keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Isompaa raakaluuta purtavaksi


Yhteistyössä Taikamuona
Blogia pidempään seuranneet tietävätkin, että Tito ja Totti syövät lihaa, nappulaa ja luita. Yleensä lihaa menee eniten, nappulaa sen verran, mitä päivän aikana tulee lenkeillä tai muussa aktivoinnissa käytettyä ja luita silloin tällöin mielekkäänä puuhana. Lisäksi annan nahkaluita, joita on turvallisempi jättää lattioille pyörimään, kun poistun kotoa.

Luita olen antanut monelta eri eläimeltä ja suosikkeja ovat olleet Possun Rintarustopalat niiden lihaisuuden vuoksi sekä Possun Kylkiluutikut niiden hyvän sulavuuden ja koon takia. Spesiaalimmat, mutta erittäin hyvin meillä toimivat, ovat olleet myös Lampaan Luut sekä Ankan Selkäranka. Molemmat korkean lihapitoisuuden vuoksi. Lammas ja Ankka ovat olleet myös "eettisiä" valintoja, koska kyseiset eläimet eivät Suomessa kasva samoissa oloissa kuin poffut, naudat ja broilerit.

Raakaluut jaottelen itse karkeasti ajanvieteluiksi, ruokaluiksi ja snackseiksi seuraavasti:
* Ajanvieteluut = Isot ja kovat luut - esim. ydinluut, hevosen ja hirven nivelet
* Ruokaluut = Lihaisat luut - esim. rintarustot, kylkirustot, rintaluut
* Snacks = Pienet ja hyvin sulavat luut - esim. kylkiluut, br. kaulat/siivet

Näissä vaikuttaa tietysti koirien koko paljon. Näin jaottelen Titolle ja Totille, mutta pikkuisille koirille br. kaula voi hyvinkin olla ruokaisa luu (toki se on rustoa).


Tito ja Totti ovat kutakuinkin saman kokoisia eli tällä hetkellä noin 23 kg. Tito taitaa olla vähän hoikemmassa kunnossa. Muutama kuukausi sitten Totti oli aika mörssäri, mutta nyt on pari kiloa rapisteltu pois. En ole tuosta tämän hetken painosta lainkaan varma, koska en punnitse poikia kuin ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Eikä sillä muutenkaan ole merkitystä, kunhan ovat käsin tunnusteltaessa hyvässä kunnossa!

Pojat sulattavat luut aavistuksen eri tavoin. Totti tuntuu kestävän luuta paremmin ja se saa aina isommat luut. Isoja luita antaessani, sekoitan muun ruoan joukkoon yleensä kuituna kasvista tai vaikkapa pellavarouhetta. Usein riittää, että mukana on nappulaa. Niissä on kuitenkin reippaasti kuitua ja ruoansulatus toimii. Sekä Tito että Totti voivat syödä nappulaa, luita ja lihoja sekaisin. Ovat siihen tottuneet eikä mene vatsat sekaisin. Paitsi, jos annan jonkin aivan liian rasvaisen luun. Silloin menee plörinäksi, vaikka antaisin ainoastaan sen luun ilman muita lisukkeita.


Antaessani pojille luita tapahtuu tarjoilu usein kylpyhuoneessa tai parvekkeella. Koska lankamatto ei ole ihan paras vaihtoehto raakojen luiden kanssa. Eteisessä syövät luita myös, koska siellä on järkevämpää mattoa.

Joskus olen ottanut luita ulos mukaan, koska mielestäni on hyvä, että pojat rauhoittuvat ulkonakin niitä syömään.

                                             
Viimeksi ajanvietteenä meni Taikamuonalta tulleita Possun Selkärankoja. Kunnon isot kimpaleet ja niin vain kävi, että Tito varasti yhden pussin kesken kuvaamisen! Niin kuin näin: 


Possun selkärangat ovat kovia ja haastavia. Niiden muoto on monimutkainen ja ne vaativat koirilta mietiskelyä. Pojilla menee piiiiitkään, että rangat ovat syötyjä. Näitäkin saivat syödä ensin ulkona puolisen tuntia ja loput seuraavana päivänä.

Lämpöisessä ilta-auringossa jäiset rangat olivat mieleinen illallinen. Annan luut yleensä jäisinä, koska ne kestävät silloin pidempään. Tässä vielä tunnelmia illallispöydästä!




perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kerta kiellon päälle - Talutin!

Tunnelmia tältä illalta. Ei lisättävää. Ei kerrassaan mitään lisättävää.


torstai 23. heinäkuuta 2015

Toiveikas Totti


Tätä on nyt katseltu noin kaksi kuukautta. Nimittäin Totin omaa projektia "Jospa kuitenkin". En tiedä, mistä koko juttu lähti liikkeelle, mutta loppua ei näy. Totti hakee joka pirskatin päivä taluttimet eteisestä ja tuo ne toiveikkaana näytille. Tai jos ketään ei kiinnosta, se jättää taluttimet keskelle lattiaa ja .... HAKEE UUDEN!!!

Taluttimet ovat eteisessä korissa, joka on työnnetty perinteisen IKEA-hyllykön koloon. Yleensä pari talutinta löytyy oven vierestä lattialtakin, koska omistaja laiska. Mutta siitä huolimatta taluttimia on ollut parhaillaan viisi(?!) pitkin kotia. Ihan vain, koska Totti levittelee niitä pitkin päivää.

Kun sitten on oikeasti aika lähteä ulos ja sanon "TALUTIN", Totti ei voi kestää. Se juoksee pitkin kämppää ja ottaa taluttimia suuhunsa. Juoksee takaisin luokseni - ilman talutinta - ja tuijottaa, että joko mennään. Uusi käsky ja taas mennään häntä viidentenä jalkana: "Minkä mä näistä valitsen?!"

Ja Tito katselee tätä sirkusta tyynenä seuraten. Joskus osallistuu ja hakee sen taluttimen käskyn kuultuaan. Tuo sen minulle ja katsoo Tottia: "Oliko se nyt niin vaikeaa..?"
 

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Juoksulenkkejä


On tapahtunut pieni ryhdistäytyminen. Nimittäin omassa liikkumisessa. Ei sillä, että se olisi aivan retuperällä ollut, mutta jos tekee enemmän - tekee enemmän. Joten viime viikolla polkaistiin Sipooseen ostamaan mansikoita ja jostain Keravan kautta kotiin. Täytyy sanoa, että vaikka jossain vaiheessa tuli tunne, että pyörä lähtee, oli lenkin jälkeen erittäin hyvä olo.

Pitkästä aikaa kävin myös Malminkartanon rappusilla. Otin kaveriksi siskon mukaan ja hyvin saatiin sykettä. Ensi kerralla ajattelin kokeilla nousua isommilla painoilla repussa. Nyt oli yhteensä ehkä viitisen kiloa, jos sitäkään. Ei nimittäin ollut autoa matkassa, joten kannoin kaikki vaatteet, molempien vedet ja ison hedelmäsalaatin.

Mutta itse aiheeseen - olen myös käynyt muutamalla vähän pidemmällä lenkillä. Uudet kengät eli Adidaksen Ultra Boostit, rullaavat ihan omiaan ja ovat nopeat kengät. Suosittelen käymään ainakin sovittamassa. Koirat kulkivat sunnuntaina noin 10 km matkassa mukana ja olivat niin täydellisiä, että mieli lepäsi. Rentoja ja keskittyivät oleelliseen. Seuraavana päivänä jaksoin raahata ja olla niiden raahattavana vain muutaman kilometrin. Sitten meni hermot. Mikä ihme oli, kun ei voinut keskittyä ja kaikki oli hurjasti siistimpää. Koirat kotiin ja N otti pyörän alleen. Käytiin mökillä ja olin kovasti ylpeä juostuani arviolta 15 km. Välissä toki nopea saunominen.

Vaikka pahasti vihoitteleva selkä ei kestä juoksemista, aion jatkaa. Ja pirun koirat lopettavat pelleilyn ja jatkavat myös. Täytyy ottaa juoksulenkit kovimpien helteiden aikaan, niin eivät jaksa sekoilla. No ei sentään. Mutta minulle paremmat hermot ja uutta yritystä. Tiedän, että parhaimmillaan ovat huomaamattomia ja super hyviä. Siitä ajatuksesta voimaa ja motivaatiota.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

PhotoGrid-aarteita

Puhelimen kätköistähän löytyy usein aarteita. Tässäpä pari!

Tito ja muuton myötä tyhjäksi jäänyt banaanilaatikko.
Hyvin mahtuu ja "kannenkin" sai kokonaan painettua alas.

Lasten lasit ja hyvin sopi pojillekin. *naur*

torstai 16. heinäkuuta 2015

Yhden yön juttu

Tulipahan kokeiltua ja menestyksellä! Nimittäin Poikien pitäminen parvekkeella koko yön keskenään. Illalla vilkaisin säätiedotuksia eivätkä ne kovin pahaa luvanneet. Pilviä ja leutoa yötä.

Laitoin molemmille pojilla omat matot, koska parvekkeen lattia on betonia. Kuppi vettä ja iltaruoka ripoteltuna pitkin parveketta. Pojat perään ja hyvää yötä!

Aamulla vilkaisin seitsemän aikaan parvekkeella ja meinasin saada sydänkohtauksen. En nähnyt Tottia missään! Tito veti sikeitä oman mattonsa päällä, mutta Tottia ei ollut. Voinen kertoa, ettei tuo parvekkeemme ole mikään kattoterassin kokoinen näyttämö. Ihan vain kolmisen metriä pitkiä ja päälle metrin syvä. Ja minä onnistuin hukkaamaan sinne toisen koiristani. Olihan se siellä lopulta. Ihan perällä näkymättömässä kulmassa.

Takaisin nukkumaan. Ja tiedättekö mitä?! Näin unta, että Totti kuoli. Siitä tuli pannukakku, koska iso kivi oli sen murjonut. Pidin unessa kokoon lyttääntynyttä Tottia ja yritin avata(?) sitä. Se oli siis mallia IKEA-kassi, kun ostat sellaisen uutena. Ja yritin unessa saada Totin takaisin kokoon avaamalla taitokset. Hmm...

Epätarkka aamupainikuva
Heräsin itkuisena *köh* ja menin katsomaan parvekkeelle, siellä ne olivat molemmat. Otin Totin sisään ja halasin sitä. Ihanuusparhaus Tottini. Kylläpä ehdin säikähtää.

Pojat olivat nukkuneet sikeästi ja olivat täynnä virtaa. Ensi yönä pääsevät mökille ja ehkä jälleen ulos nukkumaan. Ulkona on niin mukavan viileää ja pojilla turkkia aikas reippaasti. Bikinirajoja en ole ajanut niiltä kuin kerran reipas kuukausi sitten ja kaikki on kasvanut jo takaisin. Täytynee uusia sekin toimenpide.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Escapure-herkkuja ja namipohdintaa

Tuotteet saatu

Markkinoilla on arviolta 58 643 erilaista valmisnamia- ja herkkua koirille. Virhemarginaalia tietysti on eli arvioni voi heittää hieman. Tito ja Totti ovat kovia kokeneita ja kaltoin kohdeltuja vailla mitään ylellisyyksiä kasvaneita koiruuksia. Ihan jo kotiutuessaan ovat molemmat olleet käsiruokinnalla suurimmaksi osaksi eli ruoka on tullut nameina/palkkioina. Lihat ravintolisineen kupista tai ulkona pakasterasiasta. Nameina ovat toimineet eri kuivaruoat, joita olen laiskoina aikoina vain heittänyt lattialle töihin lähtiessäni. Siinähän haravoivat lattiaa läpi. Menee enempi aikaa ja tekee pojille hyvää syödä yhdessä. Totti on saanut ruoasta... hmm... no hieman isomman osuuden, koska sillä on joskus pieni mieliteko nimeltä syöminen.



Kun olen halunnut palkitsemiseen vaihtelua, olen ostanut kuivattuja mahoja, sisäelimiä, lihoja jne. Niitä joiden ostamisesta tietää koko kerrostalo. Miettikää, joskus valmistin nameja itse. ITSE?! Siis laitoin maksoja ja muita uuniin kuivumaan. Hyi himskatti sitä hajua! Kyllähän ne namit kaupaksi menivät ja hyvältä tuntui, kun tiesi sisällysluettelon läpikotaisin.

Namejahan täytyy olla moneen eri tarkoitukseenkin. Siis täytyy. Pitää olla ainakin pieniä, pehmeitä, isoja, haisevia ja kovia. Meillä menee nameina eniten Acanan kuivaruokia, koska ne sopivat pojille erittäin hyvin ja ovat täydellisen kokoisia, kun haluaa antaa nameja ihan "namimaattina" eli nami-nami-nami-nami ja vielä sata kertaa nami. Naksuttelussa myös sopivia, koska otukset eivät jää niitä pureskelemaan.

Mutta kuinkas sitten esimerkiksi ne isot namit? Ja miksi kovia nameja?

Erityisesti Totin kanssa ovat isot ja kovat namit tulleet tarpeeseen. Koskaa... koska Totti on tarvinnut monessa asiassa omaa aikaa. Ja silloin ei pidä tulla tunkemaan namikättä kuonon eteen, että "syösyösyö".

Otetaanpa muutama esimerkki. Istuskelu teiden vieressä tai puistoissa maailmaa seuraamassa on ollut isojen ja kovien namien pelikenttää. Kun Totti on nähnyt jotain, mutta ollut vähemmän vaikeana kohteesta, sille on voinut antaa ruhtinaallisemman namin. Tämän jälkeen nuorukainen on voinut katsella kohdetta ja mutustella samalla herkkuaan. Mielleyhtymiä, you know?

Tito seuraa maailman menoa
Toinen on ollut tietysti ohitustilanteet. Namien tunkeminen suuhun ohituksen aikana sellaiselle koiralle kuin Totti saa aikaan ihan muuta kuin voisi toivoa. Totti on aivan satavarma, että tässä on vähintäänkin jotain kummallista. Joten ensin oli treenattu paljon koiria (ja lapsia, aikuisia, kävelysauvoja, pyöriä, lastenrattaita...) sivummalta joko oleskellen tai sitten kulkemalla vain selvästi syrjässä. Isoja nameja annoin, kun Totti malttoi luopua kohteiden ihmettelystä. Tämän jälkeen sai kyllä katsella, kunhan mieli pysyi leppoisana.

Tästä siirryttiin lähemmäksi ja lähemmäksi, mutta edelleen rentoa olemista ja liikkumista - ja isojen namien mussuttamista. Siitä sitten enemmän ohituksia muistuttaviin tilanteisiin eli etäisyydet olivat jo selvästi lyhyempiä. Mutta edelleen niitä isoja nameja ja kun kaikkea tätä jatkettiin, päästiin ohituksiin, joissa riitti yhden tai joskus kahden ison herkun antaminen. Ensimmäinen kun kohde oli havaittu ja mieli pidetty asiallisena. Ja sen jälkeen jossain vaiheessa ohitusta, kun Totti malttoi luopua toisen koiran (tai minkä tahansa) katselusta.

Ohituksista on tullut aikas kivoja. Jos vastaan tulee musta kameli, tilannetta ei ehkä pelasteta edes pihvillä, mutta tällä hetkellä on menty aikamoisistakin tapauksista kunnialla ohi. Nykyään en enää palkitse kuin silloin tällöin. Kehuja ja silityksiä saa tietysti.


Mistäpä näihin tarpeisiin nameja? Jos syöttäisin huoletta viljoja koirilleni, hankkisin ehkä isoja koirankeksejä. Koska ne eivät maksa mitään ja niitä on puolikkaan leivän kokoisinakin tarjolla! Mutta joku roti sentään ja nyt on ollut mm. Escapuren nameja käytössä.

Käytössä olleet namit ovat kovia ja esimerkiksi Isot Lihapalat sekä Lihakiekot
aivan täydellisiä näihin meidän hetkiin, jolloin tarvitaan aikaa vieviä nameja.

Isot Lihapalat ovat puolikkaan peukalon kokoisia lihapaloja, joissa on lihan lisäksi hippanen omenakuitua ja vielä pienempi ripaus suolaa. Meillä oli heppaversio, joissa oli siis 98 % hevosen lihaa, 1,5 % omenakuitua ja 0,5 % suolaa. Ei huono, vai mitä?


Totti tarkastelee

Pussiin tehtiin ensi kosketus ulkona puistossa ja Tito oli heti mukana touhussa. Se ei paljon kysellyt, vaan rouskutti annetut palat suihinsa. Tottikin innostui heti, mutta tiputti sille annetun lihapalan maahan tarkastelua varten. Nuuhki ja otti sen jälkeen silmät laajentuneena palan suuhunsa. Sen jälkeen ei mikään nami mennyt enää maan kautta.

Lihakiekot ovat isompia ja litteitä. Resepti on sama kuin isoissa lihapaloissa - ainoastaan liharaaka-aine muuttuu eri paketeissa seuraavasti:



Kuva: T-Trading

Kiekot olivat jotenkin hauskan mallisia ja niitä piilottelin pitkin puistoa ja päästin pojat etsimään. Kivaa kesäpäivän viettämistä! Kun etsintähetkellä puistoon tuli vielä turistilaumakin, oli pieni treeni taattu. Namien etsimisestä on jossain video, mutta koska tässä on ollut eri tietokoneita, puhelimia ja muistikortteja, en ole aivan varma, minne olen ne tallentanut. Lisäilen löydettyäni!


Isojen Lihapalojen ja Lihakiekkojen lisäksi paloittelin taskunameiksi vielä Lihatikkuja. Jälleen samainen resepti kuin muissakin herkuissa, mutta malli ohut ja litteä tikku. Niistä sai hyvin napsittua pienempiä paloja. Kun pidin taskussa Acanan napsuja ja näitä tikkupaloja, oli tarjolla enemmän vaihtelua!

Namien etsimistä!





perjantai 10. heinäkuuta 2015

Ei koiraa karvoihin katsomista...

...paitsi, jos ne sattuvat katoamaan!

Enpä ole tähän aikaisemmin törmännyt. Jos teistä lukijoista joku on, let me know. Kiinnostaisi kovasti tietää, mitä ihmettä Hotin hännälle tapahtui noin kuukausi sitten. Silti katosi karvat hännästä! Mmmmmitä?!

Niin vain kävi, että otin Totista kuvaa pihalla ja mietin itsekseni, miksi sen häntä on niin lyhyt. Että miksi se loppuu ihan liian lyhyeen. Ajattelin, että pitää häntää jotenkin eri tavoin. Ihan skarppi omistaja, katsokaas. Ei siinä ilta-auringossa oikein tajunnut kiinnittää enempää huomiota asiaan.

Sitten oltiin joku päivä menossa kotia ja käytävällä aurinko osui Totin häntään. HERRANTÄHDENJUMAPLIUDE!! Totin hännän rinnalla rotankin jatkokappale olisi ollut kaunista katseltavaa. Totilla ei ollut enää yhtään valkoista karvaa hännässä. Ei yhtään. Musta loppui ja sen jälkeen vain karvatonta häntää. Yökötys sentään...

Ajattelin älykkäänä ihmisenä, että ehkämahdollisesti voisi olla kyse jostain ruoka-asiasta. Heitin pojat pelkälle kuivamuonalle. Jo aikaisemmin hyväksi todettua Acanan ruokaa löytyy, joten sitä ovat pojat popsineet.



Ja vähitellen alkoi karvaa kasvaa takaisin. Meni kuitenkin parisen viikkoa, että näkyi mitään muutosta. Alemmassa kuvakollaasissa ylin kuva on siis jo erittäin hyvästä vaiheesta. Pahimmasta ruoskahännästä ei ole kuvaa. En tiedä, oliko kyse jostain muusta kuin ruoka-asiasta. Ihmettelen kovasti. Oukkei, lisättyä sinkkiä eivät ole saaneet pariin kuukauteen, koska meidän käyttämää sinkkiä ei ole ollut nettikaupassa tukkupakkauksina ja asia on jäänyt. Mutta ei kai koista tule karvaton rotta, jos se ei sinkkiä saa?!

Anyway, tilanne on nyt huomattavasti parempi ja karva peittää jo suloisesti häntää, vaikka tynkä onkin edelleen.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Täällä ollaan!

Hola! Olisi sitä kerrottavaa, mutta minkäs teet, kun muka-kiire painaa koko ajan.

Muutama sananen nyt kuitenkin. Viime tekstin jälkeen Totti on ollut oikein pätevä ja rohkea, mikä on ollut varsin harvinaista sellaisten blogipostauksien jälkeen, joissa olen sanonut sen edistyneen. Yleensä parin päivän sisällä tekstistä tulee pärinät. Nyt meni viikko! Eipä mittään. Edellisestä kerrasta olikin jo niin pitkä aika, etten muista sitä edes. Joten meinasin revetä nauramaan, kun Totti ei suinkaan tuhissut kolmelle miehelle, joille puhuin - vaan heidän fillarin tarakalla olevalle repulle, josta *ratatatataaa* sojotti virveli. Nostin Totin niskapersotteella ilmaan ja kannoin kiinni virveliin. Totti hurisi ja koetti sanoa kuolevansa sydänkohtaukseen, mutta maltettuaan haistaa vapaa, se unohti koko asian ja meni miesten luo silitettäväksi.

Pari puputarinaa pitää tulla kirjoittamaan, testissä on ollut herkkuja ja lihoja, Totin häntäkin saatu vihdoin parempaan kuntoon, uimareissuista juttua, Totin ensimmäisistä kiekkokokeilusta, jotain videota voisi lenkillä kuvata jne. Mutta hei, nyt on kesä ja me mennään tasan heti ulos ilta-aurinkoon. Työt alkavat kuudelta eli unien aika!