperirullasta, mutta se on erittäin ok, koska oli varmasti ollut tylsää. Niin pitkä päivä. Ulkona pojat saivat rallata ja pinkoa "KOVAA!" ympäri pihaa uudestaan ja uudestaan. Lenkin jälkeen oli kotona kaksi onnellista ja iloista koiraa. Parasta koiraa.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Joskus näinkin

Palasin juuri iltalenkiltä. Tajusin kesken lenkin, minkälainen matka onkaan poikien kanssa taitettu. Meillä tuli nimittäin rapussa, käytävällä ja ulko-ovella vastaan ihmisiä. Rapussa oleva mies kantoi pyörää. Ulkona oli muutama koiranulkoiluttaja - ongelmaksi asti. On mieltä virkistävää, kun mies jää vehniksen kanssa tien tukkeeksi. Kyllä juu, koirahan löi siellä maihin ja miinoittautui niille sijoilleen. Mies jäi tietysti viereen seisomaan. Jonkun matkaa halusin taittaa juosten.

Vuosi sitten en olisi päässyt edes ulos asti Totin kanssa. Se olisi kuollut henkisesti jo pari kertaa siihen mennessä. Nyt molemmat pojat huiskivat häntäänsä jokaiselle naapurille. Ulko-ovella malttoivat istua ja odottaa oven ollessa auki, vaikka siinä oli mies naaman edessä. Tottikin venytteli kaulaansa, jos vaikka saisi paremmin haisteltua miestä. Ilmeisesti oli ihana mies, kun hännät taas niin vispasivat. Ulkona muista koirista vain mentiin ohi. Ei ongelmia. Tito nosti kyllä häntäänsä maamiinalle, mutta ei jäänyt jumittamaan. Muille koirille tuo ei edes häntäänsä nostanut. Kun ihan juoksemaan lähdin, ravasivat molemmat pojat vieressä. Rennosti, ojentaen ja hyvällä ilmeellä.

Parhautta. Sydän.

torstai 30. lokakuuta 2014

Lahjattomat treenaa

Tiedättekö sen tunteen, kun on pitänyt pitkän tauon ja sen jälkeen koira ei vaan tajua? Kaikki aikaisemmin tehty on unohtunut, ei ole rutiineja eikä mitään käsitystä siitä, mitä ollaan tekemässä.

Okei, jos tilanne olisi tämä, järkikin sanoo, että kannattaisi treenata useammin. Tavaraa lihasmuistiin, kestävyyttä, toimintamalleja ja kaiken muun hienon rakentamista.

Mutta minkäs teet, kun viet koiran parin kuukauden aksatauon jälkeen halliin, teet sille radan, isket vähän A-estettä (onhan se sellaisen nähnyt puoli vuotta sitten ja tehnyt kokonaisenakin) ja kaikkea muutakin hienoa ohjauskuviota, jota olet nähnyt jossain videolla tai kirjassa. Koira starttiin ja rataa paukuttamaan. Pysyy liikahtamatta startissa, lukee rataa, juoksee A-esteen täysiä ylös ja alas, jää kuin seinään törmäten alastulolle, ampaisee luvan saatuaan edelleen, sinkoaa putkeen, tulee tykityksestä huolimatta vaikeaan kuvioon, tehdään yhdessä, juostaan kilpaa ja tullaan "maaliin" voittajina.

Mites toi junioriosasto, joka on nähnyt keppejä viimeksi myös muutama kuukausi sitten. Tehnyt elämänsä aikana ehkä 15 settiä ja toistoja on ollut 2-15 kertaa kohden. Kaivat kepit esiin, ensin vain neljä. Asetat kepit paikoilleen ja jätät vähän kujaa. Ennen kuin kepit ovat edes paikoillaan, yksi giganttimus kiertelee niitä jo hullunkiilto silmissään. "Tästäkö?! Vai tästä?! Missä palkka, HEI??"
Otat pannasta kiinni ja viet otuksen muutaman metrin päähän. Tunnet koiran nojaavan pantaan kaikin voimin ja hinkuvan kepeille. Päästät irti ja sinne sinkoaa. Itsenäisesti, oikein sisään. Koska niin kuuluu tehdä. Tuplaat keppimäärän kahdeksaan. Vaikeutat heti kulmia - on avointa, on suljettua. Kasvatat etäisyyttä lopulta niin kauas kuin piha antaa myöten. Lähtöpisteen ja keppien välillä on ehkä 20 metriä - ja sinne se sekopää tykittää. Lopuksi kokeilet vielä kapean kujan kaventamista edelleen. Ja sehän pujottelee, tietenkin.

Ei nää hullut kannusta mua treenaamaan. Okei, treenataanhan me jotain koko ajan, mutta huhheijaa, mitä tyyppejä! Parhaita!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Haaste otettu vastaan

Sain haasteen ja nyt olen reipas, otan haasteen vastaan!
Haasteeseen on annettu kategorioita ja niihin tuli etsiä kuv(i)a. Nyt on arkistoja koluttu ja tässä olisi lopputulos. Haaste oli oikeastaan todella kiva eli ottakaa omaksenne, jos nappaa!

Paras yhteiskuva
Mun pojat
This is It!
Rakkauspakkaus - paras heräteostos ikinä!
Tää on parasta just nyt!
Treenaamassa
Tottiksen tottista
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Kisaamassa
Voittajan meininkiä
Ekat
Paras kesäkuva
Salaisuuksia
Onnea






Paras talvikuva
Rohkeampi Rikkahippunen
Veli Leijonamieli




















Tunnelmallisin kuva
Meidän kuva
Hassuin ilme



Lomalla



Työssä
Vähän niinku...

Tihutöissä
Samat harrastukset!


Toinen identiteetti
Juttuja elämästä







tiistai 14. lokakuuta 2014

lauantai 11. lokakuuta 2014

Omaa ohjelmaa

Tänään oli Titon päivä. Se pääsi erääseen myymälään esiintymään. Tai siis tekemään temppuja, vatkaamaan koko kroppaa kaikille iiiihanille ihmisille ja olemaan silitettävänä sekä halittavana. Erityisesti lapset ottivat Titon omakseen. Yksi meinasi alkaa itkeä, kun oli aika lähteä. Olisi halunnut vielä vähän silitellä.

Melkein...
Täytyy sanoa, että sydämessä on lämmin tunne. Tuo sekopäinen rasavilli oli innoissaan kaikesta. Se teki ja viihdytti. Lisäsi vähän omaa Tito-twistiä eri juttuihin ja voitti kaikki ihmiset puolelleen. Kaupassa oli paljon koiria - ja kaksi marsua - eikä ollut mitään ongelmia. Tito katseli koiria vieressäni maaten ja haisteli tietysti marsut läpi. Pari poikaa nimittäin toi nämä pötkylät Titon naaman eteen. Halusivat tutustuttaa. Tito haisteli marsut ja jäi sitten tuijottamaan minua, että mitäs sitten.
Hmph...
Kun oli hetken hiljaista, Tito kävi itsekseen katsomassa paikkoja. Ilme oli kohtuullisen koominen, kun se tuli leluseinän eteen. Tito jähmettyi niille sijoilleen ja haisteli varovasti leluja. Sen jälkeen se jäi sinne ja tuijotti, että voi hyvän tähden, niin kamalan paljon leluja! Tito löysi myös erikoisen vesikupin, jossa oli lähde. Tito, joka ei juo oikein koskaan vettä treenien ulkopuolella, joi lähteen tyhjäksi. Sinne piti siis käydä kaatamassa Titon käynnin jälkeen lisää vettä, koska lähde ei enää toiminut pienellä vesitilkalla, joka pohjalle oli jäänyt.

Yksi skeittimies tuli myös liikkeeseen ja mutisi, että olisi siistiä, jos Tito voisi skeitata. Eipä tarvinnut enempää mutista. Kun kuulin tämän, nappasin miehen skeitin ja annoin sen Titolle. Rätätätättäää! Boom! ja uudestaan Booom! Tito veti täysiä myymälässä seinästä seinään. Törmäyksen jälkeen se osasi hienosti kääntyä ja jatkoi matkaansa. Koska se on Tito.

Koska Tito on luottokoira.

Kuvat Johannan ottamia