It's My Preciousssss! Mine, Mine, MINE!

Kukapa ei olisi lukenut tai nähnyt Taru sormusten herrasta -teoksia..? Itse olen nähnyt elokuvat "muutaman" kerran. Olin päälle kymmenen, kun näin ensimmäisen osan syntymäpäivälahjana. Elokuvan jälkeen kävelin yksin yöllä kotiin jäitä pitkin. Muistan, miten heittäydyin lumihankeen ja makasin hiljaisuudessa keskellä jäälakeutta. Ihailin tähtiä, katselin kaupunkia ja sen jälkeen kohti kotisaarta. Kaupungista hehkui valoa taivaalle, saari uinui keskellä mustaa samettia. Muistan, miten mietin olevani onnekas, kun sain päivän päätteeksi kulkea pimeässä jäätä myöten kotiin. Voi, miten rakastankaan meidän kotisaartamme!

Tarkoitukseni ei ollut kertoa, minkälainen lapsuus minulla on ollut.
Lue: Niin hieno, etteivät sanat riitä kuvaamaan.
Tarkoitukseni ei ollut kertoa, mitä olen saaressa asuessani saanut ja joutunut kokemaan. 
Lue: Upeaa luontoa ja lintujen päiden katkomista.
En halua myöskään kertoa, kuinka paljon olen saaressani asuessani oppinut.
Lue: Miksi leveillä?
Enkä ainakaan haluaisi kertoa, miten kiitollinen olen kaikesta - ihan kaikesta.
Lue: Tuhannet kiitokset!

Sormusten herra tuli mieleeni, koska siinä on pienen pieni ökkimönkijäinen, Klonkku, jolla on hieman yliampuva suhtautuminen sormukseen. Hän haluaa olla sormuksen herra. Hän haluaa pitää sormuksen itsellään eikä missään nimessä jakaa sitä kenenkään muun kanssa. Hän ei halua luopua sormuksesta mistään hinnasta.

Jos en halua huijata, joudun myöntämään tuntevani Titosta hyvin pitkälti samalla tavalla. Minä haluan olla Titolle tärkein ihminen. Haluan pitää Titon itselläni enkä anna sitä kovinkaan helposti kenenkään muun lenkitettäväksi, leikitettäväksi, hoidettavaksi jne. Jos annan taluttimen jonkun toisen käteen, mukana tulee kätevä käsikirja: "Titon ulkoiluttaminen keltanokille". Kuinka moni haluaa lukea opuksen saadakseen pitää hihnaa kädessään? Aika harva. Lykkäsin kerran hihnan laiturilla naapurin käteen ja hän kysyi huolestuneena: "Osaankohan nyt pitää tätä oikein?"

Tässä kohtaa ojennan puketin tulppaaneja äidilleni, joka yrittää aina kovasti noudattaa antamiani ohjeita. Isä saa tuuppauksen kylkeen, koska hän luulee tietävänsä, miten koirien kanssa toimitaan eikä edes yritä tehdä ohjeitteni mukaisesti. Hän sooloilee omiaan eikä tunnu ymmärtävän, vaikka kuinka selittäisin, mikä ajatus eri menettelytapojen takana on. Kielimuuri, kielimuuri...

Mitä minä pelkään tapahtuvan? Olen miettinyt (ja minut on laitettu miettimään) tätä paljon.
Pelkään, että Tito saa muiden käsissä olla täysin pellossa ja muuttuu (entistäkin) hallitsemattomaksi  penskaksi. Pelkään, ettei siltä vaadita tiettyjä asioita loppuun asti. Kontaktia tietyissä paikoissa tai vaikkapa ehdotonta luoksetuloa. Pelkään, että sitä palkataan huomaamatta vääristä asioista. Pelkään, että sitä ei palkita oikeista asioista. Pelkään, etteivät muut ole tarpeeksi nopeita reagoimaan Titon liikkeisiin. Pelkään, että muut luulevat Titon toimivan heidän kanssaan samalla tavalla kuin minun kanssani ja luottavat siihen silloin aivan liikaa. Pelkään muiden "hälläväliä"-asennetta, jolloin he eivät ymmärrä, kuinka suuri merkitys joillakin asioilla on.
Tiivistettynä: Pelkään, että joku pilaa Titon.