Aikaisemmin olen asioinut eläinlääkäreillä vain Helsingissä. Ystävälläni oli mahdollisuus ottaa Tito vastaan maalla eli Helsingistä noin 25 minuutin ajomatkan päässä, joten Titoliini kiikutettiin tänään sinne.
Täytyy sanoa, että tunnelma oli aika erilainen aikaisempiin eläinlääkärikokemuksiini verrattuna. Aikaa oli, kiirettä ei ollenkaan, rentoja työntekijöitä vahvoilla kädenpuristuksilla ja sellainen hoivaava energia, että nyt tehdään Titon olo mahdollisimman hyväksi. Paljon hyvää on toki ollut aikaisemmilla eläinlääkärikäynneillä, mutta nyt tuntui oikein erityisen hyvältä. Vai johtuuko siitä, etten vollottanut yhtään Titon rauhoituksesta huolimatta? Sen jälkeen, kun olen yhden koirani lopettanut, olen ollut aivan huonona joka kerta Titoa tai Tottia rauhoitettaessa. Toimenpide näyttää ja tuntuu samalta kuin koiran lopettaminen.
Tito kävi ensin kirmaamassa viereisellä pellolla suurimmat energiat pois. Tiedossa oli, ettei samanlaista revittelyä voi ainakaan viikkoon tehdä, joten oli hyvä saada vielä nautiskella kunnon spurteista. Juoksentelujen jälkeen Titon pikkuiseen peppuun tuikattiin rauhoittavaa. Totilla on valtava takakontti, mutta Titolla on aina ollut kapea ja siro peräsin. Jatkuvasti vatkaava häntä alkoikin vartin jälkeen hidastaa tahtiaan ja lopulta tuo spagetiksi muuttunut mustavalkoinen kannettiin leikkaushuoneeseen.
Odotushuone oli aivan hyvä, mutta minä päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja lähdin lähellä olevaan metsään tarpomaan. Niin kaunis sää ja lämmittävä aurinko, etten suinkaan halunnut sisätiloissa aikaani viettää. Makasin lopulta ison kiven päällä pari tuntia auringossa. Kelpasi minulle odotushuoneeksi!
Parin tunnin kuluttua palasin klinikalle ja pääsin leikkaushuoneeseen istumaan Titon viereen lattialle. Siinä oltiin noin tunti ja odoteltiin, että Tito heräilee. Häntää se jaksoi vispata aina, kun kuuli ääniä, mutta muuten poika oli aivan taju kankaalla. Lopulta kannoin Titon odotushuoneen lattialle ja odottelin siinä vielä toisen tunnin, että kyytini saapuisi.
Kotona Tito ei halunnut kävellä askeltakaan. Tito halusi jäädä tasan siihen, mihin olin sen autosta nostanut. Sitä ei voinut edes vetää hihnasta liikkeelle, koska muuten tikkiosa olisi laahannut pitkin maata. Joten kannoin Titon sisään. Varmasti sillä oli pissahätä, mutta ajattelin, että on aivan se ja sama, tekeekö tuo lammikon sisälle. Niitä on viime aikoina siivoiltu muutenkin paljon. Pari lammikkoa menee vielä helposti vaikka vasemmalla kädellä siivoten.
Sisällä Tito vain nukkui ja välillä narisi kummasti. Samanlaista äänimaailmaa kuin kynsiä leikattaessa. Turhautunutta "tää on tylsää ja tyhmää ja mä haluun pois"-marinaa.
Loppupäivän aikana olen vienyt pojat yhdessä ulos. Tito on ollut ulkona ilman tötteröä ja kytkettynä, jotta se malttaisi vähän pysyä rauhallisena. Sen jälkeen, kun rauhoittavat olivat kokonaan poistuneet Titosta, se on ollut aivan sitä mieltä, että taluttimilla voisi leikkiä ja muutenkin vähän rymistellä pitkin asuntoa. Totti on saanut tapansa mukaa juosta ulkona mielensä mukaan vapaana.
Titolle on luvassa hihnalenkkejä ja Totille luksusta eli pyörälenkkejä ilman velipuolta.
Hyvä, että kaikki sujui hyvin. :) Maalla tosiaan on leppoisempaa.
VastaaPoista