perjantai 30. lokakuuta 2015

Findin' the Balance


Tito kiipeili puissa ensimmäisen kerran vuoden paikkeilla. Puunrungot oli nähty ja siirryttiin omenapuuhun, joka löytyi läheisestä puistosta. Puun ensimmäiset haarat olivat matalalla ja halusin vain, että koira pysyisi siinä. Muutama yritys ja koira seisoi puussa.

Sen jälkeen aina sopivan puun osuessa kohdalle, Tito on saanut kiivetä. Samalla tavalla tasapainoa on koeteltu kaiteilla ja tolppien nokassa. Tito saa yleensä ihan rauhassa kokeilla ja minä kehun, kun oikeita asioita tapahtuu. Jos on hurjan vaikea tehtävä, saatan pienistäkin yrityksistä antaa leikkiä. Jos ei ole suuren suuri haaste, riittävät kehut eikä Tito tarvitse itsetunnon kohottelua.




Totin tasapainosta olen kirjoitellut joskus aikaisemmin. Sitä ei ole. Tai siis ei ollut. Totti on ollut vain iso perunasäkki, joka ei millään tavalla mietin, mutta yrittää sitäkin enemmän. Säkki on niin monet kerrat hypännyt päin asioita ja lentänyt kuperkeikan kautta kanveesiin, että ihmettelen hengityksen vielä kulkevan. Totti on yrittänyt ihan yksinkertaisia asioita, mutta ei. Sillä ei ole ollut harmainta aavistusta, miten pysyä pienen kannon päällä tai kaiteella.

Tottikin onnistuu!


Mutta Totti on harjoitellut. Se on vähitellen edistynyt eikä missään vaiheessa ole näkynyt motivaation loppumista. Uudestaan ja uudestaan se yrittää. Parin viime viikon aikana on onnistunut vaikeammatkin puukiipeilyt, joissa on tarvinnut mm. vaihtaa suuntaa yhdellä oksalla, ylittää tai alittaa oksia korkealla ja siirtyä oksalta liian kaukana olevalle toiselle oksalle minun ojennettua kättäni apuna käyttäen. Viimeisin tapahtui tänään ja hihkuin riemuani. On iso asia saada tuo säkki siirtymään pääni yläpuolella oksalta toiselle niin, että sen on käytettävä ylös kurottamaani kättäni yhtenä tukipisteenä.

Välillä sattuu ja tapahtuu, olen ottanut molemmat pari kertaa vauhdista koppiin ja saattanut hiljaa maahan. Tarkoitus ei ole mennä sen kummemmin ylös. Me etsimme vaikeampia puita ja pojat opettelevat tekemään yhä vaikeampia juttuja oksilla. Tähän mennessä on ollut erittäin hauskaa ja erityisesti Totin kehitys on ollut huima. Se yrittää nykyään myös vaikeampia asioita kuin Tito, joka pysyttelisi mieluummin helpoissa.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Villinä villisiasta!

Yhteistyössä: SLN Import

Siitä on jo noin puolitoista vuotta, kun Tito ja Totti viettivät juhannuksen saaressa eväänään Orijenin kylmäkuivatut ruoat. Lihamedaljongit olivat menestys ja sen kokeilun jälkeen niitä on ostettu nameiksi ja aktivointileluihin.

Oli siis erittäin, erittäin kiva saada testiin saman sarjan villisikanameja. Mmmmitä? Aivan - villisikanameja. Nameja, joiden valmistukseen on käytetty luutonta villisikaa ja villisian maksaa. Kyllä, kiitos!

Treenailtiin uusilla nameilla ulkona, mutta ensin otettiin toki vakiokuva, jossa Tito on paljon parempi. Asioiden pitäminen suussa on huomattavasi helpompaa Titon kanssa. Totti tuntuu aina unohtavan, että suussa on jotain, ja saattaa vain pyöritellä silmiään, heilutella päätään ja ihmetellä, kun suusta putoaa asioita. Ei, se ei osaa edes kotona.

Ensin pussin pitäminen ja sitten "ole hyvä". Tito heitteli pussia pitkin nurmikkoa, repi ja kynsi sitä. Saaden lopulta reiän aikaiseksi. Siinä vaiheessa meinasi pojan silmät pullahtaa päästä - haju oli kaiketi mieleinen.










Tässä Totin kanssa tehty kokeilu pitää nameja suussa. Ihan vain pitää. 

 

Niin, aivan. Namit on kaivettu Totin kiduksista. Ei toivoakaan, että tämä temppu olisi onnistunut. Kun kokeiltiin ihan vain kuonon päällä pitämistä, oli molemmilla mielipiteensä asiasta.



Mutta namien pitäminen kuonon päällä tarkoittaa myös tätä!




Suositellaanko me näitä? Yeah! Onhan pussukalla hintaa sen verta, ettei ihan tiheään namittamiseen tule käytettyä, mutta kun taskut ovat täynnä tavallisia nappuloita, näitä on näppärä lisätä joukkoon megabonussuperherkkuina.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

torstai 15. lokakuuta 2015

Runo Rusakolle

Joskus mietin, kuinka paljon helpompaa olisi ilman sinua.
Iltahämärälläkin voisin lenkkeillä ilman pientä pelkoa, että tulisit tapaamaan Titoa ja Tottia.

Joskus emme tapaa pitkiin aikoihin.
Silloin unohdan sinut, aika kultaa muistot ja tiedäthän, vaivun pilvilinnoihin.

Olemme tavanneet niin monta kertaa.
Vai sanoisinko, että te olette tavanneet. Pojathan ne ovat sinulle pitäneet enemmän seuraa.

Tai oikeastaan Tito. Se on se tummempi.
Nopea kuin tuuli, nokkela kuin kettu - persoonana ei hullumpi.

Totti on kahelimpi, mutta et taida sitä tuntea.
Olen pahoillani, että sinun tapaaminen on juniorille aina niin vaikea.

Totti rakastaa kyllä juoksemista - niin kuin sinäkin.
Mutta tiedätkös, Rusakko? Minun "perkele" voittaa perässäsi juoksemisenkin.

Toki meillä on Tito, se on se sinun juoksijakaveri.
Viekas ja vikkelä sprintteri.

Tito on juossut kanssasi jo monta vuotta.
Ne ovat olleet minulle vaikeita hetkiä. Täynnä epätoivoa.

Kun Tito lähtee kanssasi juoksemaan,
korvissani humisee ja vaivun maahan kyvyttömänä huutamaan.

Se hetki on lyhyt, kyllä minä tiedän sen.
Mutta ehdin käydä läpi jo Titon ruumiin löytymisen.

Siksi olemme tehneet töitä eikä Tito ole päässyt juoksemaan kanssasi.
Tosin viimeksi yllätit minut ja molemmat pojat istumalla puskassasi.

Lähdit pinkomaan niin kovaa.
Ei siinä ehtinyt sanoa edes "kissaa".

Tällä kertaa hetki oli vielä lyhyempi kuin yleensä.
Totti meni vaikeaksi sinun näkemisestäsi ja Tito näytti pitkästä aikaa kyntensä.

Mutta minä tiesin, että tämän erän sinä häviäisit, Rusakko.
Koska minun "perkele" tunkeutui kahden karvakorvan tajuntaan ja toimi kuin haulikko.

Kaksi koiraa tipahti maahan makaamaan.
Ja sinä pääsit matkaasi jatkamaan.

Veikkaan, että vedät vielä joskus pidemmän korren.
Mutta tällä kertaa minä voitin ja minä aion pitää tämän onnen.

torstai 1. lokakuuta 2015

Rapa kertoo eletyistä hetkistä

Syksy on ihana vuodenaika. On helppo hengittää, valoa arvostaa enemmän ja saa pukea kaulaliinat viiman suojaksi. Tekee mieli metsään ja olla päivisin paljon ulkona. Illalla haluaa olla sisällä, tehdä raakakaakaota cayannetujauksella ja katsoa elokuvan. Jokin hassu ääni kehottaa syömään hyvin ja liikkumaan monipuolisemmin.

Titolle ja Totille syksy tarkoittaa...
* KEPPEJÄ - niitä on tuulisten öiden jälkeen kaikkialla!
* Lammikoita, joissa voi makoilla.
* Terassikauden lyhenemistä vain lyhyisiin hetkiin. Enää ei saa olla työpäivää parvekkeella, koska sade ja kylmä ovat omistajan mielestä too much.
* Ruokaan rasvaa, öljyjä ja kalaa, jotta saadaan vahva turkki.
* Karvanlähtöaikaa eli karsta ja kampa tulevat usein lenkille mukaan.
* Suihkuja, koska koirat ovat ällöttävässä kunnossa lenkkien jälkeen.