sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Koska koirat

Kuurasin äsken kylpyhuoneen lattiaa. Ensin kylpyhuoneeseen tarkoitetulla pesuaineella ja sen jälkeen ihan Tolulla. Homma alkaa imuroinnilla, sitten lattian kastelulla, sen jälkeen ensimmäisen pesuaineen levittämisellä, odottelulla, rankalla harjaamisella, seuraavan pesuaineen levittämisellä, odottelulla, tarkemmalla harjaamisella (esim. koiran verran seinäkaakeleita, kulmat, pesukoneen alta...) ja lopulta huuhtelulla. Tämän jälkeen annetaan koko kylpyhuoneen tuulettua parit ikkunat avaamalla. Märkään kylpyhuoneeseen koiria ei kannata päästää, koska niistä tarttuu karvoja entistä hanakammin kiinni märkiin kaakeleihin. Ja se oli vasta kylpyhuone.

Vähän pesuainetta...

Koirien omistaminen näkyy monessa asiassa. Sen lisäksi, että siivotaan useammin, ainakin meillä, on paljon muitakin esimerkkejä:

  • Eteinen
    • Koirilla on oma laatikko, josta löytyvät eniten käytetyt tarvikkeet. Pari talutinta, pari flexiä, kiinnitettäviä valoja, karsta, kampa ja koirankakkapussit, joita en muista ottaa lenkille mukaan kuitenkaan.
    • Takkirivissä roikkuu kaksi takkia, jotka ovat vain koiralenkeille. Lämmin koiratakki ja kuorikoiratakki. Nämä takit ovat likaisia. Erityisesti oikeasta kyljestä, johon aina pyyhin kuolaisen käteni.
    • Eteisessä roikkuvat myös molempien koirien BOT-loimet ja minun fleece. Heitän fleecen usein niskaan, kun käyn koirien kanssa ulkona.
    • Parit kengät ovat lähinnä koiralenkeille. On pitävää, ergonomista ja vedenpitävää.
  • Keittiö
    • Koirilla on kaksi kaappia. Ensimmäisessä on laatikko lisäravinteille ja iso laatikko kuivaruokaa. Samassa kaapissa on myös puruluita ja satunnaisia muita herkkuja. Toinen kaappi sisältää kynsisakset, matolääkkeet, naksuttimet, vähemmän käytetyt turkinhoitovälineet, ruokakuppeja, maitohappobakteereja, vasara luiden ja lihojen käsittelyyn ja muuta tavarasälää.
    • Jääkaapissa on pari laatikkoa broilerin koipireisiä ja pakastimessa kaksi laatikkoa lihoja ja lihaisia luita.
  • Olohuone
    • Ei mattoa, koska koirankarvat ja allerginen Kepo. Kovasti mietitään, löytyisikö tähän jokin ratkaisu, koska matoton lattia on vähän kolkko.
    • Olohuoneen toisen ikkunan edessä on laatikosto, jonka päällä koirat seuraavat maailman menoa. Se tarkoittaa alati kuolaista ikkunaa ja sen pesemistä.
    • Sohvapöytä, jonka alle mahtuu yksi Totti nukkumaan. Koska Totti tykkää majoista.
    • Ilmanpuhdistin, joka kerää koirien tuomia karvoja, pölyä ja muuta epämääräistä.
    • Koirien lelulaatikko, joka on täynnä koirien leluja. Palloja, aktivointileluja, vetoleluja ja joitain treenivälineitä.
  • Työhuone
    • No sielläkin on ilmanpuhdistin. Ja seinällä roikkuvien polkupyörien alla on Titon tila. Se mahtuu siihen juuri ja juuri makaamaan niska vähän vinossa. Ja aina noustessaan se meinaa pudottaa alemman polkupyörän osuessaan sen eturenkaaseen...
  • Makuuhuone
    • Koirat eivät tule meillä makuuhuoneeseen, koska Kepon allergia. Mutta pari laatikollista koiratarvikkeita löytyy yläkaapeista. On liinoja, valjaita, tokotarvikkeita ja muuta.
  • Parveke
    • Kuivaan siellä pyykkejä, muuta muuten parveke on koirien valtakuntaa. Ne viettävät lämpimillä säillä paljonkin aikaa parvekkeella syöden luita, nukkuen ja ihmisiä sekä koiria tarkkaillen.
  • Kellari
    • Siellä on pari isoa metallihäkkiä ja pari säkkiä nappulaa. Kun löytää hyvän tarjouksen, tulee ostettua useampi säkki ja pidettyä ne kellarissa siihen asti, että keittiön laatikkoon tarvitaan täydennystä.
  • Muuta
    • Koirien pyyhkeitä, koirahanskoja, koirien kansiot, vaatteet koirien ulkoiluttamiseen, koirien instagram, koirien kuva- ja videokansiot tietokoneella, koirien blogi...
    • Kamera ja puhelin täynnä... no koirakuvia.
Kyllähän nuo näkyvät monessa asiassa. Ja tietysti omassa arjessa menojen rytmittämisenä niin, että koirat saavat mielekästä tekemistä, lenkkinsä eivätkä ole liikaa yksin tai kaksistaan.

Erilaisia mökkejä olemme varanneet jo muutamia kertoja ja seuraavaksi parin viikon kuluttua vuorossa on Tahko. Tietysti mökki oli etsittävä tarpeeksi kaukaa rinteistä, jotta olisi hyvin tilaa. Emme halua mihinkään "turistikylään", jossa koirien tulee olla koko ajan kytkettynä.



Ilmanpuhdistin ennen.
Ilmanpuhdistin jälkeen.

perjantai 27. tammikuuta 2017

Totin vuoro

Tänään Totilla oli erityinen ilta. Se pääsi mukaani hallille yksin. Ei tullut isoveikka pätemään ja näyttämään, miten hommat tulisi hoitaa. Totti sai kunnian olla huomioni keskipiste koko reissun ajan. Titon ilmehän oli näkemisen arvoinen, kun lähdimme. Se tiesi tasan tarkkaan, minne olen lähdössä, koska olin juuri pakannut uuteen treenilaukkuun treenikamat. Titon ilme oli Totin ja minun lähtiessä selkeä: "Haista sinä paska!"

Totti teki muuria, muutamaa hyppyä ja putkea. Laitoin meidän minirataan mutkaa molempiin suuntiin, jotta ei aina vain tohotettaisi suoraan junnun kanssa. Hienosti se teki. Ihan pari semmoista perusjuttua ei toimi vieläkään, mutta syksystä ollaan edistytty valtavasti.

  • Osa rimoista pysyy jo ylhäälläkin.
  • Täyskorkea muuri uutena esteenä (muistaakseni) ei tuottanut mitään ongelmia.
  • Putken hakee koko ajan kauempaa.
  • Ei tuijota koko ajan ohjaajaa, vaan suuntaa ajatustaan yhä paremmin eteensä.
  • Pysyy paikallaan ehkä 6/10 kerroista. Lähtötilanne oli 0/10 vielä kolmisen kuukautta sitten...
  • Ei häiriinny muista vieressä treenaavista koirista.
  • Antaa kaikkensa. Aina. Tähän ei ole tullut siis muutosta. Onneksi.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kato, mä lennän taas!

Herttinen sentään! Epämukavuusalueeseen täysin koukkuuntuneena on alkanut tapahtua kehittymistä monella saralla. Koska tämä on koirablogi, jätän tänään nousseet raudat ja selän notkistukset toisaalle.

Koirapuolella on myös tapahtunut paljon. Voin kertoa keppien edistymisestä tai kontaktiprojekteista, mutta ne tuntuvat nyt toissijaisilta. Koska niin paljon enemmän on tapahtunut ohjaajan pään sisällä. Omissa treeneissäni kerrotaan aina motivaatiotarina ennen treenien alkamista. Meistä treenaajista tehdään parempia ihmisiä antamalla ajattelemisen aihetta ja työkaluja oman elämän kehittämiseen.

Yksi mieleeni jäänyt tarina on sisältänyt ajatuksen:


Tämä antoi paljon ajattelemisen aihetta erittäin vilkkaalle mielelle. Olen pienestä asti ollut hyvin tarkkaavainen, nähnyt kaiken samaan aikaan, ollut häiriöherkkä ja keskittyminen on vaatinut minulta paljon ponnisteluja. Se on aina ollut tietoisen työn takana. Se, että suljen muun maailman ulkopuolelle voidakseni keskittyä haluttuun asiaan.

Fysiikkatreeneissäni liikutellaan kehonpainoharjoittelun, ketteryyden ja nopeuden lisäksi paljon rautaa. Se on pakottanut minut keskittymään aivan uudella tavalla. Raudan kolisteleminen ei yksinkertaisesti tapahdu isommilla painoilla, jos mieli seikkailee muualla. Tarvitaan tahdonvoimaa ja läsnäoloa. Tarvitaan kyky löytää tasapaino rauhallisen mielen ja sisäisen taistelijan välillä.

Usean kuukauden ja lukuisten toistojen jälkeen olen huomannut mieleni rauhoittuneen. Enää ei tarvitse koko ajan vilkuilla taululle toistomäärien tarkistamiseksi. Enää ei tarvitse nykiä coachia hihasta, jotta hän muistuttaisi, miten mikäkin liike tulee suorittaa. Enää ei ole mahdotonta pysyä laskuissa mukana.

Mielen rauhoittuminen ei ole tapahtunut itsestään. Se on vaatinut paljon ajatustyötä ja omien tuntemuksieni kuuntelua. Olen löytänyt hetket, joihin keskityn täysin ja mieleni rauhoittaen. Ja samalla löytänyt ne hetket, jolloin voin riemusta kiljuen loikkia yläfemmojen kautta PR-kellolle kilisyttämään ennätyksiä.

Miksikö tämä tarina mieleni kiemuroista? Koska tämä on vaikuttanut merkittävästi myös koiratreeneihini. Viime kerrat Titon kanssa hallilla ovat olleet erittäin antoisia. Olen tiennyt jokaisella toistolla, mitä olen tekemässä. Olen tiennyt, mistä palkkaan ja miten. Olen ymmärtänyt kouluttajalta saadut ohjeet ja noudattanut niitä. Olen kysynyt, jos en ole ollut varma. Olen ohjannut yhä paremmin ja ymmärtänyt ohjauksieni vaikutuksen. Olen päässyt tekemään aikaisempaa enemmän ehjiä ratoja. Olen onnistunut prosentuaalisesti huomattavasti aikaisempaa enemmän.

Tämä oman pääni sisäisen sekaisuuden järjestyminen on näkynyt Titossa merkittävästi. Se on ollut treeneissä jotenkin iloisempi, kevyempi, kuuliaisempi ja helpompi kuin yleensä. Ehkä sekin on rentoutunut, kun en hösää niin paljon ja olen johdonmukaisempi.

Viime sunnuntaina rata rullasi hemmetin hyvin. Samalla radalla sai kääntää ja vääntää, mutta myös juosta minkä kintuistaan pääsi. Persjättö alkaa toimia pirun hyvin ja nyt huomasin todella luottavani Titoon. En jäänyt katsomaan perään, varmistelemaan ja ylikorostetusti ohjaamaan. Juoksin vain ja käänsin aina rintamasuuntani puolelta toiselle, minkä Tito luki loistavasti. Muutamilla toistoilla saatiin vielä minimoitua kaarrokset ja Titon linjat alkoivat olla taloudellisia. Kun henkeä haukkoen hymyilin Titolle ja kehuin sen olevan "hyvä jätkä", tuli kouluttaja antamaan palautetta. Hämmentyneenä kuuntelin, miten meitä on nasta ohjata ja miten meidän yhteistyö on erittäin miellyttävää katsottavaa.

Tällaista mindset-avautumista tänään. Ylihuomenna pitäisi ottaa Tottikin hallille. Oh well...

A video posted by Tito & Totti (@totti_tito_) on

torstai 12. tammikuuta 2017

Muutama kuva eiliseltä

Onneksi oli puhelin vieressä, kun askartelin treenimuistikirjaani. Tito tulee hyvin harvoin viereeni. Nyt se kuitenkin tunkeutui sohvapöydän, sohvan ja jalkojeni väliin. Asento näytti epämukavalta, mutta siinä se nukkui pitkän aikaa, vaikka askartelustani putosi paperisilppua ja kyniä sen päälle monta kertaa.


Olen lisännyt aina keittiöstä tulevaa silppua koirien kuppeihin. Isoista paloista ei ole edes kuidun verran hyötyä, mutta sain syntymäpäivälahjaksi maailmanluokan mehupuristimen, josta tuleva kuiva-aines on täydellistä silppua lihojen joukkoon. Silppua tulee paljon, mutta se säilyy pitkään jääkaapissa kuivuutensa puolesta. Onneksi on koiria, koska kaikesta ei jaksa tehdä pihvejä omaksi ruoaksi.


* Escapure-tuote saatu.

Illalla tehtiin metsästysreissu, koska kaipasin koirille lisää jauhelihaa. Broilerista löytyy rintapaloja ja koipia pakkasen täydeltä, mutta jauhelihat ovat loppu. Noh, tällä kertaa kävi vielä paremmin ja saatiin kunnon kimpaleet lihaa.


tiistai 10. tammikuuta 2017

Kaunistelematon versio

Sunnuntaina oltiin Sipoossa avaamassa Titon ja Totin vetokausi. "Ensimmäinen kerta pitkän tauon jälkeen" kannattaa joskus suunnitella vähän paremmin kuin minä tein. Ajattelin, että juu, kyllähän nämä vetää osaavat. Totilla vain vähän kertoja takana, mutta se juoksee ja vetää itsensä vaikka kuoliaaksi eli ei mitään ongelmaa. Ja Titohan on tehnyt vaihtelevia määriä jo useana vuonna. Se osaa kyllä. On niin kunnollinen ja kuuliainenkin.

Mikä voisi mennä pieleen?

Nooo, lähes kaikki voi mennä pieleen. Lähes sen takia, että olihan vedossa paljon hyvääkin! Risut vai ruusut ensin? Tässä koko kasa risuineen ja ruusuineen.

Kun koirat otettiin autosta, annoin niiden mennä menojaan miten tahtoivat. Ne kävivät tarpeillaan, pyörivät lumessa, haistelivat Maria ja Tito pissasi Marin reen päälle. Great... Joku Marin koirista oli myös ulkona, joten pojat saivat haistella uusia hajuja. Laitoin Titolle ja Totille valjaat päälle ja totesin, että Totti on aivan jäätävän iso. Sehän painaa sellaiset 25 - 26 iloista kiloa. Muutaman kilon enemmän kuin Tito.

Seuraavaksi Mari otti koira kerrallaan omansa autosta ja kiinnitti ne liinoihin. Tytöt nököttivät kiltisti paikoillaan odottamassa ja mietin siinä vaiheessa huvittuneena, että ei näytä nyt tutulta toiminnalta. Kun ensimmäinen ja toinen pari oli laitettu kiinni, oli kahden mielipuolen vuoro kiinnittyä letkan jatkeeksi.

Viimeiset koirat ovat niin sanottuja pyöräkoiria. Kyseiselle paikalle laitetaan yleensä voimakkaimmat koirat eli oli loogista laittaa pari maansiirtokonetta siihen.

Laitettuani pojat kiinni alkoi reen paikallaan pitämisessä olla tekemistä. Liinoissa oli neljä kiltisti odottavaa huskya ja kaksi raivoisasti liikkeelle haluavaa horrorcollieta. Hyppäsin Marin taakse jalaksille ja niin lähdettiin matkaan.

Hommahan olisi voinut toimia, jos ei olisi kertaakaan tarvinnut pysähtyä. Jos olisi ollut kiva reitti, joka menisi kätevästi ympyrän ja palaisi takaisin sinne, mistä olimme lähteneet. Mutta ehei... Tulimme risteykseen, jossa koko letka piti saada oikealle. Kääntyminen kesti jonkun aikaa ja pojilla alkoi keittää. "Eteenpäin, sano Mummo lumessa!!" Selvästi toinen koirapari tiesi, että kuuluu seurata johtajia. Videotallenteissa näkyy, miten toinen pari seuraa kahta ensimmäistä koiraa. Kun taas Tito ja Totti seurasivat tilannetta, havaitsivat, että ollaan kääntymässä oikealle ja iskivät molemmat sinne täysiä. Ne siis yrittivät rymistellä ikään kuin koko letkan "ohi" sinne oikealle. Juuh, ei olla totuttu seuraamaan muita.

Kun letka oli käännetty, valmistauduttiin uudestaan liikkeelle lähtemiseen. Tämä ei nyt sitten sujunutkaan. Totti oli iskenyt niin voimalla oikealle, että se oli koiran verran urasta sivussa. Kun lähdettiin liikkeelle, Totti siirtyi uralle tönäisten samalla Titoa. Josta Tito näykkäisi. Tämä oli uusi asia, mutta mitä sitä murehtimaan, homma jatkui. Hyvää vetoa, vähän loskaa paikoittain ja muutama raskas ylämäki.

Sitten tuli hetki, jolloin näytti siltä, että Titolla olisi ehkä tarve käydä puskassa. Pysäytettiin ja päästin molemmat pojat vapaaksi. Noh, ne päätyivät pyörimään lumeen ja syömään lunta viilentyäkseen. Laitettiin koirat takaisin liinoihin. Piti odottaa hetki, pojat eivät jaksaneet. Videolta huomaan, että Titolla alkoi palaa pinna nopeammin, mikä on jotenkin yllättävää. Molemmat haluavat hurjasti lähteä, mutta Totti keskittää ajatuksensa eteen, Tito sen sijaan alkaa purkaa turhautumistaan – Tottiin. Totti saa muutaman näykkäisyn ja minä käyn kysymässä, että mikähän meininki.

Kun katson videoita useamman kerran, huomaan mitkä seikat ovat mahdollisesti johtaneet kamelin selän niksahtamiseen. Marin koirat juoksevat hyvin eri tavoin kuin Tito ja Totti. Huskyt loikkivat kevyesti ja sen näköisinä, että voisivat tehdä sitä koko päivän. Tito ja Totti yrittävät kiskoa liinat poikki ja vetää niin kovaa kuin kykenevät. Marin koirat lähtevät myös rauhallisemmin liikkeelle. Ne ovat tasaisempia eivätkä juokse tuli hännän alla. Tito ja Totti lähtevät kuin perillä pitäisi olla jo. On mentävä jo. Kovaa. KOVAA! Erityisesti tuo lähtöjen erilaisuus näkyy videoilla hyvin. Tito ja Totti meinaavat jyrätä huskien päälle ja edessä olevat koirat kummastelevat, että miten jotkut voivat käyttäytyä noin huonosti!

Tajusin nyt paljon paremmin, että ei riitä, että koirat osaavat vetää ja tietävät vähän, mistä on touhussa on kyse. Se ei suoraan tarkoita, että ne voisi vain sormia napsauttamalla yhdistää samaan valjakkoon ja kaikki menee hyvin. On otettava huomioon, miten koirat on opetettu ja soveltaa sen mukaisesti. Tito ja Totti eivät ole koskaan myöskään juosseet toisten koirien takana. Kuinka paljon se lisäsi kierroksia? Ei toi tietää.

Mikään ei oikeuta siihen, että Tito ja Totti pistivät lopulta mehukkaan painin aikaiseksi viimeisessä lähdössä. En katso sormieni läpi Titon ja Totin lumipainia, mutta suhtaudun siihen hyvin eri tavoin kuin olisin tehnyt vaikka kolme vuotta sitten. Minulla on jo mietitty suunnitelma, miten homma saadaan kuntoon tai ainakin huomattavasti paremmaksi. Seuraavaksi se täytyy vain toteuttaa... Kolme vuotta sitten olisin polttanut valjaat roviolla, myynyt koirat ja itkenyt itseni uneen. Tietysti, koska maailmanloppu oli koittanut. Mutta eihän se ole. Joskus käy näin ja sitten mietitään uusiksi, jottei sama pääsisi toistumaan.

Ruusukasaan keräisin sen, että nuo vetivät täysiä aina, kun sai vetää. Ja vaikkei saanutkaan, niin vetivät siitä huolimatta. Olen opettanut molemmat janoamaan vetämisessä kutosvaihdetta ja sillä nuo juoksevatkin. Ne eivät ravaile, ne eivät löntystele. Ne vetävät kovaa. Ja olen erittäin tyytyväinen siihen, että puolen vuoden jälkeenkin pojat iskevät kovimman vaihteen silmään heti lähdössä. Eivät ne tiedä muusta. Muutama sääntö odotteluihin niin hyvä tulee!

Tässä vielä vähän kuvituskuvia tunnelman luomiseksi!
A photo posted by Tito & Totti (@totti_tito_) on
Minäkö?

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Kaunisteltu versio

Käytiin tänään kokeilemassa, miten sujuu Marin huskien ja bortsujeni yhdistäminen yhdeksi valjakoksi. Täytyy sanoa, etteivät Tito ja Totti ole mitään hissukoita. Tulta, tappuraa ja paljon hevosvoimia! Tässä kaunisteltu versio vedosta. Kaunisteltu siltä osin, että kerron myöhemmin, miten Tito ja Totti "osasivat" esimerkiksi odottaa kauniisti lähdöissä...



maanantai 2. tammikuuta 2017

Tavoitteita - kind of

Uusi vuosi pärähti käyntiin. Olen onnistunut suunnittelemaan aika hemmetin kivoja, jänniä, pelottavia ja motivoivia projekteja alkaneelle vuodelle. Vuoden 2017 kartonkien askartelu on vielä kesken, mutta hyvältä näyttää. Bring it on!

Koirien suhteen tavoitteet ovat tässä:

TITO

  • Koen itse täyttäneeni joulukuussa 16 vuotta, joten Titokin taitaa täyttää kesällä kokonaista kaksi vuotta. Kalenterin mukaan vuosia tulee seitsemän vuotta, mutta kuka noita laskee. Käydään fyssarilla tammikuussa uudestaan ja lämmitellään hyvin ennen ja jälkeen treenien. Siinä ovat iän tuomat tavoitteet. Ja otetaan käyttöön nivelten hyvinvointia tukevat lisäravinteet. Just in case.
  • Agilityssa otetaan kaikki esteet haltuun eli jatketaan epämukavuusalueella pyörimistä. Olisi ihan jees tehdä netistä kaivettuja makeita ratoja ilman kontaktiesteiden korvaamista sillä ja tuolla ja keppien korvaamista kolmannella. Ohjaamisen suhteen alan kehittää itseäni enemmän. Katse pois koirasta, enemmän luottoa ja vielä kovempaa kirmaamista. Kokeilen uusiakin ohjauksia, mutta samalla koetan etsiä "meidän" tavan edetä radalla. Meitä yritetään jatkuvasti työntää kisoihin, mutta ne jäävät nähtäväksi. Ehkä jotkut epikset, koska olen niin laiska, että käytän mielelläni hyväksi sen, että joku muu tekee radan valmiiksi!
  • Vetolajit aktivoin kunhan saadaan enemmän lunta. Nyt maassa on hentoinen lumipeitto, mutta sitä ei vielä lasketa. Tarkoitus on päästä myös ajamaan vanhempieni luokse Porvooseen. Isä on luvannut ajaa meille ladun moottorikelkalla. Luksusta! Jos hyvin käy, Tito ja Totti osallistuvat Marin cojoottien kanssa kisoihinkin. Tässä on tietysti hyvä muistaa, että kisoja olen ennenkin lupaillut...
  • Tito jatkaa terapiakoiratöitään. Se on siihen kuin tehty ja saatu palaute on sydäntä sulattavaa. Tosin viime viikolla 4-vuotias tyttö sai dramaattisen romahduksen kuultuaan, ettei Tito jää heille hoitoon, vaikka ollaankin menossa parin viikon kuluttua uudelle käynnille.


TOTTI
  • Yritän pitää Totin ehjänä. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta ei ehkä mahdoton.
  • Agility... Voi nyt herran jestas sentään. Totti ja agility. Kuin yrittäisi yhdistää Ankkalinnan Karhukoplan Muumilaakson tarinoihin. Niinku ei. Työmaata on enemmän kuin haluan edes myöntää. Totilla on huomattavan paljon poikkeavat pohjat verrattuna Titoon. Totti rakastanut agilityesteitä heti ensimmäistä kohtaamisesta lähtien. Sen päättömyys ja voima yhdistettynä minun alkeellisen ohjaukseen on vaikea soppa. Mutta tämä on meidän soppa. Eikä meillä ole kiire koskaan ollutkaan. Joten jatkamme suunnitelmaamme tehdä Totista paremmin rataa lukeva ja itsenäisempi. Minun tulee olla tarkkana palkkaamisen kanssa, koska sen merkitys on tämän koiran kanssa ratkaiseva. Liian hektinen leikkiminen tai lelun ottaminen nopeasti pois saa aikaan seuraavalla toistolla esteiden kaatumista ja kattilan kiehumista. Tavoite on tutustuttaa Totti tämän vuoden aikana kaikkiin esteisiinkin.
  • Vetolajeissa tavoitteet suuntautuvat enemmän Tottiin kuin Titoon. Juniorilla on raivoisat menohalut ja tämän vuoden tavoite on saada Totti odottamaan lähdössä.


YLEISTÄ
  • Haluan säilyttää rentouden ja ilon, jonka olen pitkästä aikaa löytänyt. Lenkeillä haluan pitää huolta mielentilasta, joka meillä nyt on. 
  • Titon rusakkojahtien eliminoiminen niin kuin olen tässä vuoden-kahden aikana onnistunut tekemään. Enää en joudu pupun näkemisestä paniikkiin, koska olen saanut Titon pysähtymään jo jonkun aikaa joka kerta. Jeee!
  • Ruokapuolella jatketaan Acanan pitämistä nappulana ja lihat käyn hakemassa isoksi osaksi ruokakaupoista. Kun koiran kuppiin iskee isosti kunnon lihaa, tulee ihan hyvä mieli. Ei tarvitse jänteitä, rustoa, nahkaa ja muuta epämääräistä mössöä syödä.
  • Haluan opettaa uusia kahden koiran temppuja. Ne ovat vaikeita, mutta onnistuessaan hauskoja.
  • Jatketaan tekemistä, menemistä, meidän juttuja, meidän tavalla!