keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Lapissa #3 - Ensimmäinen lenkki

Toverit, toverit! Nyt on kuulkaas semmoi juttu, että tahon jäädä tänne. Lapissa kävin ensimmäisen kerran 13-vuotiaana äidiltä saadun joululahjan puitteissa. Viikko Kittilän Polar Speed -retkien kanssa vierähti sukkelaan. Käteen jäivät hyiset pakkaset, karvalakki, hernekeitto, huskypennut, oma valjakko, koirien ruokkiminen, valjaiden tekemisen opettelu ja revontulet rahisevasta pulkasta katsottuna. Yksi parhaimpia lahjoja, mitä olen ikuna saanut.


Nyt menneenä jouluna isä löysi vanhasta videokamerasta kasetin, jota innoissani ahnehdin toinen silmä ummessa. Mustavalkoista säksätystä, ei ääniä - mutta tunnelmaa sitäkin enemmän. Vaikka kuvaa ei saanut esimerkiksi tietokoneelle tai televisioon, keksittiin "kuvata" kännykän kameralla antiikkista videokameraa. Näin modernilla säätämisellä sai laadukkaita still-kuviakin. How smart?







Lukion jälkeen tulin uudemman kerran Lappiin - silloin töihin Ylläkselle. Hieno kokemus, mutta koska olin autoton (tai siis ajokortiton), en päässyt tunturilta kauhean pitkälle. Työpäivän jälkeen olikin tapana kivuta huipulle ihailemaan maisemia tai käydä lumikenkäilemässä. Paremmalla ajalla ehti kiskaista lumilaudankin alleen.

Nyt olen täällä kolmannen kerran. Kahden viikon visiittiin on tarkoitus sisällyttää lumilautailun lisäksi pitkiä lenkkejä koirien kanssa, sparkkailua, lumiskoottereita, avantoa, kylpylää, saunomista ja vaikka mitä muuta. Suunniteltiinpa ihan taivaan alla nukkumistakin jo!

Ensimmäinen pidempi lenkki

Ensimmäisenä päivänä nukuttiin pitkään ja pojat kävivät vain pissatuksilla pihalla. Päivällä puettiin vaatetta kolmen kerroksen verran päälle ja ujutettiin vielä lämmittimet hanskoihin. Kepo laittoin kenkiinkin. Oli minua viisaampi.


Lähdettiin tutustumaan lähimaastoihin ja löydettiin nopeasti täydellinen, siis TÄYDELLINEN vetopaikka minulle ja pojille. Ainakin sillä hetkellä vaikutti täydelliseltä. Ajattella, että olin iloinen jostain sadan metrin pätkästä, joka ei ollut umpihankea, muttei myöskään valaistu turistilatu. Hyvillä mielin siis, koska olin niin ahnaasti halunnut löytää jonkun vetopaikan. 



Meillä oli jalkapallosta tuttu tekniikkapallo mukana ja pistin pojat juoksemaan tuon hienon vetopaikkapätkän päästä päähän. Totti satutti itsensä siinä hötäkässä ja tuli ontuen takaisin. Ai jai, verta kynnen vieressä ja suru pienellä pojalla. Pallo siis huppuun ja menoksi. Ontuminen kesti hetken ja koska jalan venyttely sekä painelu eivät tuottaneet sen kummempia reaktioita, en kantanut jalasta suurta huolta.


Jatkettiin lenkkiä ei-mihinkään ja päädyttiin suljetulle rinteelle. Levi-tunturilla on monia rinteitä, mutta kaikki eivät aina ole käytössä. Erityisesti tämä meidän mökkiä lähimpänä oleva oli ollut selvästi pidempään pimeänä. Siitä siis matka ylös. Kiivettiin ja kiivettiin. Välillä heitettiin pojille lumipaakkuja ja otettiin kuvia. Mitä ylemmäksi päästiin, sitä lyhyemmän ajan pystyi olemaan ilman käsineitä. Sormet olivat valmiita katkottavaksi heti hetken paljaina oltuaan. Ja se on kuulkaas kylmä, kun käsiin sattuu niin, että huutaa kuolemaansa.

Päästiin ylös ja siellä oli kaffila. Kepo kävi kysymässä, saisiko koiria tuoda sisään, mutta punaista valoa näyttivät. Höh, olisi lämmin kuppi teetä tai kaakaota tuntunut varmaan hyvältä. Eipä mittään, jatkettiin sitten matkaa ja päätettiin lähteä toista kautta takaisin kohti mökkiä. Mentiin hissireittiä alas ja oli kuulkaas jyrkkä mäki siinä. Pulkalla, liukurilla tai sparkilla olisi ollut todennäköinen itsemurha, mutta onneksi oli Kepon liukas takki ja päästiin liukumaan sen avulla. Koirat juoksivat mukana ja meidän nauru saattoi raikua Ylläkselle asti. Lopulta päästiin mökille ja kyllä maistui ruoka ja sauna sen jälkeen! Tito ja Totti söivät hyvällä ruokahalulla ja hävisivät jonnekin nukkumaan.

Ja se Totin kynsiaccident näytti olevan taputeltu, kun kotona asiaa tutkailin.


Kysymys teille!
Kiinnostaako ketään huomioni omasta pukeutumisestani näillä pakkasilla?
Tänään oli mittarissa asteita -35.

2 kommenttia:

  1. *Nostaa molemmat kädet ylös* Kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän tuli yllätyksenä! ;D
      Lähdetään just rinteeseen ja koirilla lepopäivä. Illalla kirjottelen, ois pari "lenkkiäkin" kirjotettavana. :)

      Poista