sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Niksi-Pirkka koiranomistajille

Perheeseeni on kuulunut koira tai koiria jo 20 vuoden ajan. Sekarotuinen ja kaksi nykyistä bordercolliepoikaa. Monenlaista on siis tullut kokeiltua, nähtyä ja opittua. Arjessa tulee tehtyä toisinaan hieman erikoisia tai hassuja ratkaisuja, koska toimiva arki on ... toimivaa.

Joten ajattelin laittaa muutaman vinkin jakoon! Eivät mitään "keksin hehkulampun"-niksitasoa, mutta meidän elämää helpottavia asioita siitä huolimatta.
  • Hiekkaiset lelut
    • Koirien treenikassin pohjalla on helpost hiekkaa tai muuta epämääräistä roskaa, koska rouheet, kivituhkat, turpeet ja muut treenikenttien pohjamateriaalit tarttuvat napakasti kuolaisiin palloihin ja vetoleluihin. Olen ratkaissut tämän käyttämällä treenikassissa erikseen vielä jumppapussia. Kyseinen ohut pussukka pitää hyvin hiekat sisällään!
  • Minipyyhe
    • Olen todennut pienen pyyhkeen käteväksi koirien treenikassissa. Sillä saa treenien jälkeen pyyhittyä koirien suupielet, autoon mennessä tarvittaessa tassut, rapaiset lelut ja omat likaiset kädet.
  • Vesileikkejä
    • Meillä erityisesti Totti juo vettä niin, että sitä on lopulta noin kahden metrin säteellä kupista. Se vain lussuttaa vettä kupissa ja lähtee sen jälkeen kupilta niin, että vettä valuu vuolaasti lattialle. Juomakuppi onkin kylpyhuoneessa, jossa veden leviäminen ei haittaa. Kylppärin ovi on tietysti aina auki, jotta koirat pääsevät vettä juomaan.
  • Vesikupilla leikkiminen ja liian pieni kuppi
    • Totti leikki pentuna vedellä koko ajan. Se puhalteli veteen kuplia ja yritti sen jälkeen pyydystää syntyneet kuplat sekä kuonolla että tassuilla. Vesi loiskui ja kuppi kaatuili. Joten otin ison perintönä saadun rautakattilan käyttöön. Sitä kuppia nuori pentukaan ei saanut kumoon. Kattila tai muu iso astia toimii myös ehtymättömänä lähteenä. Lisään vettä aina kerralla viitisen litraa ja muutaman päivän välein tyhjennän kattilan kokonaan, koska pohjalle on kerääntynyt toisinaan vähän hiekkaa tai roskia, jotka ovat kuonon mukana tulleet lenkeiltä.
  • Taluttimet ja pannat
    • Nykyään meillä on kaksi talutinta ja ehkä-mahdollisesti toiset varaversiot jossain. Voi niitä aikoja, kun taluttimia oli eri väreissä, pituuksissa ja materiaaleissa. Ja molemmille koirille oli vielä omat. Noh, ei ole enää. Kaksi viiden euron talutinta heppaliikkeestä toimii loistavasti! Tarpeeksi pitkät, kevyet, kuivuvat nopeasti, toimivat lukot, kestävät palkkauskäytön vetoleluina, mahtuvat hyvin taskuun. Pannoissa on sama tilanne. Tämä tarvikkeiden minimalistisuus helpottaa arkea yhtä paljon kuin oman vaatekaapin siivoaminen ja sieltä turhan poistaminen. Aikaa ei kulu oikean taluttimen löytämisen tai pannan valitsemiseen.
    • Meillä on valopannat erikseen, koska valot ovat isot eikä niitä tarvitse aina lenkeillä. Ne on kuitenkin hyvin kiinnitetty, jotta eivät putoaisi koirien rymytessä pitkin metsiä. Pimeällä koirilla on siis kaksi pantaa käytössä. Toinen vain valoa varten ja toiseen kytketään talutin.
  • Ruoka
    • Nykyään ostan hyvän tarjouksen nähtyäni satakin kiloa kuivaruokaa kerralla. Haluan syöttää viljatonta ja hyvin lihaa sisältävää kuivaruokaa, joten sellaisen osuessa kohdalle, käytetään tilaisuus hyväksi. Säkit vien kellariin ja otan yksi kerrallaan käyttöön. Säkistä kaadan meidän keittiössä kahteen laatikkoon koko sisällön. Näin laatikot pysyvät kohtuullisen painoisina ja niitä on helppo siirtää. Samalla pääsen heti tyhjästä säkistä eroon. En tykkää kaivella kuppi kourassa säkin pohjalta nappuloita.
    • Lihat ostan marketeista ihmisten puolelta. Kun löydän ale-lappuisia lihoja, ostan niitä niin paljon kuin pakastimeen mahtuu ja saan koirille parin päivän sisällä syötettyä.
  • Koirien karvat
    • Koirista varisee karvaa aika hyvin. Meillä lähes kaikki lattialta löytyvät karva tulee Titosta. Totilla on erilainen karva ja se varisee vähemmän. Meillä imuroidaan päivittäin, mutta siitä huolimatta karvakerääntymiä löytyy nurkista. Joten meillä on sijoitettu olohuoneen verhon taakse leveä lattialasta. Sellainen, jolla yleensä vedetään kylpyhuoneen lattia kuivaksi suihkussa käymisen jälkeen. Sillä saa hyvin karvat nopsasti kasaan, jos ei jaksa imurilla kolistella.
  • Koirien harjaaminen tai kampaaminen
    • Aina ulkona! Sisällä ihan turha pöllyttää, kun Kepokin on allerginen koirille. Joten harja ja kampa löytyvät helposti eteisen laatikosta. Siitä ne tuleekin napattua usein mukaan. Jos pitäisi jostain kauempaa kaivella, ei välttämättä tulisi mieleen ottaa mukaan.
  • Luut
    • Joskus ostin ulkomaisia puruluita ja erilaisia puristeita koirille. Vähitellen alkoi valjeta, mitä ne sisältävät ja miten ne on valmistettu. Sen jälkeen ei enää halpa hinta riittänyt perusteeksi ostaa kyseisiä tuotteita. Joten me ostamme, joskus saamme, kotimaisia RAUH-puruluita. Ovat maksaneet itsensä korkojen kera takaisin, vaikka en niin alkuun ajatellut. Hyöty on tullut puruluiden kestosta. Tito ja Totti mussuttavat samoja luita vuoden päivät. Leikkivät niillä, pureskelevat usein ja välillä sipaisen vielä maapähkinävoita johonkin puruluun väliin. Siitäkös juhla syntyy!
    • Vinkki siis on panostaa puruluiden laatuun ja samalla niiden kestoon.
  • Kuitulisä lihojen kanssa
    • On ihan jees, jos haluaa koiralleen soseuttaa vihanneksia. Antaa mennä! Mutta meillä tulee käytettyä koneita muutenkin paljon omien smoothieiden, päivittäisten jäätelöiden, mehujen ja muiden kanssa eli mielellään jätän pois yhden soseutuksen. Toisinaan lihojen joukkoon tulee laitettua kuitenkin kuitua. Pysyy massa liikkeellä ja koirien suolisto kiittää. Kuiduksi turvotan joko pellavarouhetta tai kaurahiutaleita. Hyvin toimii eikä tarvitse kuin heittää lusikallinen rouhetta tai hiutaleita kuumaan veteen ennen lihojan lisäämistä.
  • Namit
    • Meillä on joitain spesiaalinameja olemassa. Hyvin, hyvin harvoin käytössä tosin. Nameina toimii aivan hienosti tavalliset nappulat. Tärkeämpää on, milloin ja miten palkitsee. Ei niinkään se, millä palkitsee. Jopa Titon saa parhaimmillaan syömään sormetkin. Titon, joka eläisi mielellään vain auringonvalolla. 
    • Tuleehan sitä joskus hemmoteltua koiria ja lisättyä taskuun nappuloiden joukkoon jotain extraa. Pysyy homma koiralle mielenkiintoisena, kun kerran sadasta saa jonkun yllätyksen suuhunsa.
  • Ulos on nähtävä
    • Sekä Tito että Totti haluaa nähdä ulos – keinolla millä hyvänsä. Joten meillä on sijoitettu matala laatikosto olohuoneen ikkunan eteen. Se on koirien valtakuntaa. Joskus katsotaan yhdessä ihmisiä ja autoja, mutta päivittäin pojat istuvat ikkunan edessä itsekseen katselemassa maailman menoa. Samasta syystä meidän parvekekin on sisustamaton. Onpahan koirilla tilaa, kun pääsevät hyvinä päivinä parvekkeelle nauttimaan olostaan.
  • Lisät
    • Tito ja Totti saavat jonkin verran lisiä. On vitamiineja, hivenaineita, öljyjä ja muuta, joita antamalla voi kokea olevansa vähintään toisen asteen koiranomistaja. Tabletit ja kapselit löytyvät dosetista, jauhepurkeissa on annosmitta kylkeen kiinnitettynä ja öljy on hanapakkaus jääkaapissa. Lisien antaminen on näin yhtä nopeaa kuin nappuloiden kippaaminen kuppiin.
  • Tarvikkeiden karsiminen
    • Kaikkea sitä ihminen osaakin kerätä laatikoihin ja nurkkiin! Edellä jo kirjoitin, että taluttimet ja pannat on konmaritettu. Sama on tehty myös muille tarvikkeille. Valjaita, treenivälineitä, leluja, Kickbike, pujottelukepit ja mitä noita nyt on ollut. Kiva omistaa, koska on niin kiva omistaa. Mutta käyttöasteen huomioiminen tekee luopumisesta helpompaa. Tällä hetkellä lähteviä varusteita löytyy vielä vähän. Syksyllä saatuja toimivia Hurtta-tuotteita, TOKO-tarvikkeita ja mahdollisesti vetourheilurompetta. Kuinka monta vetovyötä tarvitsee ihminen, joka asuu lumettomassa Helsingissä eikä voi selkänsä tai poviensa vuoksi juosta muuta kuin sprinttejä? Vastaus on kaksi. Ja vielä kaksi erittäin hyvää ja laadukasta. Eipä ole laduille päästy (tosin en omista suksiakaan) ja muutenkin vetohommat tehdään mieluummin pyörällä tai Kicksparkilla.
    • Yksi tarvike, josta en osaa luopua, on Totin pentupanta. Sininen panta, joka oli hirviöpennulla, kun kävin pesuetta kasvattajalla katsomassa. Olin jo ajatellut, että toinen pentu minulle tulisi. Mutta sinipantainen kiinnitti huomioni kerta toisensa jälkeen. Ja myöhemmin kasvattaja puki varovaisesti ajatukseni sanoiksi. Että hänen mielestään minulle sopisi rapatassuisen tumman pennun sijaan sinipantainen pikkuinen hirviö.


  • Koiraportti
    • Meillä on koiraportti kylpyhuoneen oviaukossa. 110-senttinen portti ei toki Titoa pitele, mutta pysyy siellä ainakin toinen, kun ihmisväki on poissa. Muuten ei olisi niin väliä, mutta allergisen Kepon vuoksi ei voi pitää kahta koiraa pöllyttämässä ja karvottamassa asuntoa täyteen päivisin. Samalla ilmanpuhdistimet saavat tehdä työnsä rauhassa. Toki koirat ovat vapaana meidän ollessa kotona.
    • Koiraporteissa on usein mekanismi, jonka vuoksi portti menee ikään kuin itsestään kiinni. Ei lukkoon asti, mutta portti "valuu" kiinni, jos sen jättää auki. Meillä tälle toiminnolle ei ole käyttöä. Portti yleensä auki ja kiinni vain, kun emme ole Kepon kanssa kotona. Joten tämä on ratkaisu kiinnittämällä sekä portin viereiseen seinään että porttiin magneetti. Kun portin avaa, se napsahtaa kiinni seinään. Tadaa, yhtä nerokas keksintö kuin sukkaklipsit pyykinpesussa!
  • Käskyt
    • Tämä on minun ehkä heikoin kohta koiranomistajana. Käskyjen opettaminen koirille. Ei vaan tapahdu. Kun homma toimii aiiiivan hyvin ilmankin. Vähän sormella osoittamista, jotain mutisemista ja ilahtunut huudahdus. Siinä meidän käskyt. 
    • Kaikkea ei voi kuitenkaan ajatuksen voimalla koirille viestittää, joten olen antanut vähän periksi. Joitain käskyjä nuo toki osaavat. Tito enemmän, Totti huomattavasti vähemmän.
    • "Pojat" tarkoittaa, että molempien pitää tulla luokse. Oma nimi tarkoittaa, että vain kutsutun koiran pitää tulla. "Lie Down" on tällä hetkellä opetusprosessin alla. Tito osaa mennä maahan niin kaukana kuin ääneni kantaa. Mutta Totti ei vielä osaa. Joten tällä hetkellä opetellaan käskyä, jolla molemmat osaavat tulevaisuudessa mennä maahan, vaikka olisivatkin kaukana minusta. Tärkeä osata, koska haluan pitää koiria niin paljon vapaana. Joskus on tilanteita, että koiraa ei kannata kutsua, vaan se pitäisi saada sen sijaan pysäytettyä. Seisomisen sijaan haluan koirat maahan, jotta muut ihmiset näkevät niiden olevan hallinnassa.
    • Vinkkinä on siis opettaa ne käskyt, jotka tekevät ainakin omasta arjesta toimivaa. Muutenkin näkisin niin, että koirille tulisi opettaa sellaisia asioita, joita itse haluaa. Ei niitä koiria muille ihmisille kouluteta. Tito ei osaa tervehtiä ihmisiä hillitysti. En ole sitä opettanut. Jos on lapsia, voin hyvin pitää pannasta kiinni ja antaa lapsien silitellä Titoa. Totti tervehtii hillitymmin, koska se ei niin mielellään edes haluaisi tervehtiä. Paitsi nykyään... Totti on tuosta noin vain alkanut tilaisuuden tullen leikkiä muiden koirien kanssa ja heittäytyy ihmisten syliin, jos vain mahdollisuus tulee. Ehkä tämä on seurausta siitä, että Totti on saanut neljä vuotta edetä omaan tahtiinsa eikä sitä ole maaniteltu, lahjottu tai pakotettu. Koska Tito on yleensä mukana, ihmiset ovat saaneet silitellä sitä ja samalla Totti on voinut ihan rauhassa haistella ilmaa ja tehdä omia havaintojaan tilanteesta.
Näillä eväillä tällä erää! Kommentteihin voi jakaa omia hyväksi havaitsemiaan niksejä. 

maanantai 8. tammikuuta 2018

Jatkoaikaa eläinlääkärin kanta-asiakkuuteen lunastettu

Erittäin rankka päivä takana. Minähän olen sellainen ihminen, että viedessäni koiria rokotukseen, olen jo kysymyssä kuinka paljon koirilla on vielä elinaikaa...

Viime yönä Titon kunto romahti isosti. Nukuin noin tunnin pätkissä sohvalla pitäen kättä Titon kyljen päällä. Ulkona käytiin ihmettelemässä ja katsomassa toisiamme silmiin muiden ihmisten vielä nukkuessa. Kysyin Titolta hiljaa kuiskaten: Mikä sulla on?

Tito ei osannut sanoa. Enkä osannut minäkään. Aamulla soitin noin 15 sekunnin välein eläinlääkäriin ja jyräsin muiden soittajien ohi viittä vaille ennen kuin vastaanotto olisi virallisesti ollut auki. Sain ajan heti ja niin lähdin pojan kanssa tohtoria katsomaan.

Tässä vaiheessa olin jo valvonut lähes koko yön ja itkenyt silmäni punaisiksi. Kun eläinlääkäri kysyi, mikä koiraa vaivasi, purskahdin itkuun ja sain kyynelteni läpi kerrottua, että jotain on nyt isommin vialla. Että masun seudulla ei ole kaikki hyvin.

Tohtorimies päätti ryhtyä heti tuumasta toimeen. Hän alkoi ultrata Titon masua, ja yritin siinä keventää omaa tunnemyrskyäni kysyen, kuinka monta pentua sieltä on tulossa. Tohtori jopa naurahti...

Ja sitten alkoi näkyä. Näytölle tuli aivan väärän näköinen virtsarakko ja liian iso möllykkä, jonka piti olla eturauhanen.

Tito kipattiin selälleen ja pidin sitä etutassuista kiinni. Siinä me katsoimme toisiamme, kun tohtori tuikkasi neulan masusta sisään. Hän joutui vaihtamaan pian toiseen neulaan, koska virtsarakon seinämät olivat niin valtavan paksut, ettei neula meinannut mennä läpi lainkaan. Minä kerroin Titolle, miten hieno Supermies se onkaan ja tohtori sanoi, että kyseessä oli nyt kaikkien helpoin koira-asiakas, mitä hänellä on ollut. Hymyilin ja silitin Titoa. Luottokoira.

Virtsarakosta otettu näyte ei suinkaan ollut keltaista niin kuin vielä viime torstaina. Nyt se oli lähes pelkkää verta. Näyte näytti inhottavalta ja tohtori taisi nähdäkin, että olin hieman järkyttynyt. Hän osasi kuitenkin asiansa ja kertoi jämäkästi, että koiraa ei tarvitse lopettaa. Että ei kyse ole niin isosta asiasta. Oloni oli tämän jälkeen vain hieman parempi. Olimmehan eläinlääkärissä. Sinne menee eläimiä, jotka eivät koskaan kävele sieltä pois.

Tito sai akuutisti troppeja jo paikan päällä ja reseptillä haimme heti käynnin jälkeen lisää apteekista. Kävelin aurinkoisessa pakkassäässä ja tunsin, miten pakkanen hiipi poskilleni kuivuneisiin kyyneliin asti.

---

Nyt illalla Tito on edelleen iloinen. Se on koko ajan ollut. Mutta nyt siitä on poistunut levottomuus, jota sillä oli jo hieman eilen illalla, mutta erityisesti yöllä. Se nukkuu parhaillaan pois univelkojaan ja on varsin tyytyväinen, koska ruokakupista on löytynyt tänään vain hyvää jauhelihaa eikä nappulan nappulaa. Totti on tämän myös huomannut, ja se onkin esittänyt menestyksekkäästi mielensäpahoittajaa koko päivän.

Näin tänään. Huomenna vahvempana ja toivottavasti päästään jatkamaan vuotta niin upeasti kuin ensimmäinen viikko ennusti.


A post shared by Tito & Totti (@totti_tito_) on




perjantai 5. tammikuuta 2018

Veto! – Fiilistelyvideoita

On kovasti mahdollista, että pari bordercolliepoikaa suuntaa ensi kuussa oikeiden vetokoirien pariin kahinoimaan.

Jotta varmasti päästään tunnelmaan, kokosin tähän meidän vetovideoita. Muitakin pätkiä löytyy, mutta ne täytyy taikoa vielä tiedostoista katsottavaan kuntoon.




keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Veto! – Löydettiin talvi




Vuoden 2017 aikana tuli tehtyä todella vähän vetoja. Talvilomalla Tahkolla käytiin lyhykäinen pyrähdys ja tammikuussa Marin kanssa toinen. Muita ei tule tältä istumalta mieleeni. Marin kanssa käyty lenkki tapahtui kuudella koiralla: huskyja keulassa ja keskellä, bortsupojat pyörässä eli voimapesinä heti reen edessä.

Tässä tuosta kyseisestä reissusta kirjoitetut postaukset:


Silloin oli ihan "pientä" säätämistä. Ensinnäkin märkää lunta, kaksi ihmistä painona ja koirilla vaikeuksia löytää yhteinen rytmi. Huskyt ottivat kevyempää  tahtia, jolla voisivat matkata Kuusamon kautta Siperiaan ja sieltä vielä Jäämeren kautta Lofooteille. Tito ja Totti puolestaan lähtivät liikkeelle ajatuksella, että kaikki tai ei mitään. Erityisesti Totti, jolle jokainen lähtö saattaa olla elämän viimeinen eli paras ja siihen on täräytettävä jokaisella lihaksella ja huudolla matkaan. Ja tietysti nuorukainen on osannut opettaa tätä asennetta myös Titolle, joka osaa nykyään myös karjua "MENNÄÄNJO"-huutoaan. Odottaa vähän aikaa hiljaa mukakuuliaisesti ja siitä säntää valjaisiin nojaten huudon kera. Sitten odottaa taas sen näköisenä, ettei ole mitään sanonut. Ja sitten taas huuto ja kiskaisu. Miten taitavaa...

Miten kummassa nuo ovat näin huonoille tavoille oppineet? Tässä resepti vastaavan käytöksen opettamiseen:

Tärkein asia on olla hankkimatta hyvää jarrua tai oikeastaan jarrua ollenkaan vedettäviin kulkupeleihin! Ei jarrua sparkkiin, kickariin tai edes narujarrua pyörään. Näin voidaan varmistaa, että ihan jokainen kerta, kun koirat vähän kiskovat, ne pääsevät ainakin muutaman sentin eteenpäin ja palkkautuvat tästä kauniista käytöksestä. Kun tätä toistaa useita kertoja, vahvistuu käytös ihan tuosta noin vain ja n o p e a s t i.

Toinen muistettava asia on hermostuminen. Ihan huolella. Perkelettä ei sovi säästää. Eikä sellaista pienen epätoivon säestämää "ODOTA!"-karjaisua jonkin sievän "EI!"-huudon kera. Tärkeää on, että koirille ei ole opetettu näitä käskyjä mitenkään. On hyvä vain huutaa jotain turhautuneena tarkoittamatta oikeastaan mitään.

Kun koirat ovat päässeet jokaisella nykäyksellä vähän eteenpäin, niitä ei ihan hirveästi haittaa, vaikka joutuisivat palaamaan taaksepäin sen jälkeen. Kun näitä toistoja saadaan useita, ei ole koirien kannalta riittävä vahviste, että pienen hetken paikalla pysymisestä pääseekin matkaan. Koirat palkkautuivat niin eteenpäin rykimisestä kuin paikalla pysymisestäkin. Kaikki oli kannattavaa.

Eilen lähdettiin ajamaan Helsingistä kohti Jämijärveä. Vajaan kolmen tunnin aikana ehdittiin Marin kanssa jutustella kaikenlaista. Kyllä vanhat työkaverit ja joskus yhteisiä hallivuoroja jakaneet koiraihmiset keksivät puhuttavaa.

Perillä todettiin, että täytyi näköjään ajaa kolmisen tuntia, jotta löydettiin talvi. Pakkastakin oli asteen verran. Juuri sopivasti, että välillä sormia kylmäsi ja takin sai vaihtaa kuoriversiosta topattuun. Juuri sen verran, että käsineet eivät kastuneet kokonaan ja lumi oli kuivaa. Tiedättehän, kuivaa lunta?


Pojat ja Marin koirat otettiin autosta. Huskyt olivat viehättäviä flexeissä. Niin kevyet liikkeet ja ylväät katseet. Ja sitten kaksi mustavalkoista nulikkaa, jotka kirmasivat lumipenkoissa ja kävivät välillä tutisemassa innosta tyttöjen vieressä. Iiiiiihania tyttöjä!

Reki valmiiksi, huskyt keulaan ja pojat pyörään. Koska koiria oli nyt vain neljä, jättäydyin suosiolla pois. Edessä oli 8-9 kilometriä vetoa, iso reki (sellainen jykevämpi) ja minun koirillani aivan kehno vetokunto. Kun vielä lisäsi tosiasian, että Tito ja Totti olivat kaksi edellistä päivää juosseet vapaana yhteensä noin 16 tuntia, oli ihan kannattavaa jättää ylimääräinen 65-kiloinen kakkoskuski pois.

Tito ja Totti olivat heti räjähdysherkkiä. Nyt oli onneksi se etu, että saatoin toimia handlerina eli varikkohenkilökuntana eli riitojen sopijana Marin ollessa valmiina jalaksilla. Marilla on oikeaoppisesti reessään niin ankkurijarru, joka isketään maahan, kuin hidastava jarrukin, jota voi painaa jalalla. Toki keksin nämä jarrujen nimet tässä itse sen mukaan, mitä ne omasta mielestäni ovat. Joka tapauksessa, molemmat jarrut ovat sellaiset, joita meillä ei ole esimerkiksi sparkissa. Hupsista!

Asettelin pojat omille puolilleen ja sitten odoteltiin hetkinen, että ne vain seisoivat eivätkä huutaneet tai temponeet. Tytöt keulassa kokivat varmaankin myötähäpeää. Miten heidän valjakkoonsa oli valittu noin huonosti käyttäytyviä yksilöitä?


Siinä olikin pojilla sitten mahdollisuus osoittaa, että olivat ansainneet paikkansa. Ja millä pojat voivat tehdä tyttöihin perinteisesti vaikutuksen. Eivät soittamalla suutaan, vaan lihaksilla tietysti! Siksi pojat olivat pyörässä eli tekemässä fyysisesti kuormittavinta osuutta valjakossa.

Niin lähti valjakko matkaan. Hävisi puiden väliin ja minä jäin seisomaan keskelle hiljaisuutta. Alkoi odotus. Join lämmintä raakakaakaota ja annoin ajatusten kulkea. Päädyin ajatukseen, jossa mietin tilannetta, että olin juuri antanut kaksi koiraani toisen ihmisen valjakkoon ja jäänyt itse pois. Minun koirani olivat jossain. Neljä vuotta sitten olisin saattanut pyörtyä vastaavassa tilanteessa. Mari käytti eri käskyjä kuin minä. En tuntenut Marin kahta keulassa olevaa koiraa. Mitä jos jotain tapahtuisi? Mitä jos Mari joutuu pysähtymään ja jatkamaan sen jälkeen? Miten se onnistuisi? Pilaisiko Mari koirani?

Hymyilin ja join hiljakseen kaakaota. En miettinyt edellä mainittuja kysymyksiä lainkaan. Mitä ikinä tapahtuisi tai olisi tapahtumatta, minä en siihen voisi nyt vaikuttaa. Kyllä Mari ne koirat takaisin toisi. Ja olinhan sanonut pojille, että huonosti käyttäytyvät joutuvat Marin rekipussiin – eivätkä saisi katsoa maisemia. Aika paha rangaistus.

Meni kolmisen varttia ja Mari laittoi viestiä, että olisivat kohta perillä. Menin heitä vastaan. Oli jo pimeää. Oli hiljaista ja pimeää. Kunnes näin kaukana puiden välissä valon. Valo siirtyi tasaisesti puiden lomassa ja tuli lähemmäksi. Niin tuli valjakko esiin. Neljä väsynyttä koiraa ja Mari. Olin aivan uran vieressä ja kohdallani pojat harkitsivat tulevansa luokseni, mutta Mari sai hienosti käskytettyä pojat jatkamaan matkaa loppuun asti.


Mari kävi käskemässä Titon ja Totin maahan ja juotti omat koiransa. Minun koirani eivät osaa tuollaista. Että juotaisiin tai syötäisiin heti hommien jälkeen. Ne olivat aivan väsyneitä. Selvästi onnellisia, mutta myös kaikkensa antaneita.

Veto oli mennyt hyvin. Mari oli pitänyt yhden tauon ja Tito oli hetken katsonut kieroon, kun Mari oli pyytänyt makaamaan pysähdyksen ajan. Toisella kehotuksella Tito oli mennytkin jo maihin kuin olisi ollut ihan luonnollista olla Marin käskytettävänä. Totti nyt lösähtää vedon jälkeen muutenkin maahan. Muutaman muunkin pysähdyksen Mari oli tehnyt ja pojat olivat yrittäneet pistää vähän ylimääräistä tohinaa lähtöihin. Mutta muistatteko ne jarrut? Aivan, reki ei liikkunut mihinkään Titon ja Totin temppuilusta huolimatta. Marilla oli mahdollisuus pysyä rauhallisena, käydä kääntämässä Tito oikein päin (se saattaa joskus kääntyä 180 astetta kysyessään lupaa lähtemiseen) ja vain odottaa, että hieman päästään pehmenneet mustavalkoiset odottivat kiltisti paikallaan. Mari myös kertoi, että joka kerta oli mennyt vähän edellistä paremmin. Toki Tito ja Totti lähtivät aina voimalla liikkeelle, kun käsky kävi, mutta hötkyily ja hölmöily alkoivat vähentyä. On se kumma.

Näin tuli nykäistyä talvikauden vedot käyntiin. Josko pk-seudullekin saataisiin vielä lunta ja vähän pakkasta, niin pääsisimme harjoittelemaan enemmänkin!