keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kokeilussa Orijen Freeze-Dried Dog Food


Tuotteet saatu

Tito ja Totti syövät pääosin raakaruokaa. Monipuolisesti lihoja, rasvaa ja sisäelimiä. Tarpeeksi luuta ja kasviksia silloin, jos annan tietoisesti enemmän luuta kuin tarve olisi. Lisäravinteita kattamaan ne puutteet, joita raakaruoassa on.

En ole tehnyt raakaruoasta meille uskontoa eli namit ovat vaihtelevasti laadukkaita nappuloita, ZiwiPeak-lastuja tai jotain muuta vastaavaa. Nappuloina vaihtelen yleensä Acanan viljattomia, mutta koska Tito tykkää hurjan paljon myös RC:n nappuloista, on meillä sellaistakin joskus. Kyseisissä tahmanappuloissa häiritsee jonkun verran omien tassujeni lähmääntyminen, mutta mitäpä sitä ei koiriensa eteen...

Juhannuksena tarjoutui mahdollisuus kokeilla markkinoille vasta tullutta Orijenin kylmäkuivattua ruokaa. Koska olen tykännyt Acana- ja Orijen-ruoista (sama valmistaja) jo neljän vuoden ajan, tätä ei tarvinnut pitkään miettiä. Mielenkiinnolla siis tartuin mahdollisuuteen. Miten kävisi, kun raakaruokaa syövät mustavalkoiset saisivatkin yht'äkkiä kuppiinsa ihan uutta ruokaa ilman mitään totutteluja - ja vielä useamman päivän ajan.


Minkälaisesta ruoasta on kyse?
Orijenin kylmäkuivatut ruoat ovat käytännössä raakaruokaa kuivassa muodossa. Raakaruoka on pakastettu nopeasti, jolloin kosteus on saatu pois. Jäljelle on jäänyt jonkinlainen raakaruokapuriste, josta käytetään nimeä medaljonki. Medaljongit ovat kevyitä ja helppo pilkkoa pieneksi.




Orijen-ruoat valmistetaan Kanadassa ja raaka-aineet pyritään tuomaan mahdollisimman läheltä valmistuspaikkaa. Iso osa lihoista tulee villinä kasvaneista eläimistä ja hedelmät sekä vihannekset lähitiloilta.

Olen viime aikoina miettinyt pääni puhki koirien ruokinnan eettisyyttä ja punninnut vaihtoehtoja. Suosinkin paljon riistaa ja lammasta, joiden olen päätellyt olevan edes vähän parempia vaihtoehtoja. Näistä syistä olen myös näiden ruokien valmistajan vankka kannattaja. Mitä paremmat oltavat ruokaan käytetyillä eläimillä on elinaikanaan, sitä varmemmin minä päädyn käyttämään tuotetta.

Toki joudun tekemään valintoja jonkun verran myös hintojen mukaan. Jos ruokaan on käytetty kokonaisia kaloja roippeiden sijaan, se maksaa. Aina ei ole varaa siihen, että koiran koko ruokavalio koostuu villeistä eläimistä tehdyistä tuotteista. Niillä voi kuitenkin korvata osan aterioista tai sekoittaa tuotetta muun ruoan joukkoon.



Miten kokeilu toteutettiin?
Tito ja Totti saivat kokeilua varten pussin sarjan jokaisesta ruoasta.
Adult - Kana, kalkkuna ja kala
Tundra - Riista, ankka ja kala
Regional Red - Punainen liha ja kala
(Nimiä painamalla löytyy tarkemmat koostumukset ja tuotetiedot.)

Kolmesta pussista riitti kahdelle 22-kiloiselle nuorukaiselle hyvin viideksi päiväksi.

Vietimme juhannuksen saaressa vanhempieni luona. Tito ja Totti liikkuivat siis paljon vapaana. Tuona aikana annoin ruokana ja herkkuina vain näitä medaljonkeja, jotta kokeilu toimisi.


Aterian "valmistaminen" ja tarjoilu
Koska medaljongeista on tosiaan poistettu kaikki kosteus, se tulee lisätä ennen tarjoilua "takaisin". Eli ruokaan lisätään vettä, odotetaan vähän aikaa ja tarjoillaan.



Pussin kyljessä luki, että jokaisen medaljongin päälle tulee kaataa neljä lusikallista lämmintä vettä. Tein työtä käskettyä, mutta jäin kulmat kurtussa katsomaan, miten vesi valui medaljonkien päältä lautaselle. Hmm... Odotin, mutta mitään ei tuntunut tapahtuvan.


Pieni fyysikko iski näppinsä peliin ja aloin pilkkoa vedessä olevia lihapuristeita. No nyt alkoi tapahtua. Hiljaa, mutta varmasti, vesi alkoi pehmentää paloja. En ollut ihan varma, miltä ruoan tulisi näyttää. Jos olisin murjonut kaiken yhdeksi muussiksi, vesi olisi varmasti imeytynyt kokonaan. En kuitenkaan kokenut pienen vesimäärän palojen seassa haittaavan.


Kupit(äidin ja isän keittolautaset) mukaan ja pihalle. Tito ja Totti taisivat tykätä hajusta, koska ne liimautuivat jalkoihini kiinni. Ruokaa! Koirat istumaan ja lautaset nassujen eteen. Ole hyvä! Mussutus vain kuului ja lautaset tyhjenivät hujauksessa. En ihmetellyt, että Totti söi lautasen yhdeltä seisomalta – mutta että Tito!





"Oisko sulla vielä?"
Miten vatsat reagoivat?
Titolla ja Totilla on yleensä hyvä uloste. Kiinteä, mutta ei liian kova. Titolla menee joskus kovalle, jos olen antanut sille liian paljon luuta. Totilla ei ole koskaan tainnut mennä vatsa kovalle. Se kestää luuta huomattavasti paremmin kuin Tito.

Ensimmäisen kokeilupäivän jälkeen uloste oli täysin normaali. Tähän vaikutti tietysti se, että ulos tuli todennäköisesti ruoka, joka oli syöty pari päivää aikaisemmin eli raakaruoka. Vatsa ei ollut kuitenkaan sekaisin, mikä olisi ollut ihan mahdollista, jos uusi ruoka ei olisi sopinut lainkaan.





Samaa ruokaa kuppiin toisenakin päivänä. Nyt pojilta meinasi jo tippua silmät päästä, koska ne tiesivät jo valmisteluvaiheessa, mitä on tulossa. Kolmantena päivänä ulosteet olivat molemmilla pehmeämpiä kuin edellisenä päivänä. Ei kuitenkaan löysää. Ulosteet täyttivät kriteerin "vielä kerättävissä".

Neljäntenä päivänä Titolla oli vielä vähän pehmeä uloste, mutta Totilla ja normaali. Viidentenä päivänä molemmilla oli normaali. Ulostetta ei tullut missään vaiheessa paljon eli ilmeisesti ruoka imeytyi hyvin.


Ruoasta yleisesti
Tito ja Totti tykkäsivät ruoasta paljon. Maistuvuus oli siis erinomainen. Käytinkin loput medaljongit nameina lenkillä. Kun määrät eivät olleet suuria, puristeiden antaminen kuivana ei tehnyt mitään eroa vatsan toimimiseen.

Kaikki maut maistuivat yhtä hyvin. Kumpikaan ei miettinyt, söisikö vai ei. Kaikki syötiin.

Ruoka tulisi näiden kahden ruokana kalliiksi. Voisin kuitenkin ostaa näitä esimerkiksi vaellukselle täydentämään muuta ruokaa. Jos minulla olisi pienempiä koiria tai vain yksi koira, ostaisin tätä mielelläni reissuille mukaan täysravinnoksi.

                                       

tiistai 8. heinäkuuta 2014

All truly great thoughts are conceived while walking

Kirjoitan jossain vaiheessa kahden mustavalkoisen kanssa lenkkeilystä, ohituksista ja muusta aiheeseen liittyvästä. Tässä kuitenkin eilen otettu klippi, joka näyttää, minkälaisia meidän hihnalenkit yleensä ovat.

Pojat saavat kävellä nykyään paljon edellä. Olen siirtänyt huomioni kireistä hihnoista koirien askellukseen. En siis havahdu enää vain siihen, ovatko hihnat kireällä. Tajusin jossain vaiheessa, että minun tulee tarkkailla koirien askellusta ja antaa palautetta siitä, kun ne säätelevät itse vauhtiaan. Kun hiljentävät, kehun. Kun kiihdyttävät, sanon "shhhh" ja kehun askelluksen muuttuessa. Näin olen saanut koirista rennompia eivätkä hihnalenkitkään ole enää pelkkää sirkusta.

Ai niin, Totti oli löytänyt risun, joka meinaa tippua suusta. Sen vuoksi tuo pään heiluminen.


Lisäys: Kyllä ne osaavat hihnassa vetääkin! Vaikka suurin osa hihnalenkeistä mennään tähän malliin, mahtuu joukkoon niitäkin, jolloin kiristellään niin hihnoja kuin hermojakin.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Joka ilta, kun lamppu sammuu...

Blogia pidempään lukeneet tai minun kanssa jutelleet tietävät, että Titolla on valtava tarve nähdä ulos. Parveke on parasta, kun ovi on auki ja siellä voi hengailla maailmaa katsellen. Jos partsille ei kuitenkaan pääse, Tito keksii jotain muuta. Yhdessä vaiheessa Titon ratkaisu oli makoilla pöydällä(!) minun ollessa poissa. Ihan kiva, mutta jostain syystä ei nyt lämmittänyt mieltäni.

Laitoin Titolle nojatuolin ikkunan viereen, jotta se voisi katsella siitä ulos. Toimi, mutta Tito tykkäsi myös kaivaa tuolia, ja siihen tulikin komeat jäljet kynsistä. Joten ikkunan eteen siirrettin lipasto. Se on ollut täydellinen. Tito voi istua lipaston päällä parikin tuntia ja vain katsella ulos. Se ei vaani, kyttää tai nostele kierroksia. On vain ja katselee.

Tänään aamulla jäin kuitenkin awwww-reaktion kanssa katsomaan, kun Tito nukkui - siinä lipaston päällä. Niin onnellisena ja rentona. Tai päätelkää itse...



perjantai 4. heinäkuuta 2014

Projektia

Täytyy kirjoittaa pienen pieni päivitys. Tottihan ei osaa oikein mitään. Käskystä se osaa... kulkea ovesta, tarttua leluun, päästää siitä irti. Luoksekin osaa tulla, vaikka luoksetulon opettaminen on ollut säälittävää. Toki ollaan naksuteltu, leikitty ja askarreltu asioita - vähän, hyvällä fiiliksellä ja ajatuksella.

Vaikka tuntuu, että teemme kaiken vähän sinne päin, on se ollut ilmeisesti samalla syy siihen, että Totti rrrakastaa tehdä. Narkki, mikä narkki. Seuraaminen on aivan tarhatasolla, mutta eilen ja tänään Totti väläytteli jotain siistiä. Se kesti vain hetken. Niin vähän aikaa, etten ehtinyt oikein tajutakaan. Mutta juuri ja juuri tajusin kuitenkin reagoida ja pistää pirskeet pystyyn.

Tito on osannut seurata aina. Ei korrektisti, mutta sillä on ollut pienestä asti käsitys siitä, että siinä jalan vieressä kannattaa skarpata. Se on hyvä paikka. Se on paras paikka.


Totti... on ollut sitä mieltä, että pidähän kuule tunkkis. (Lue: Se ei oppinut niin kuin Tito.)
Koska Totin ja minun välillä oli pieni kielimuuri, otin tämän heti alusta alkaen sellaisena "ehkä se joskus oppii". Ei tavoitteita, ei paineita, ei hinkkaamista. Olen kuitenkin hiljalleen opettanut ihan pieniä seuraamisen paloja. 1-5 toistoa silloin tällöin. Helpompia ja lyhyempiä harjoituksia ei ehkä voi olla kuin meillä.

Nyt Totti on alkanut yhdistellä. Ja se on yhdistänyt aivan oikein. Ihan itsekseen opiskellut. Edessä on pitkä tie, mutta tätä tietä me etenemme mielellämme.