Tänään aamulla ennen töitä kävin treenaamassa molempien koirien kanssa tyhjässä hallissa. On se luksusta, kun joutuu valitsemaan, millä puolella hallia treenaisi. Vaikka pohja onkin aivan höpö höpöä. Ulkonakin olisi voinut treenata, mutta siellä oli joku kulmat kurtussa oman koiransa kanssa. En halunnut niiden väreilyjen lähellekään... Oli omat fiilikset niin katossa!
Teen tietyistä ratavihkosista nyt järjestyksessä Titon ja Totin kanssa ratoja ja ohjausharjoituksia. Aikaisemmin olen tehnyt enemmän juttuja, joita on putkahdellut mieleeni. Ei huono sekään, mutta aika harvoin on mieleen tupsahtanut niitä epämukavia juttuja. Ne oikein loistavat poissaolollaan, kun alan miettiä, mitähän sitä tekisi seuraavissa treeneissä. Epämukavat jutut ovat niitä, joita en osaa, joiden opettamisiin minulla ei ole selkeää suunnitelmaa tai jotka olen onnistunut rikkomaan ja tiedän edessä olevan isosti korjaustöitä. Silloin mukavampi vain vähän soveltaa sellaisia asioita, jotka tietää osaavansa. Joihin on selkeä visio.
Kun nyt paukuttelen ratavihkosista settejä, on vain tehtävä. Helpot menevät Titon kanssa välillä nätisti ihan ensimmäisellä, mutta sen jälkeen vaikeutan heti leijeröiden, ohjauksia vaihdellen ja monin tavoin haastaen. Totin kanssa mikään ei ole helppoa eli sen kanssa jatketaan aivan perusjuttujen tekemistä. Sillä on nyt treenikertoja elämänsä aikana kertynyt muutenkin vähänlaisesti, että ei tässä päätä tarvitse seinään hakata. Eihän se osaa, jos se sille ei opeta.
Tänään Totti oli hämmästyttävä. Kyllä muutama rima saatiin räjäytettyä ja ihan edessä olevia esteitäkin ohitettua, mutta niiden lisäksi tapahtui kummallisuuksia. Totti teki helkkarin hyvin. Sen intensiivisyys, päättäväisyys, kiihko ja voima ovat huimaa katsottavaa. Se kiitää muutamalla loikalla hallin puolelta toiselle ja ylittää eteen tulleet esteet kuin henkäys.
Ohjaaja kuitenkin murentaa kauniin näyn liikkumalla liian rauhattomasti ja viittomalla epäjohdonmukaisesti. Vaikka Totti olisi juoksemassa täydellä vauhdilla putkeen, se käännähtää kuin kolikon päällä juuri ennen putkea, jos nytkähdän väärään suuntaan. Otinkin muutaman huitomiskierroksen jälkeen uuden lähestymistavan ja jätin käteni kokonaan pois kyydistä. Juoksin vain ja käänsin hartioitani. Rimat pysyivät ja Totti eteni halutusti. Täytynee pohtia taas tämän koiran ohjaamista ja omaa tekemistäni.
Tito antaa valtavasti anteeksi. Se lukee ratoja niin hyvin, että vaikka ohjaisin vähän tai enemmänkin huolimattomasti "sinne päin", Tito menee niin kuin pitääkin. Totti ei anna armoa. Se rankaisee välittömästi eikä siinä auta korjailut. Meni jo.
Otin kaksi settiä molempien kanssa ja tunnelma nousi vain entisestään. Oli hienoa saada upeita onnistumisia Totinkin kanssa. Tarkoitus olisi nyt aktivoida molempien treenaaminen, koska Tottikin tahtoo ja Titon talven terveysvaivat näyttävät pitkästä aikaa vihreää valoa. Kop kop.
Odotappa kun se intensiivisyys, päättäväisyys, kiihko ja voima on hallussasi. Ne hetket kun se kaikki tottelee vain yhden sormesi liikettä. Ne hetket kun tunnet että olette yhtä. Ne tulee kyllä, ja niiden jälkeen ei ole paluuta. Sitä on vain saatava lisää. Kompastumiset ei enää haittaa, niitä seuraa se huumaava tunne.
VastaaPoistaChasing the "high"! <3
Poista