Too much to handle

Perjantaina otin molemmat mukaan aksaamaan. Titon kanssa tein pakkovalssirataa, johon tungin jonkun sokkarinkin väliin. Meinasi pari ensimmäistä yritystä olla onnistumatta, mutta sitten rupesi kulkemaan. Sokkarin tungin sellaiseen väliin, että olisinko viidennellä tajunnut, kuinka helkkarin aikaisin se todella täytyi tehdä.

Otin Totin tekemään 2x2-keppejä. Se on tehnyt niitä viimeksi...tuotaa...siis...on tehnyt...joskus. Iskin pari keppiparia kuitenkin hyvään paikkaan ja koira irti. Totti sinkosi niin nopeasti läpi, että palkkaukseni oli aivan järkyttävä. Tiedättekö sen, kun koira juoksee eteen, alkaa etsiä palkkaa ja siinä vaiheessa vasta palkka lentää, koira kääntyy takaisin ja saa palkan. Ei, ei, ei...

Totin kanssa minulla on muutenkin vaikeuksia palkkaamisen kanssa. Se on aina niin nopea ja liikkuu eri tavalla kuin Tito, etteivät palkka ja Totti kohtaa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jos saan heitettyä palkan oikeaan aikaan ja järkevään suuntaan, on siihen väliin ilmaantunut joku este jonka Totti joutuu kiertämään, ylittämään alittamaan tai kaatamaan.

Otettiin niitä keppejä sitten useampi kerta. Vaihdoin lähestymiskulmaa sekä sulkevaksi että avoimeksi. Molempiin suuntiin siis ja eri etäisyyksiltä. Lopulta lisäsin kuudennenkin parin. Ja Totti osasi. Kyllä se jonkun erheen muutamaan väliin tunki, mutta korjasi ja haki hienoja kulmia. Herranen aika, minun Totti!

Myöhemmin Totti pääsi vielä uudestaan kentälle ja kokeilemaan huimaa viiden esteen rataa. Rimat olivat matalat, mutta nyt halusin kepeistä innostuneena kokeilla, mitä Totti muistaa radan lukemisesta. Sillä on ollut lyhyen aksahistoriansa aikana erittäin vahva taipumus alittaa, kiertää ja kaataa esteitä. Se ei yksinkertaisesti katso eteensä. Se vain juoksee ja on onnellinen, kun jossain vaiheessa tulee putki eteen. Tosin on se niistäkin ohi juossut.

Jätin Totin istumaan. Se pysyi ja siirtyessäni radalle, Totti käänsi katseen ensimmäiseen esteeseen. Ei tuijottanut esteen ohi minuun, vaan katsoi eteensä. Hyvän tähden sentään, missä tuo on käynyt sulkeisia tekemässä?! Ja sitten mentiin. Eivät lentäneet alarimat, ei mennyt koira ohi ja irtosi upeasti eteen. Se on upea, kun me joskus kohtaamme. Se tapahtuu harvoin, mutta hyvänen aika, miten hyvältä se tuntuukaan!