maanantai 31. heinäkuuta 2017

Melkein kuin oikea agilityurheilija

Huuhhuh! Neljä aksatreeniä viikon sisään! Saman verran tietysti omiakin fysiikkatreenejä vielä päälle. Tässä ollaan lähes urheilijatasolla jo!

Tito on ollut joka kerta kentällä mukana ja Totin häntä on kohonnut vesihännän parantumisen myötä taas luonnolliseen asentoonsa eli se pääsi tänään mukaan.

Tito on tehnyt kaikkia niitä epämukavia esteitä eli keinua, puomia, A-estettä ja keppejä. Epämukavia siksi, ettei osata. Se siitä tekosyystä. Miten epäurheilijamaista.

Puomin ja keinun olen pitänyt matalina. Puomi alkoi saada pientä nopeutta vasta tänään. Kolme edellistä kertaa Tito hidasteli aina lopussa. Tänään annoin sen kävellä puomia edes-takaisin kerta toisensa jälkeen ilman käskytyksiä lelu suussa. Ei suoritusta, ei tekniikkaa. Vain kivaa ja itsevarmaa kulkemista ylös ja alas. Sen jälkeen otettiin käskyä ja putkea mukaan kuvioon. Kyllä se sieltä tulee. Ero oli selvä aikaisempiin eli hyvä näin. Mutta puomi oli ihan reiden korkeudella eli on tässä työmaata.

Keinu koki ihan jäätävän takapakin torstaina, kun kävimme ohjatuissa pyörähtämässä. Tito teki lentokeinun ja sen jälkeen se sitten hyppäsikin akselin päältä kerta toisensa jälkeen pois. Miten siistiä!? Joten ohjattujen jälkeen ryntäsin heti takaisin baby-puolelle treenaamaan matalaa keinua. Korjaussarjaa heti peliin ennen kuin Tito ehti edes tajua, mitä ohjatuissa kävi. Otin uuden käskyn, koska aikaisempi oli aivan sukka. Selkeä suunnitelma, selkeät kriteerit, selkeät toteutukset ja pienet toistomäärät. Ja Tito alkoi tykittää sellaista, mitä se on joskus kauan aikaa sitten tehnyt. Tuntui hyvältä. Tuntuu hyvältä. Se, kun koira muistaa jotain. Kun se yhdistelee. Ymmärtää ja tajuaa. Kun se saa uuden vaihteen päälle eikä jää jumittamaan. Kun koira ylittää itsensä ja rohkaistuu.

Keinu on mennyt torstain jälkeen aivan valtavan harppauksen eteenpäin. Virallisen korkuisena se ei vieläkään ole mikään hieno ja maailmanluokan keinu. Mutta on se helkkaristi hienompi kuin torstain järkyttävät leviämiset.

A-este on 96 %:sesti valmis. Se on oikeasti aika hieno. Sellainen, että se on jo erilaisten ratojen osana toiminut yhtä hyvin kuin yksittäisenä.

Keppejä kammosin torstaina, koska hallissa oli vain kiinteät muovikepit. Tito ei ole koskaan pujotellut niitä loppuun. Se ei vaan ole mennyt. Puiset se menee, mutta muoviset tai metalliset jäävät puoleen väliin joka kerta. Tito hidastaa, pysähtyy ja jää katsomaan minua hämmentyneenä. Mutta torstaina lähetin Titon kepeille ja viritin mieleni siihen, että ne ovat kepit siinä missä puisetkin. Yritin saada tämän ajatuksen Titon päähän telepaattisesti ja se toimi. Tito meni, kaikki ja nopeasti. Kiljaisin ja hurrasin. En tuntenut meidän kouluttajaa mitenkään enkä muita ryhmäläisiä. Mutta sillä ei ollut mitään väliä. Tito pujotteli kaikki kiinteät muovikepit ja se oli juhlan paikka. Meidän pirskeet eivät kysy aikaa, paikkaa tai lupaa. Etenkään, kun Tito toisti tuon temppunsa vielä seuraavatkin kerrat. Sillä sai vähän tasoitettua keinukaaosta...

Totti väsäsi tänään suoria, kääntymisiä, pakkovalssia, vastakäännöstä ja ihan yksinkertaisia juttuja. Iso osa rimoista tuli alussa alas, mutta kun nostin ne korkeammalle, alkoivat jo pysyä paremmin. Sehän ei pikkukoirien rimoja näe. Iso mies kun on. Totti teki myös muutamat puomitutustumiset ja keppejä kujalla. Hienot hetket olivat upeita. Muut hetket voisi pyyhkiä nauhalta. Mutta hei, eihän me olla edes oikeita agilityurheilijoita, joten ei ole niin justiinsa.


keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Testailua ja passeja

Tänään on ollut ohjelmassa muun muassa lemmikkieläinpassien hankkiminen pojille. Käytiin Sopulitien eläinlääkärissä hakemassa ne. Kun sain passit käteen, tuli hassu tunne. Tunne siitä, että ihan kohta mennään! Jännittävää. Paljon pitää kuitenkin vielä suunnitella, tehdä, hankkia ja pohtia.

Pojat kävivät samalla puntarilla. Totti vatsa sisään vedettynä 25 kg ja Tito sievästi 23 kg. Pikkuisia ovat!

Käytiin myös Itiksessä testailemassa varusteita. Siitä onkin aikaa, kun pojat ovat olleet kauppakeskuksessa. Ja rullaportaissa. En sen kummemmin ajatellut asiaa. Menin vain ja pojat tulivat perässä. Niin pitkä on edellisestä kerrasta, että unohdin kokonaan käyttäneeni aikaisemmin hissiä. Noh, meni jo.

Kauppakeskuksessa sai pitää naaman aika määrätietoisen vakavana, jotta ihan jokainen vastaantulija ei olisi tullut koiria rapsuttamaan. Niillekin hetkille on aikansa ja paikkansa. Mutta ei hälyisässä ostoskeskuksessa. Esimerkiksi bussia odotella voin ihan hyvin antaa Titon ja Totin mennä viereen tulleen ihmisen luo rapsutettavaksi. Tilanne on rauhallinen ja hallinnassa. Jos olen jossain puistossa koirien kanssa ja näen kaukana lapsuksia ihastelemassa Titoa ja Tottia, huikkaan heille usein, että saa tulla rapsuttamaan. Siinä kuluu tovi jos toinenkin, kun vastailen lasten kysymyksiin ja he hellivät poikia. Mutta ei, ei ostoskeskuksessa...

Käytiin sovittamassa tossuja, pantoja ja katsottiin varmuuden vuoksi pari talutintakin muistiin. Tänään huomasin, että toinen meidän taluttimista alkaa mennä rikki kahvan kohdalta. Eli se täytyy lyhentää. Mutta silloin pitää toinenkin lyhentää. Koska en vaan voi kulkea kahden eri mittaisen taluttimen kanssa. Ei onnistu. Halvaannun jo ajatuksestakin.

Haluan reissuun mahdollisimman vähän tavaraa eli vain oleelliset. Voisi sinänsä pitää ihan luonnollisena ajatuksena, mutta siinä vaiheessa, kun alan miettiä vaatteita, olen lirissä. "Lämpimät sukat tietysti. Ja pitkät sukat. Ja lyhyet sukat. Ja ohuet sukat. Ja kumisaappaat. Ja kevyet pitävät kengät. Ja sandaalit. Ja puukengät." No ei sentään. Ruokapuoli painaa kuitenkin aina paljon, joten en haluaisi hirveästi ylimääräistä kannettavaa esimerkiksi teltan, makuupussin, patjan ja muun sellaisen kanssa. Joten niitä mietin tällä hetkellä tarkastikin. Jos jokaisen suhteen katsoo vähän sormien välistä, tulee kannettavia kiloja nopeasti muutama ihan ylimääräinen. Ja sellaiset tuntuvat, kun noustaan ja laskeudutaan vaihtelevassa maastossa.


Not busy – just productive!

Lomaa on mennyt vasta neljä päivää ja työt ovat jo hämärä muisto. On ollut isän yllätyssynttäriä laskuvarjohypyn merkeissä (äitikin hyppäsi!), entisen työtoverin kanssa vierailua heppatalleilla, tolkuttoman metsämansikkamäärän keräämistä, treenaamista, tutun koiran puolesta huolestumista Viikin eläinlääketieteellisessä, agilitytreeniä, mökkipihan siivoamista, patikoinnin suunnittelua, kirjoittamista, koulujuttujen suunnittelua ja onhan näitä.

Paimenlauma
Tänään tehtiin patikoinnin suhteen aivan fantastinen harppaus eteenpäin, siitä myöhemmin lisää. Olen alkanut kallistua vahvasti Jäämeren puolelle eli näyttäisi siltä, että sinne ollaan suuntaamassa. 

Huomenna menen sovittamaan Totille reppua ja varmistan, että Titon reppu on edelleen sopiva. Vähitellen alkavat valmistelut käydä toteen!

Ennen reissua täytyy kuitenkin treenata Titon kanssa vähän temppuja, koska sitä pyydettiin Porvooseen kesätorille esiintymään. Sanoin #JOO eli sinne mennään. 

Aamulla myös huomasin, että minut oli lisätty johonkin agilitykisaajien keskusteluryhmään. Nauroin katketakseni ja kirjoitin, että en taida kuulua kyseiseen ryhmään kutienkaan. Olin ilmeisesti väärässä, koska minulle ilmoitettiin, että kisat olisi noin kuukauden kuluttua. Vastasin, että Tito ei osaa kaikkia esteitä, takana on taas luvaton tauko eikä meillä ole lisenssiäkään. Kuulemma mikään näistä ei riittänyt syyksi olla osallistumatta. Joten kokeillaan nyt sitten! Paineita en ole osannut ottaa vielä, mutta kyllä me Titon kanssa käytiin kentällä tänään pyörähtämässä. Puomia tehtiin matalana, koska aaaagrh ja keppejä useista eri kulmista ja häiriöillä.

Nyt tein ensimmäistä kertaa niin, että tungin putken suun ihan keppien alkuun kiinni. Oikein siihen tyrkylle. Mutta Tito ei mennyt lankaan. Hieno, poika! Puomia tehtiin matalana siis sen vuoksi, että hiiidas on kerta kaikkiaan. Mutta kyllä se sieltä alkoi tulla. Kun putkesta sai mennä puomille ja sen jälkeen uuteen putkeen. Vaikka Tito ei olekaan koskaan ollut mikään putkihullu. Se menee putkeen samalla innolla kuin renkaalle tai kepeille. Ei se sinkoa putkeen laput silmillä kaiken muun unohtaen. Luojan kiitos. Koska on minulla toinenkin koira. Ja Totti sinkoaa minne vain laput silmillä. 

Tänään Totti ei tullut mukaan, koska sillä on vesihäntä. Tietysti. Koska Totti. Joten se ottaa muutaman päivän lepoa ja lämpöä. Itku pitkistä uinneista!

Totilla on vesihäntä



Titolla on tilanne päällä...

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Patikoinnin suunnittelua – lomalla viimeinkin!

Eilen oli viimeinen työpäivä ennen lomaa. Lomalle olen suunnitellut aivan maailman siisteimpiä juttuja, mutta myös ihan tavallisia päiviä. Koirien suhteen suunnittelen nyt aktiivisesti tulevaa patikointia. Reittivalinta on vielä kesken, koska hyviä vaihtoehtoja on niin paljon. Kaikkia varusteitakaan ei ole vielä hankittu ja osaa varten käydään ensi viikolla sovittelemassa kokoja. Muun muassa Totti pääsee koekaniiniksi, koska se on saamassa ikioman repun. Minun Tottinen. Niin iso poika, mutta kuitenkin pieni lapsunen vasta.

Koiran kanssa retkeilyyn otetaan ilomielin vinkkejä vastaan. Ihan kaikkeen liittyen, vaikka minulla tietoa ja taitoa jonkin verran entuudestaan onkin.

Reitissäkin saa auttaa! Lofootit kiinnostavat, mutta niin kiinnostaa oikeasti kaikki mahdollinen rannikko pohjoisessa. Etsin reitiltäni maisemia, korkeuseroja ja vesielementtejä eli kuohuvia jokia tai merta. Let me know, jos tiedät jonkin hyvän reitin, jonka voisi taittaa noin viikossa!

Loma alkaa kuitenkin parin päivän visiitillä vanhempien luokse Porvooseen. Mansikoita, heppoja ja uimista. Kyllä, kiitos!

A post shared by Nova (@novatitova) on

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Niin makaa kuin petaa – tai jotain

Olen ennenkin hehkuttanut Koiraurheilu-liikettä ja let's do it again! Ilmoittivat Facebookissa, että nyt olisi makuualustaa pediksi, häkkeihin, takapakseihin autoihin, koppeihin ja noh... ihan mihin vain! Eipä muuta kuin ostamaan. Kepon laitoin asialle ja siellä se sitten oli liikkeessä puhelin kädessä ja yritti kanssani puhelimessa kommunikoida alustojen paksuudesta. Kepo on sellainen "tää vaikuttaa laadukkaalta"-tyyppinen ihminen ja maksaa identtisestä tuotteesta hunajaa ja mansikoita ihan vain tämän laatu-fiiliksen vuoksi. Näin kävin nytkin, vaikkei onneksi niin kalliiksi tullut kuin joskus on tullut. Alustoja oli useita ja tarjouksessa eli siinä Facebookissa mainitussa ilmoituksessa olevat alustat olivat mitoiltaan 1 m x 1 m. Niitä löytyi vielä kolmea eri paksuutta. Kaikki erittäin sopivaan hintaan 11 €/kpl. Mutta Kepo näki jossain muita alustoja, jotka olivat vähän kalliimpia. Ja kuulemma "viimeistellympiä ja laadukkaamman tuntuisia". Ja kotiin tulikin sitten molempia. 1 sellainen "laadukas" ja kolme niitä tarjousalustoja. Ja voin kertoa, että alustojen eron huomaamiseksi tarvitsee suurennuslasin...

Anyway! 

Se laatuyksilö sujahti heti meidän pienempään häkkiin pohjaksi. Ah, tätä on odotettu. Että on alusta, joka eristää, pysyy paikallaan, ei mene ruttuun ja joka pysyy mukana häkin "sisällä", vaikka sen pistää kasaan. Eli alustaa ei tarvitse ottaa häkistä pois, vaikka sen laittaa linttaan ja esim. kellarikomeroon.

Kaksi alustaa heitin parvekkeelle. Mieluummin näen koirat alustojen kuin kovan betonin päällä nukkumassa. Toki nyt kesällä viileä betoni on koirien mielestä kivakin. Tarkoitus on tehdä lavoista jossain vaiheessa matala taso, jonka päälle nuo alustat tulevat. Vähän paremmat maisemat ja mahdollisesti parvekkeelle valuva vesi poistuu sitten kastelematta alustoja.

Viimeinen alusta menee toiseen häkkiin, joka on ensimmäistä isompi ja vanhempien luona Porvoossa. 

Summataan vielä, että Koiraurheilu saa alkavalla viikolla alustoja lisää ja niitä myydään edelleen tuohon sopuisaan hintaan 11 €/kpl. Alustat saa helposti leikattua sopiviksi, joten käykäähän hakemassa, jos on tarvetta!



lauantai 15. heinäkuuta 2017

Liejuleikkejä

Kesäillat ovat siinä(kin) mielessä ihania, että voi ottaa koirat mukaan ja kipaista mökille tekemään puutarhahommia ja saunomaan. Koirilla oli pari lelua, joita heittelivät omaksi ilokseen. Koirien kannalta kaikki on aina jees, kun lelu on Totilla. Totti on tyytyväinen ja Tito yrittää saada sen huijaamalla Tottia puolihuomaamattomasti. Totti menettää lelunsa yleensä mennessään juomaan. Muuten osaa aika hyvin pitää omastaan huolta.

Mutta jos lelu on Titolla, sirkus alkaa. Totti pahoittaa mielensä ja masentuu. Se ei osaa toimia enää ollenkaan. Istuu metrin päässä Titosta ja katsoo sitä surkeana. Se voi siis tunnin tai kaksikin vain istua siinä masentuneena. Tito puolestaan nauttii ja iloitsee lelustaan aivan sydämensä kyllyydestä. Heittelee lelua ilmaan ja ottaa koppia. Totti on masentunut.

Tito tuo lelua myös minun luokseni ja usein olen kuin en huomaisikaan. Eilen leikkasin pari tuntia pensasaitoja ja Tito tuli lukuisat kerrat tunkemaan leluaan jalkoihini. Heikkona ihmisenä sitten jossain vaiheessa otin lelun käteen ja viskasin menemään. Se lensikin meidän pihalta pois, pensasaidan yli, sen takana olevan ojan yli ja ojan toiselle puolelle metsään. Noh, mikäs siinä. Ovatpahan koirat hetken poissa. Olivathan ne, mutta takaisin tuli kaksi ryvettynyttä, haisevaa, liejuista hirviötä. Herranen aika, ne haisivat! Ja haisevat oikeasti edelleen...

Koirat nukkuivatkin sitten parvekkeella ja aamulla siellä oli kaksi iloista koiraa ja dyyneittäin hiekkaa. Harjasin ne myös aamulenkillä, jotta sain lisää kuraa irti. Ja seuraavaksi teen saman uudestaan. Ja imuroin parvekkeen. Ja kylpyhuoneen.

Jo lähes puhtaita!


torstai 13. heinäkuuta 2017

Totti auttaa Jumppa-Pirkkoa

En tiedä, kuinka moni lukija tekee kotijumppaa eli ihan mitä vain kauniin voimistelun ja epämääräisen ähellyksen väliin jäävää touhua. Minä venyttelen, kahvakuulailen, teen perinteisiä lihaskuntoliikkeitä, seison käsilläni ja päälläni, roikun nilkoistani katossa ja hypin suuntaan jos toiseenkin.

Jumppaillessani kahdesta koirasta toinen tuo joskus viereeni lelun, mutta lähtee se suussaan pois huomatessaan, etten ole kiinnostunut leikkiehdotuksesta. Sitten on se toinen. Joka käsillä seistessäni heittäytyy käsieni väliin selälleen. Joka minun rullaillessani selkääni tulee suoraan päälleni ja kuolaa naamalleni. Joka punnertaessani yrittää ujuttaa itsensä alleni ja muka-säikähtää jäädessään liiskaksi. Joka meinaa kuulaillessani saada aina osumaa päähänsä. Joka päällä seistessäni tulee nuolemaan naamaani. Joka kuminauhoilla venytellessäni yrittää ihan puolihuomaamattomasti ottaa kuminauhasta kiinni ja viedä sen mennessään. Joka fasciapalloa käyttäessäni yrittää tunkeutua lattian ja minun väliin löytääkseen pallon altani. Joka osallistuu aina.

A post shared by Tito & Totti (@totti_tito_) on

Kesäisin...

... vien koirat uimaan aina, kun se on mahdollista.
... annan lihat usein jäisinä, jotta niistä on viileää puuhaa pitkäksi aikaa.
... koirat ovat paljon parvekkeella.
... nautin öisistä kävelylenkeistä, kun missään ei ole ketään.
... tarkistan koirien tassut lähes päivittäin.
... koirat saavat tavallista enemmän rapsutuksia, koska etsin niistä punkkeja niin usein.
... täytän vesikuppia koko ajan.
... ajattelen usein, että voisi mennä aksaamaan, mutta päädyn makaamaan kalliolle tai niitylle ja totean: "Ei oo niin justiinsa."
... koirat nukkuvat välillä ulkona.
... koirat syövät paljon meloneja.
... lenkit ovat pidempiä.
... pysähdyn lenkeillä syömään metsämansikoita.
... huomaan unohtaneeni jälleen kerran pakastimen sulattamisen ja teen sen nopeasti kuuman veden ja hiustenkuivaajan kanssa.
... pakastimessa kilpailevat keskenään koirien lihat ja ihmisten marjat.
... en leikkaa koirien kynsiä niin usein.
... ihastelen kesäpentuja, joita näen ulkona.
... ajan poikien takakintut sisäpuolelta ja masun lyhyeksi trimmerillä.
... haaveilen vuorille ja suunnittelen seuraavaa reissua jonnekin, jossa on vuoria tai tuntureita.
... annan koirille kuivaruokaa nurmikolle heitettynä.
... otan koirat mukaan puutarhahommiin mökille.
... nautin vähän aamuviidenkin lenkeistä, kun päivä vasta sarastaa.





sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Throwback juhannukseen - heppoja, uimista ja pieniä loukkaantumisia

Juhannuksesta tuntuu kuluneen jo hurjan kauan. Olen tänä kesänä järkkäillyt kalenteria niin, että pieniä kesälomalta tuntuvia pätkiä on ehtinyt jo kertyä useampia. Ja ihan oikea kesäloma on siis vielä pitämättä! Se korkataan kahden viikon kuluttua.

Juhannuksena suunnattiin Porvooseen vanhempien luokse. Porukoiden tila on varsin kivan kokoinen kuuden hehtaarin pläntti, johon kuuluu niin kaurapellot, kasvimaa kuin iso metsäkin. Metsästä sen verran, että se on ihana. On koivikkoa, vattupensaita, korkeuseroja, kosteikkoa ja kuivaa kangasta niin, että kelpaa riippumaton ripustaa ja ottaa nokoset. Sieltä oli kerta kaikkiaan hyvä hakea kolme koivua koristamaan päärakennuksen sisäänkäyntiä.

Kaurapellon laitaan on jätetty kaistale kylvämätöntä aluetta. Se on ollut koirille hyvä alue mellastaa. Välillä täytyy toki pärisyttää perkelettä, kun tassut kiitävätkin nousseen kauran seassa. Oh no, ei sinne, pojat. Ei sinne. Pojat olivat paljon vapaana, mutta myös ison osan ajasta kiinni. Kolme kissaa, parit sukulaiset, siimaleikkuri, moottorisaha, ruohonleikkuri ja traktori pihalla kahden... hmm... vilkkaahkon koiran kanssa voi olla vaikea yhtälö. Toki kissat olisivat kivaa viihdettä koirille, mutta suurin ongelma on se, että nuo haluavat – erityisesti Totti – osallistua puiden kaatamiseen turhan hanakasti. Totilla sattui myös olemaan pienoisen turman jäljiltä kurkku auki sisäpuolelta enkä halunnut set syövät keppejä koko ajan. En halunnut, että puusilppua tai mitään muutakaan menisi peukalon kokoiseen reikään. Reikä sattui olemaan niin syvällä, ettei sitä voinut mitenkään puhdistaa tai muuta. Sen näkemiseen ja paranemisen seuraamiseenkin tarvitsin joka kerta taluttimen ja otsalampun. Taluttimen avulla sain suun tarpeeksi auki ja otsalampun avulla näin, mitä syvällä kurkussa tapahtui. Niin siistiä, Totti...

Kävimme juhannuksena kahtena aamuna muutaman kilometrin päässä uimassa lähdejärvessä. Ensimmäisenä aamuna kävelimme järvelle. Kuljimme myös naapurien heppalaitumien välistä. 12 upeaa ja hyvin hoidettua suomenhevosta vehreillä niityillä. Ah, sisäisen heppatyttöni sydän läikähteli joka kerta laitumia ohittaessa. Meillä ei Kepon kanssa ollut minnekään kiire. Koirat juoksivat vapaana ja molemmilla oli oma pallo mukana. Tito juoksi pidemmällä niin kuin se aina tekee. Se myös poikkesi yhdelle laitumelle. Odotteli siellä tyytyväisenä pallonsa kanssa.

Mutta samalla laitumella asustavat myös kolme tammaa. Joista kaksi lähtikin tulemaan Titoa kohti. Tito katseli niiden suuntaan varsin rentona. Onhan noita heppoja ja poneja nähty. Se on haistellut heppoja ja "hengaillut" niiden lähellä yllättävänkin paljon. Mutta aina on ollut joku lanka, aita tai naru välissä. Jokin hevoset ja Titon erottava este. Tadaa, nyt ei ollut. Ja seuraavassa hetkessä oli yksi mustavalkoinen pannukakkua muistuttava littana bordercollie kahden ison hepan alla. Tito näytti siltä, että ymmärsi tilanteen olevan hieman erilainen kuin ennen. Hevoset alkoivat tehdä tuttavuutta ja Tito vain makasi korvat nöyrästi takana. Toisen hepan turpa alkoi möyhiä Titon pebaa ja toinen alkoi hamuilla Titon päätä. Tito pysyi pannukakkuna. Minä katsoin aidan toiselta puolelta tilannetta ja sanoin Titolle ääneen: "Sä olet nyt huonossa tilanteessa, mutta mä en voi sua enää auttaa."

Hevoset totesivat laiskasti, ettei Titosta ole mitään iloa ja ottivat pari askelta taaksepäin. Silloin Tito heitti parit haukahdukset ja yritti leikkiä sankaria ottamalla pari juoksuaskeltakin kohti heppoja. Juu, jalkoihin jäi ja mietin, tuoko hevosenkenkä onnea, jos sen kuva löytyy koiran kyljestä. Karjaisin perkeleen ja Tito tuli varsin kiltisti viereeni. Ja sillä oli kuin olikin pölyinen hevosenkengän jälki kyljessä. Idioottiiiii... Myöhemmin päivällä kävin talleilla ja kerroin ne omistaville veljeksille, että Tito kävi laitumella leikkimässä itsemurhaa. Veljekset nauroivat, että Tito valitsi sitten laitumen, jossa laiduntavat tilan kolme häijyintä tammaa.

Järvellä Totti sai uida minkä kerkesi. Sille laitoin pelastusliivit päälle, koska ajattelin sen mahdollisesti kuolevan kurkussa olevan reiän takia. Joten kuoleva koira olisi helpompi käydä hakemassa rantaan, jos sillä on liivit päällä... No ei sentään, mutta tuo nuorempi tykkää uida enemmän kuin se voimiltaan jaksaa, joten sillä on ihan hyvä olla liivit päällä. Tito kävi uimassa käskystä, koska sehän ei tuommoista tee. Riehuu kyllä rannassa ja möyrii maassa, mutta uimaan ei mene vapaaehtoisesti. Totti ja minä uitiin sitten senkin edestä. Hauskaahan se oli uida koiran kanssa. Totti ei onneksi ole sellainen, joka yrittää pelastaa ihmisiä saati takertua ja kiivetä heidän päälleen vedessä. Se vain leppoisasti ui vieressä. Totin rennoin ja rauhallisin ilme tulee esille aina sen uidessa. Se vain ui. Se ei säntäile, se ei sinkoile. Se vain ui kevyesti ja huljuttelee peppuaan puolelta toiselle.

Ruokaa annoin pojille lomamoodilla, joka meillä on ollut usein käytössä, kun olemme olleet mökeillä ja reissussa. Laatikko ruokaa vaan saataville ja koirat saavat syödä kaiken, minkä jaksavat. Toisena päivänä laatikko olikin sitten tyhjä, joten kolmantena päivänä lainattiin ruokaa kissoilta. Meidän tavallisesta arjesta poikkeavilla reissuilla ruoan kulutusta on vaikea arvioida. Nyt matkassa oli vain kuivaruokaa ja sitä meni. Usein on ollut jotain märkää tai kuivalihaa, mikä on tietysti vähentänyt kuivaruoan tarvetta. Mutta kuka näitä laskee...

Toisena aamuna pyöräilimme järvelle. Vaikka sinne viekin hiekkapintainen autotie, uskalsin pitää koirat vapaana. Autoja tulee noin viisi kertaa päivässä vastaan. Kepo meni kauempana edellä ja minä tulin takana. Koirat juoksivat välissä. Nerokasta ja toimivaa. Kerran tuli auto vastaan. Kepo pyysi käsimerkein autoa hiljentämään, minä kutsuin koirat penkkaan, auto meni ohi ja koirat pääsivät taas juoksemaan. Tällä reissulla Totti juoksi etutassut auki eli anturoista lähti ihan kiitettävät palat. Se saikin myöhemmin tossut etutassuihin suojiksi, jotta anturat lähtisivät paranemaan. Kipeää ilmeisesti teki, kun piti penkoilla kävellä ja hiekalla tai asfaltilla vähän ontui etutassuja. Parit rasvat ja paljon lepoa muutenkin kuluttuvasti päivistä niin alkoivat tassut parantua.



Juhannusta jatkettiin vielä Kepon mökillä parin päivän ajan. Meillä on harvinainen onni asua hyvin lähellä mökkiä, jonne voi mennä nukkumaan riippumatossa, kuopimaan kasvimaata, leikkaamaan pensasaitoja, kitkemään rikkaruohoja, saunomaan ja nauttimaan rauhallisista illoista. Mökki on pohjapiirustukseltaan yksiö eli tasan yksi huone. Kepon allergian vuoksi, sinne ei oteta koiria, joten Tito ja Totti nukkuvat ulkona. Onni on omistaa kaksi koiraa, jotka nukkuvat levollisesti vaikka ulkona keskenään. Titon ollessa penska se oli varsin kärsimätön ja saattoi toisinaan haukahdella käskevästi. Totti ei ole koskaan oikein tajunnut tuon tyyppistä haukkumista. Tito kokee voivansa vaikuttaa asioihin itse. Totti ei se ole samanlainen. Totti vain toteaa, että ilmeisesti kohtalo on sinetöity ja alkaa vedellä hirsiä.

Juhannusaika oli kerta kaikkiaan kesäinen. Toki mökillä käynyt onnettomuus, jossa ruohonleikkurin terä sinkosi jalalleni, toi pientä eksotiikkaa viikoksi. Kyynärsauva ja kaksi koiraa. Ihan jees yhdistelmä, sanoisin. Mutta jokainen vuorollaan. Titolla on ollut turhan rankka talvi, Totti on rikki koko ajan, joten pitihän omistajankin ottaa osumaa.

Eipä tältä erää muuta. Pitäkää itsenne ja koiranne ehjinä!


perjantai 7. heinäkuuta 2017

Poikkeus säännöstä

Terkkuja maailman ystävällisimmältä hoffilta, joka näyttää kolmevuotiaalta. Miten onkin koiria, joita ikä ei paina lainkaan. Tämäkin koiruus oli kymmenenvuotias ja kulki energisesti ihmisen luota toiselle hakemassa rapsutuksia. Luonne oli lempeä kuin kesäillan tuulahdus ja askel kevyt.


En osaa sanoa, miten Tito ja Totti tulevat vanhenemaan. Titohan on seitsemän. Eli siis joidenkin koiranruokasäkkien mukaan seniori. Siis SENIORI! Voi ei, eihän meidän Tito. Ei vielä pitkään aikaan. Se on rasittava, ärsyttävä, kiusankappale, täysin kuriton, täydellinen, paras, toteutunut unelma ja parhain kaveri.

Totti on edelleen vuotiaan tasolla. Se täyttää kuukauden kuluttua neljä. Parhaassa iässä ja joku sanoisi, että työ alkaa kantaa hedelmää. Mutta Totti kasvattaa vain harmaita hiuksia päähäni. Sen itsesuojeluvaiston puuttuminen saa aikaan kovia kolauksia lompakolleni ja pulssilleni. Tottihan ei todennäköisesti edes koskaan tule vanhaksi, koska se yksinkertaisesti kuolee tapaturmaisesti ennen sitä. Toivottavasti tehden jotain, mistä oikein kovasti tykkää.