I just wanna have Fun

Hui jui, miten totista koirien kanssa urheileminen on tänä päivänä. Pennuille on paikat ohjatuissa ryhmissä ennen kuin ovat edes luovutusikäisiä. Kasvattajat antavat mukaan lisenssit ja kisakalenterin. On osallistuttava tuolle leirille ja aloitettava tämän lajin treenaaminen mielellään ennen kuin koira täyttää 3kk. Ensimmäinen vuosi on niin tärkeä, ettei mitään saa heittää hukkaan. Pennusta on otettava kaikki irti, koska nuorena opittu osataan vielä vanhanakin. Palkkasitko 10-viikkoisen vinosta perusasennosta? Ei, ei ja vielä kerran ei. Mieti nyt loppuun asti ennen kuin lähdet tekemään. Saat korjata perusasentoa koiran loppuelämän ajan.

Jos rotu on tyypillinen perhekoira, vaikkapa noutaja tai suomalaisten suosima mäyräkoira, pennun koulutuksen katsotaan pilaavan koiran. On väärin vaatia pieneltä pennulta yhtään mitään ja estää sitä tekemästä "pentumaisia" asioita. Pentu saa mennä pitkällä hihnalla tervehtimään ketä vain eikä kukaan pisti pahitteeksi. Pentua kutsutaan noin 50 kertaa päivässä, mutta se tulee ainoastaa silloin, kun ruokakuppiin kaadetaan papanoita.
Ota sitten sporttikoira ja olet nurkkaan ahdettu. Kaikki tekemisesi on suurennuslasin alla. Jos ei ole, kuvittelet sen olevan.

Sen sijaan, että paineistuisin sen kummemmin, pidän Titon kanssa lähinnä hauskaa. Me treenaamme joka päivä jotakin. Päivän mittaan voi tulla 10 pientä treenituokiota, yksi pidempi tai lenkin lomassa mieleen tullut päähänpisto, joka on pakko toteuttaa.
"Kappas, tuolla on kaivinkone. Kyllä sen alta voi juosta. Katsotaan vaikka!"
"Kylläpä tuossa pulppuaa puro. Miten olisi paikkamakuu purossa? Titoo, tuus vähän tänne kattomaan, mitä löysin..."
"Ai, Tito on löytänyt hurjan herkullisen oksan. Otetaanpa hallintaa tähän väliin."

Tämä ei tarkoita, että teemme asiat vasemmalla kädellä eikä mitään vaadita. Jos jotain ei ole opetettu, sitä ei sen kummemmin vaadita. Jos asia on opetettu, sitä vaaditaan. Tämä tietysti tarkoittaa opetushistorian punnitsemista. Itse en lähde vaatimaan suin päin kotona opetettuja asioita muualla. Mielestäni se ei yksinkertaisesti ole reilua koiraa kohtaan. En halua asettaa koiraani toistuvasti tilanteisiin, joissa sillä ei ole mahdollisuutta onnistua. En myöskään halua korjata koiraani jatkuvasti tai huomautella lekalla kolauttaen, etten ole tyytyväinen.

Mietin paljon, miten mitäkin kannattaa opettaa.  Tokon kaukokäskyjen pohtiminen on mainio tapa kuluttaa aikaansa tai saada itsensä turhautumaan. (Sanni, vastaus on käsikosketus...)
Kaiken voi tehdä niin monella tavalla, vaikka tulos näyttäisikin samalta. Eikö tämä ole yksi kouluttamisen kiehtovuuksia? Mitä jos voi keksiä jotakin, mitä kukaan muu ei ole tullut ajatelleeksi? Tai keksii jotakin ja toteaa myöhemmin, että joku arvostettu kouluttaja tekee samalla tavalla?

Meidän treenit lauantaisin ovat sisältäneet suurimmaksi osin agilitya ja jonkin verran tokoa. Viimeksi tuli harjoiteltua kiekkojen heittämistä pitkästä aikaa ja pari kaveria treenasi suojelussa vaadittavaa hallintaa. Tuli sitten aika, että Titon piti näyttää jotain muuta kuin agilitya. Treenikaverit vaativat nähdä edes vähän. Totesin, ettemme ehkä osaa edes sitä "vähän". Muiden tekeminen näyttää välillä kovin totiselta ja ryppyotsaiselta, enkä uskonut meidän leikittelyn sopivan kuvaan. Housut tutisten hain Titon autosta.

On se kumma, miten nopeasti kauhu valtasi mieleni.
On se myö kumma, miten nopeasti tämä tunne kaikkosi.

Kävi samalla tavalla kuin puoli vuotta sitten kiekkokurssilla. Jännitti niin, että vatsaa nipisti, mutta kentällä riitti Titoon katsahtaminen. Sen olemus sanoi minulle, että me tehdään yhdessä ja se tekee sen, minkä osaa.

Kuvat: Mari Lustig

Tein Titon kanssa sellaisen seuraamistreenit, jonka tekisin kotona takapihalla. Vaihtelevia pätkiä, askelsiirtymiä, käännöksiä jne. Pidemmällä suoralla tarkistin muilta juuri ennen palkkausta, että otus on suora. Palkkasin iloisesti ja keskityin meidän tekemiseen katsovista silmäpareista välittämättä.

Viimeisen palkan jälkeen palasin maanpinnalle ja kysyin muilta: "No?"
Olen suunnattoman helpottunut, kun meidän "nössöilytreenaamisella" on saatu aikaan iloinen, suora ja hyvältä näyttävä seuruu. Kuulemma meidän treenaaminenkin näyttää iloiselta.

Hei, minä olen iloinen!