Kuuma, Kuumempi, Hotti

Totti on ollut alusta alkaen arvoitus. Se saa nauramaan päivittäin, mutta kyllä minun tekisi myös mieli laittaa se pieneen laatikkoon kaapin perällekin lähes yhtä usein. Voisin ottaa sieltä, kun kaipaisin lisää haasteita ja oikein vaikeita pähkinöitä purtavaksi. Mutta ei koiraa voi laittaa laatikkoon! Eli kompastellaan yhdessä, etsitään meidän juttua, opitaan erheistä ja nautitaan onnistumisista.

Viime viikkoina Totin kanssa on työstetty mm. seuraamista. Ensin se ei ollut työstämistä - vaan ihan niitä eri pituisia pätkiä, erilaisia askelia, odotuksia perusasennossa, seuraamista ryteikössä ja esteiden yli. Mutta kuinkas sitten kävikään? Kuului inahdus.

Kuului pienen pieni pihahdus ja jostain kuumasta sydämestä vuotava henkäys. Aina tohkeissaan ollut Totti ei enää pysynyt liitoksissaan. Pelihousut alkoivat ratkeilla, kuppi kallistua ja jossain lähestyttiin kiehumispistettä. Totti sanoi: "EN KESTÄÄ!"

Hämmennyksissäni odotin, en osannut ajatella ja jatkoin. Vähän kuuluvampi inahdus. Ja se leikki jäi siihen. Sanoin Totille, että voi mennä keskenään leikkimään, koska minä joudun nyt ottamaan aikalisää. Mietin siinä hetken ja toiveikkaana ajattelin, että kuulin väärin ja ehkä nyt on pakka kasassa. Otettiin uudestaan. Ei leluja näkyvillä, minä tyynen rauhallinen, mutta varma. Pyysin Totin viereen ja Totti ulahti: "EN KESTÄÄÄÄ!!"

Sillä lenkillä ei paljon seurailtukaan enää. Käveltiin metsässä ja pojat puuhasivat omiaan. Titoa hetsailin muutamankin vuoden leluilla aina ennen vaikkapa sitä seuraamista (ei osata muuta), kunnes jaksoin opettaa jotain sosiaalistakin palkkautumista, vihjeitä tekemiseen jne. Mutta Tito on aina tuntunut muutenkin tarvitsevan vahvisteita säännöllisesti. Sitä ei ole voinut samalla tavalla ottaa pystymetsästä ja suoraan tekemään täysillä ilman edes sanallista virittelyä.

Totti - voi, Totti. Sille ei tarvitse kertoa, mitä tehdään. Siihen menee liikaa aikaa. "TEHDÄÄN JO!" Rakkauspakkaus on opetettu sheippaamalla seuraamaan ja rakastaa sitä hommaa ehkä eniten maailmassa, taluttimien kuljettelun lisäksi. Totti on antanut seuraamiselle aina kaikkensa. Se on ollut kaikki tai ei mitään. Joko se on näyttänyt, miten hyvin koira voi ikinä seurata tai se on näyttänyt keskisormea, heittänyt hanskat tiskiin ja todennut, että ei pysty.

Tito ja Totti tuntuvat seuratessa aivan eri eläimiltä. Liike on kaiken kaikkiaan erilainen. Tito on luotettava ja tekee hyvin. Sen kanssa tehdään yhdessä. Totti puhkuu tarmoa ja voimaa, se on tavoittelee taivasta ja on voimakas. Se osoittaa, että tosi tilanteessa, se seuraisi ilman minuakin. Totti hoitaa homman. Se ei ole kiinnostunut yksityiskohdista. Sitä kiinnostaa iso kuva. Esimerkkinä toimivat hyvin sivuttaiset askelet seuraamisessa. Tito tekee tarkemmin ja jos sitä vilkaisee, se katsoo takaisin kysyen: "Teinkö oikein?" Totin vilkaisemin saa aikaan syyttävän katseen: "Mä olen ollut tässä koko ajan, keskity oleelliseen!!"

Hyvä on, ei koirien ääntely ole minulle täysin uusi asia. Tito ja Totti voivat huutaa vetoihin lähdettäessä kurkut auki, jos en vaadi olemaan hiljaa. Totti on myös alusta alkaen hinkunut agilityn pujottelun perään. Koska se on vaan kerta kaikkisen siistiä! Onhan noita.

Kuinka nyt olemme lähestyneet tätä inahduksien ja haukahtelujen säestämää seuraamista? Olisiko takana nyt viitisen kertaa, jolloin olen saanut hyviä (hiljaisia) suorituksia. Olen keskittynyt palkkaamiseen ja lelun luovuttamiseen. Totti saa pitää lelua pidempään suussaan ja kiivetä lelun kanssa syliini. Silitän sitä ja kehun rauhallisesti. Sen jälkeen irrotus ja uusi tehtävä. Ei siis hektistä lelu lentää - lelu tuodaan - lelu annetaan - uusi tehtävä tai sama lyhyen vetoleikin kanssa ja nopeasta irrotuksesta uuteen tehtävään. Totti tarvitsee pienen kasaamishetken ja sen sille suon. Katsotaan, kuinka tämän saunakiukaan kanssa käy.

Miten te olette toimineet omien hikoilijoidenne kanssa?