perjantai 19. toukokuuta 2017

No mercy


Tänään aamulla ennen töitä kävin treenaamassa molempien koirien kanssa tyhjässä hallissa. On se luksusta, kun joutuu valitsemaan, millä puolella hallia treenaisi. Vaikka pohja onkin aivan höpö höpöä. Ulkonakin olisi voinut treenata, mutta siellä oli joku kulmat kurtussa oman koiransa kanssa. En halunnut niiden väreilyjen lähellekään... Oli omat fiilikset niin katossa!

Teen tietyistä ratavihkosista nyt järjestyksessä Titon ja Totin kanssa ratoja ja ohjausharjoituksia. Aikaisemmin olen tehnyt enemmän juttuja, joita on putkahdellut mieleeni. Ei huono sekään, mutta aika harvoin on mieleen tupsahtanut niitä epämukavia juttuja. Ne oikein loistavat poissaolollaan, kun alan miettiä, mitähän sitä tekisi seuraavissa treeneissä. Epämukavat jutut ovat niitä, joita en osaa, joiden opettamisiin minulla ei ole selkeää suunnitelmaa tai jotka olen onnistunut rikkomaan ja tiedän edessä olevan isosti korjaustöitä. Silloin mukavampi vain vähän soveltaa sellaisia asioita, jotka tietää osaavansa. Joihin on selkeä visio.

Kun nyt paukuttelen ratavihkosista settejä, on vain tehtävä. Helpot menevät Titon kanssa välillä nätisti ihan ensimmäisellä, mutta sen jälkeen vaikeutan heti leijeröiden, ohjauksia vaihdellen ja monin tavoin haastaen. Totin kanssa mikään ei ole helppoa eli sen kanssa jatketaan aivan perusjuttujen tekemistä. Sillä on nyt treenikertoja elämänsä aikana kertynyt muutenkin vähänlaisesti, että ei tässä päätä tarvitse seinään hakata. Eihän se osaa, jos se sille ei opeta.

Tänään Totti oli hämmästyttävä. Kyllä muutama rima saatiin räjäytettyä ja ihan edessä olevia esteitäkin ohitettua, mutta niiden lisäksi tapahtui kummallisuuksia. Totti teki helkkarin hyvin. Sen intensiivisyys, päättäväisyys, kiihko ja voima ovat huimaa katsottavaa. Se kiitää muutamalla loikalla hallin puolelta toiselle ja ylittää eteen tulleet esteet kuin henkäys.

Ohjaaja kuitenkin murentaa kauniin näyn liikkumalla liian rauhattomasti ja viittomalla epäjohdonmukaisesti. Vaikka Totti olisi juoksemassa täydellä vauhdilla putkeen, se käännähtää kuin kolikon päällä juuri ennen putkea, jos nytkähdän väärään suuntaan. Otinkin muutaman huitomiskierroksen jälkeen uuden lähestymistavan ja jätin käteni kokonaan pois kyydistä. Juoksin vain ja käänsin hartioitani. Rimat pysyivät ja Totti eteni halutusti. Täytynee pohtia taas tämän koiran ohjaamista ja omaa tekemistäni.

Tito antaa valtavasti anteeksi. Se lukee ratoja niin hyvin, että vaikka ohjaisin vähän tai enemmänkin huolimattomasti "sinne päin", Tito menee niin kuin pitääkin. Totti ei anna armoa. Se rankaisee välittömästi eikä siinä auta korjailut. Meni jo.

Otin kaksi settiä molempien kanssa ja tunnelma nousi vain entisestään. Oli hienoa saada upeita onnistumisia Totinkin kanssa. Tarkoitus olisi nyt aktivoida molempien treenaaminen, koska Tottikin tahtoo ja Titon talven terveysvaivat näyttävät pitkästä aikaa vihreää valoa. Kop kop.

A post shared by Tito & Totti (@totti_tito_) on

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Too much to handle


Perjantaina otin molemmat mukaan aksaamaan. Titon kanssa tein pakkovalssirataa, johon tungin jonkun sokkarinkin väliin. Meinasi pari ensimmäistä yritystä olla onnistumatta, mutta sitten rupesi kulkemaan. Sokkarin tungin sellaiseen väliin, että olisinko viidennellä tajunnut, kuinka helkkarin aikaisin se todella täytyi tehdä.

Otin Totin tekemään 2x2-keppejä. Se on tehnyt niitä viimeksi...tuotaa...siis...on tehnyt...joskus. Iskin pari keppiparia kuitenkin hyvään paikkaan ja koira irti. Totti sinkosi niin nopeasti läpi, että palkkaukseni oli aivan järkyttävä. Tiedättekö sen, kun koira juoksee eteen, alkaa etsiä palkkaa ja siinä vaiheessa vasta palkka lentää, koira kääntyy takaisin ja saa palkan. Ei, ei, ei...

Totin kanssa minulla on muutenkin vaikeuksia palkkaamisen kanssa. Se on aina niin nopea ja liikkuu eri tavalla kuin Tito, etteivät palkka ja Totti kohtaa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jos saan heitettyä palkan oikeaan aikaan ja järkevään suuntaan, on siihen väliin ilmaantunut joku este jonka Totti joutuu kiertämään, ylittämään alittamaan tai kaatamaan.

Otettiin niitä keppejä sitten useampi kerta. Vaihdoin lähestymiskulmaa sekä sulkevaksi että avoimeksi. Molempiin suuntiin siis ja eri etäisyyksiltä. Lopulta lisäsin kuudennenkin parin. Ja Totti osasi. Kyllä se jonkun erheen muutamaan väliin tunki, mutta korjasi ja haki hienoja kulmia. Herranen aika, minun Totti!


Myöhemmin Totti pääsi vielä uudestaan kentälle ja kokeilemaan huimaa viiden esteen rataa. Rimat olivat matalat, mutta nyt halusin kepeistä innostuneena kokeilla, mitä Totti muistaa radan lukemisesta. Sillä on ollut lyhyen aksahistoriansa aikana erittäin vahva taipumus alittaa, kiertää ja kaataa esteitä. Se ei yksinkertaisesti katso eteensä. Se vain juoksee ja on onnellinen, kun jossain vaiheessa tulee putki eteen. Tosin on se niistäkin ohi juossut.

Jätin Totin istumaan. Se pysyi ja siirtyessäni radalle, Totti käänsi katseen ensimmäiseen esteeseen. Ei tuijottanut esteen ohi minuun, vaan katsoi eteensä. Hyvän tähden sentään, missä tuo on käynyt sulkeisia tekemässä?! Ja sitten mentiin. Eivät lentäneet alarimat, ei mennyt koira ohi ja irtosi upeasti eteen. Se on upea, kun me joskus kohtaamme. Se tapahtuu harvoin, mutta hyvänen aika, miten hyvältä se tuntuukaan!


torstai 11. toukokuuta 2017

Kuva Totin suusta

Laitetaanpa vielä edellisen tekstin jatkeeksi kuva Hottentotin suusta. Tältä siis näyttää, kun iso kulmahammas on otettu pois ja kaksi viereistä etuhammasta myös.


keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Miten sujuu elämä neljä hammasta vajaalla suulla?

Totti kävi tänään jälkitarkastuksessa poskihampaan saralta. Hyvältähän tuo näytti. Jokunen tikki on vielä kiinni, mutta niille ei kuulemma tarvitse tehdä mitään. Sulavat ja lähtevät sitten ajan kanssa.

Totilta on leikattu kahden harmin seurauksena pari etuhammasta, yksi kulmuri ja yksi poskihammas. Kaikki samalta puolelta ja yläleuasta. Huulen nostaminen paljastaa ison osan yläleukaa olevan pelkkää ientä. Vähän kummallinen näky, mutta eipä tuota näe muuten kuin huulta käsin nostamalla.

Mitenkäs muuten? Hampaiden poistaminen ei ole muuttanut mitenkään syömistä. Samalla tavalla menevät broilerin koivet edelleen ja muu ruoka siinä sivussa. Kovempia luita en enää anna. Riittää tuo yhden hampaan pirstoutuminen. En toki voi olla täysin varma, mistä hammas otti osumaa, mutta todennäköisyydet kallistuvat luun syömiseen.

Vetoleikkeihin hampaiden lähteminen ei ole myöskään vaikuttanut. Totuus on, etten edelleenkään meinaa pysyä Totin kanssa leikkiessä pystyssä. Sehän repii ja kiskoo kuin minä kahvakuulaa. Antaa kaikkensa, ottaa voimaa koko kehosta, on päättäväinen ja helkkarin vahva. Ai juu, pääsin tänään puolentoista viikon olkapäätulehdushomman jälkeen takaisin sorvin ääreen eli saatan olla vielä hieman innoissani treeneistä...

Totti on alusta alkaen olla leikittämisen suhteen jotain aivan muuta kuin Tito. Titokin vetää. Kiskoo ja repii. Mutta siinä ei ole samanlaista sikailua ja päättäväisyyttä. Katsetta, joka karjuu: Anna tänne se, saakeli! Totti kiskoo ottaakseen omaksi. Se käy kiinni niin, että sormiani käy sääliksi. Sen ilme on hyytävä. Silmät loistavat, leiskuvat ja kiiluvat samaan aikaan. Totti ei pyydä anteeksi. Eikä varsinkaan muutamaa hammasta köyhempänä.

maanantai 1. toukokuuta 2017

End of an Era

Niin loppui meidän ohjattu talvikausi. Kävin Titon kanssa ohjatuissa kerran viikossa ja välillä vapaavuorolla joko molempien tai vain toisen kanssa.

Ohjatuissa käyminen jännitti osittain turhaan. Mitäkö jännitin? Sitä, että omia näkemyksiäni ei kuunnella, kouluttaja vaatii sellaista, mihin emme ole valmiita ja että ihan koiran kouluttamisesta on liian eriävät mielipiteet kouluttajan kanssa. Viimeisin jännitti ja pelotti eniten. Kaikki namilla houkutteleminen, virheille altistaminen kerta toisensa jälkeen, kulmien oikominen ja onhan noita juttuja, jotka eivät meille sovi.

Meillä oli ryhmässä kolme eri kouluttajaa, jotka vuorottelivat. Tsadaam, kahden kanssa homma ei toiminut iiihan niin kuin by the book, mutta kolmannen kanssa sitäkin paremmin. Eipä mittään. Kun tajusin olevani kohta nyrkkitappelussa kahden kanssa, tein uuden game planin. Heidän vuoroillaan keskityin meidän omaan tekemiseen enkä tehnyt välttämättä rataa ollenkaan. Jonkun kerran jätin välistäkin. Se oli parempi ratkaisu kuin mennä hakkaamaan päätä seinään.

Homma ei toiminut, kun meitä yritettiin kerta toisensa jälkeen ohjata keinoilla, jotka eivät olleet lainkaan meidän juttuja. Kaikki ei sovi kaikille. On eri asia opetella asiaa, joka tuntuu vaikealta ja epämukavalta, jos siinä on kuitenkin järkeä. Silloin sen haluaa todella oppia kaikesta vaikeudesta huolimatta. Haluaa tehdä, ymmärtää, harjoitella, nähdä ohjauksen idea ja syvin ajatus. Mekaanisesti matkiminen ei minulla onnistu. Minun on ymmärrettävä niinkin yksinkertainen asia kuin "miksi" ja sen jälkeen tekeminen tapahtuu huomattavasti sujuvammin.

Kun ehdotettu asia on niin sanotusti järkeä vastaan eikä sovi esimerkiksi koiran fysiikalle, sanoo minun sisäinen ääni, että jokin vinossa. Kyse ei ole siitä, ettenkö kokeilisi ja olisi avoin ehdotuksille. Mutta joskus pään sisällä oleva ääni yrittää kertoa, että nyt on keksittävä jotain muuta. Tämä ei ole meidän juttu. Tämä toimii toisenlaiselle koirakolle. Kyse on tunteesta. Ja sen tunteen ohittaminen johti useamman kerran järkyttävään määrään kompastuksia, virheitä ja paikallaan tarpomista – lopulta isosti takapakin tekemistä sekä korjaussuunnitelmien tekemistä.

Yhden kouluttajan kanssa homma kuitenkin toimi. Hän oli jämpti, osasi vastata suurimpaan osaan kysymyksistäni, joita on aina paljon, ja haastoi meitä treeneissä koko ajan. Hän muutti kuvioita haastavammaksi heti, kun homma alkoi sujua. "Me osataan tää"-tunne kesti aina hetken ja sitten mentiin jo ratkomaan uutta rastia. Hän keksi uusia ohjauksia, sai meidät tekemään epämukavia asioita ja lopulta lämpenemään niille. Osasi antaa palautetta niin ruusujen kuin risujenkin muodossa. Tuli noottia, jos toistin saman virheen ja keskittymiseni harhaillessa, tuli ravistelut ja pudotus takaisin pöllyävään puruun. Kun taas tein hyvin, selvisin virheviidakosta ja lisäsin Titon ja minun omat mausteet peliin, saatiin kuulla ne hyvältä tuntuvat sanat: "Ei mitään lisättävää."

Paljon opittiin, omat vahvuudet alkoivat erottua ja samalla ne kohdat, joita tulee treenata huomattavasti enemmän. Kontaktit eivät pelitä vieläkään, mutta hienoja hetkiä on koettu jopa puomilla. Keinun voisi puolestani hävittää maailmankartalta. Tyhmä este.

Kesän ohjattuihin en Titoa ilmoittanut, koska ensin täytyy selvittää yksi ihan pikkuinen vaiva, jonka kanssa tapellaan. Mieluummin annoin ryhmäpaikan sellaiselle, joka voi varmasti osallistua treeneihin. Totin kanssa treenaan itsenäisesti, koska se ei ole vielä valmis ohjattuihin. Tai siis, minä en ole valmis menemään Totin kanssa ohjattuihin. Onneksi on tuttu, jolla on samanlainen voimakas, nopea, röyhkeä, raivoisa ja samalla täysin urpo koira. Hän lupasi tulla antamaan vähän avaimia tällaisen koiran kanssa tekemiseen. Kyllä, kiitos!