Tito - ei mikä tahansa sählymaila!

Sain edelliseen tekstiini seuraavan kommentin:
Onko tito sinulle vain harrastusväline? Tämmöinen tulee mieleen koska kirjoitat vain treeneistä sekä ei syö kunnolla ja juotat ja syötät energia juomia/jauheita koiralle.. :/

Tästähän lähti sitten paljon keskustelua liikkeelle. Huomasin nopeasti pohtivani, miksi Tito on minulla. Mietin, mitä minä annan Titolle ja mitä Tito antaa minulle. Muistelin meidän kolmea yhteistä vuotta ja yhdessä koettuja asioita. Nauroin ajatellessani meidän onnetonta näyttäytymistä kisoissa. Vielä paremmat naurut sain miettiessäni meidän treenejä. Niin tosissaan, mutta ei totista ollenkaan. Punnitsin meidän tavoitteita ja muistelin niiden muuttumista matkan varrella. Lopulta aloin ajatella, onko Titon elämä mielekästä. Onko se ns. onnellinen?

Lähdetäänpä sitten purkamaan tätä keitosta!

Miksi Tito on minulla?

Otin Titon, koska halusin koiran, jonka kanssa voin tehdä "mitä vain". Bordercollien olin halunnut jo pitkään, koska siinä tiivistyivät minulle tärkeät asiat. Lähtökohtaisesti sosiaalinen, koko päivän mukana jaksava ja hyvillä hoksottimilla varustettu koira. En halunnut isoa koiraa, mutta pienikin olisi jäänyt jalkoihin. Koiran piti olla vähän kaheli, jotta ymmärtäisimme toisiamme. Eivätkä nämä horrorcolliet ole hassumman näköisiäkään!

Mitä minä annan Titolle ja mitä Tito antaa minulle?

Tito on mahdollistanut useisiin lajeihin tutustumisen. Titon kanssa tekeminen on ollut lähes aina niin hauskaa, että tekisi mieli pitää Titolle puhe. Vollottaen. Haluaisin kiittää sitä niin paljosta, että sanat eivät riittäisi. Joten vollottaisin.

Olen saanut Titon ansiosta kokea onnistumisia ja joskus olen ollut jopa ylpeä siitä, miten hurjan hieno se on. Seuraavana päivänä olen laskenutkin jo leukaani ja todennut nöyränä, että paljon on vielä opittavaa. Tämä nöyrtyminen on kuitenkin saanut aina pyörät pyörimään ja uuden sotasuunnitelman kehitteille.

Tito on tutustuttanut minut uusiin ihmisiin ja osasta on tullut minulle hyviä ystäviä. Niin monet suuria viisauksia sisältävät keskustelut on käyty puistojen, kenttien, hallien ja lenkkipolkujen liepeillä. Ei ole haitannut nälkä tai kylmyys. Eikä ainakaan tuntien valuminen aamuyön puolelle.

Minä olen myös tutustuttanut Titoa mitä kummallisimpiin asioihin. Olen näyttänyt sille suurta ja ihmeellistä maailmaa. Olen kertonut, että maailma on täynnä mahdollisuuksia. Olen rohkaissut sitä ylittämään arvelluttavia kynnyksiä. Olen kertonut, että kaikkea ei tarvitse tehdä yksin, yhdessä olemme vahvempia. Olen kovalla työllä mahdollistanut Titon ulkoilun vapaana. Se saa juosta niin paljon vapaana, että luulisi päätä huimaavan. Olen kertonut Titolle, että minun säännöillä leikkiminen on kannattavampaa. Ja näiden asioiden lisäksi olen hillinnyt Titon tahtoa näsäviisastella, mutta toisinaan katsonut vähän sormien läpi, koska Tito on söpö. 

Mitä kolmen vuoden aikana on tapahtunut?

Voi, miten paljon onkaan mahtunut kolmeen vuoteen! On opittu uimaan 9-viikkoisena, nukuttu ämpärissä, yritetty kävellä veden päällä, jahdattu kissoja ja pupuja, haukuttu ruohonleikkurille ja lattialastalle, katseltu varjoja katossa, seurattu lentokoneita, yritetty leikkiä siilin kanssa, murtauduttu ulos kaikesta mahdollisesta, revitty patjat ja tyynyt palasiksi, kaivettu itseä lattiasta läpi, kiivetty kaikkialle, viihdytetty tuttuja ja tuntemattomia, hävitty yksiöön, yritetty kirjautua omin tassuin tietokoneelle, tuhottu se tietokone lopulta, haukuttu hevosille ja syöksytty päin lampaita, pissattu rullaportaisiin ja opeteltu tietysti maailman hauskin temppu (sano "hei").

Meidän kisailut - ja ne treenit - ja entä ne tavoitteet?

Ai, mitkä? Yhdet epäviralliset hyppelyt ja yhdet vähän virallisemmat kiekkoilut. Hyvin meni molemmissa, mutta ei tätä kisailemiseksi voi sanoa. Kilpailuihin tähtääminen toisi varmasti jonkinlaista rakennetta meidän puuhasteluun, mutta koska meillä on aivan hulvatonta näinkin, en paineista itseäni kilpailuihin tähtäämisellä. Mennään, jos siltä tuntuu.

Tuossa minulle kirjoitetussa kommentissa sanotaan, etten kirjoita kuin treenaamisesta. Se saattaa johtua siitä, että treenaan Titon kanssa ... joka päivä, aina ja koko ajan. Se ei tarkoita kentälle menemistä. Se ei tarkoita kapuloiden ja ruutumerkkien kantamista mukana. Se ei tarkoita tarkkaan suunniteltuja treenejä, joita mennään toteuttamaan. Kun olen Titon kanssa, mietin jatkuvasti, mitä tapahtuu. Mietin ympäristöä ja Titon käyttäytymistä. En tiedä, voiko sitä sitten kuitenkaan sanoa treenaamiseksi...

Otetaan nyt esimerkkinä meidän iltalenkki tänään. Se meni kutakuinkin näin: Menin eteiseen ja sanoin Titolle, että se saa tulla mukaan. Heiluhäntä tuli luokse ja sai taluttimen kiinni pantaansa. Puettuani ulkovaatteet päälleni, siirryin ovelle ja Tito istahti odottamaan oven aukeamista. Avasin oven ja menin käytävään. Sanoin "vapaa" ja kehuin, kun Tito pysyi sisällä. Vedin taluttimella napakasti ja kehuin, kun Tito pisti hanttiin. Sanoin "ovesta" ja huikkasin hyvät, kun Tito kipitti käytävälle. Lähdimme ulko-ovelle ja kehuin, kun Tito edellä mennessään jäi rappujen ylätasanteelle odottamaan. Annoin luvan jatkaa ja menimme ulko-ovelle. Nyt Titon piti istua kurrena päästäkseen ulos. Tämä siksi, ettei se nuokkuisi etujalkojensa varassa röhnöttäen, kun ovi on auki.

Lähdimme kohti lähellä olevaa puistoa. Tito sai painaa suojatienappia ja sai siitä silitykset selkäänsä. Kadun toisella puolella Tito otti niin hanakasti kontaktia, että päästin sen "puskaan" eli tarpeilleen. Lähestyimme puistoa ja päästin Titon hyvissä ajoin vapaaksi. Ohi suhahti pyörä ja kehuin, kun Tito malttoi olla vilkaisematta sitä. Lähdin kävelemään ja Tito hakeutui itse oikealle puolelle "seuraamaan". Hienosta paikasta ja kontaktista vapautin. Tito teki odotetusti ja juoksi puistoon. Teki kunniakierroksen puiston ympäri ja pinkaisi luokseni kysymään, saisiko juosta vielä lisää. No, toki!

Otettiin suuntaharjoituksia ja Tito pääsi juoksemaan oikealle ja vasemmalle viittoilujeni mukaan. Tämän jälkeen vapautin ja Tito meni merkkailemaan ja ravailemaan omiaan. Kunnes löytyi noin 4 metriä pitkä oksa. Sitä piti sitten raahata pitkin puistoa. Kesken kepin silppuamisen huusin "tuu näyttää" ja Tito lähti heti tulemaan oksan kanssa. Tästä vetoleikki palkaksi ja heitin kepin pois. Sanoin samalla "ei oo sulle" ja Tito jätti kepin rauhaan. Sitten kiipesimme kiviaidan yli ja yhden mäen päälle. Siellä oli pari puuta juuri sopivasti ja päädyimme kiertämään niitä muutamalla eri tavalla. Hienosta asenteesta sanoin "ole hyvä" ja Tito sinkosi mäen alas, hyppäsi valtavalla loikalla kivimuurin yli ja juoksi puistoon hakemaan oksaa. Se muistaa aina... Tässä vaiheessa Tito oli noin 50 m:n päässä. Koska käsky oli "ole hyvä", Tito sai jäädä mussuttamaan oksaa. Huusin "tuuppa" ja Tito juoksi ilman keppiä luokseni. Teimme vielä muutaman kierron puiden kanssa ja taas lupa mennä mussuttumaan sitä oksaa. Tämän jälkeen jätettiin keppi puistoon ja lähdettiin kävelemään.

Tito sai kävellä edellä ja meni siinä rennosti jolkotellen. Sanoin pari kertaa "puskaan", koska pojalla on mukamas niin pieni rakko... Sitten tultiin hiekkatieristeykseen ja näin, että oikealta oli tulossa nainen koiran kanssa juosten. Olin ajatellun lähteä vasemmalle, mutta otin treeninä koirakon edestä suoraan menemisen. Tällä valinnalla emme menneet suoraan kohti, mutta koirakko ei jäänyt myöskään takana tulevaksi piinaajaksi. Eli menimme tahtia muuttamatta suoraan ja kehuin Titoa, koska se ei nostanut häntää eikä jumittanut toiseen koiraan hetkeksikään. Jatkoin matkaa, kunnes kuulin kamalaa räksytystä oikealta. Sinne siis. Titolla oli selvästi hyvä mielentila, joten ei muuta kuin uutta matoa koukkuun. Vastaan tulikin flexinsä päässä sinkoileva mäyräkoira. Vähän Titolla nousi häntä ja jumitti hetkeksi, mutta sai kehut, kun lopetti ja käänsi huomionsa pois mäyräkoirasta.

Jonkin ajan kuluttua Tito oli isommilla tarpeillaan tien vieressä, kun ohi tuli kaksi naista hassun näköisen sekarotuisen kanssa. Koira veti Titoa kohti, mutta parin metrin päässä asioitaan vääntävä Tinde katsoi parhaakseen keskittyä omiin asioihinsa. Kehuin rauhallisesti. Sitten lähdimmekin jo kotia kohti. Kotona Titon piti tehdä kuonokosketus käteen ennen kuin pääsi vapaaksi asuntoon. Vielä tehtiin muutamat kierimiset ja salsa-moovit pienen seuraamistreenin lisäksi. Palkkana Serla ja yksi kulahtanut puruluu. Sen jälkeen koiraa ei ole kovin paljon näkynyt.

Meidän lenkit ovat tällaisia. Teemme me ihan "tavallisia" remmilenkkejäkin, mutta silloinkin tarkkailen, miten Tito kävelee tai reagoi asioihin. Lenkit ovat yhteistä aikaa ja haluan sen olevan laadukasta. Haluan meidän lenkkeilevän yhdessä. Olisihan tuo varmasti tohkeissaan, jos saisi mennä vetäen hajulta hajulle ja tehdä oman päänsä mukaan. Minä en olisi kuitenkaan ihan niin tohkeissani.

Eri lajeja treenaamme "koko ajan" eli pienet palaset kuuluvat ihan meidän arkeen. Pitkiä aikoja emme treenaa enää niin kuin ennen. Lyhyesti virsi kaunis, vai miten se meni? Mutta treenaamme kyllä usein. Toisinaan minulla on mieletön ajatus harjoiteltavasta asiasta ja saatan jopa toteuttaa sen. Toisinaan treenin olisikin sitten voinut jättää kokonaan tekemättä. Nykyään en kuitenkaan jää vääntämään ratakiskoa niin kuin aikoinaan. Jos homma ei suju, voin hyvin jättää treenin siihen ja mennä nurkkaan miettimään, mikä meni väärin. Harvoin se vika tuossa koirassa on.

Haluan Titon tekevän opetetut asiat hyvin. Haluan, että sillä on selkeä kuva siitä, mitä milloinkin pyydän. Jälkimmäisessä olen niin huono, että hävettää. Vähän sitä ja tätä, on ollut teemana noin kolmen vuoden ajan. Noh, osaa se sitä suojatienappia painaa!

Ja vielä tuosta ruokintapuolesta - jauheineen.

Tito on tosiaan onneton syömään. Harmittelen sitä usein, koska asia huolettaa. Tito liikkuu paljon ja minä näen sieluni silmin, miten lihakset ovat ensin rasittuneet, mutta eivät saakaan palauttavaa ravintoa rasituksen jälkeen. Siksi Tito syö mm. niitä jauheita. Voin sekoittaa tarvittavat jauheet pieneen vesi- tai rasvamäärään ja olla vähemmän huolissani lihassolujen vaurioitumisesta.

On kausia, jolloin Tito syö paremmin, ja olen itse silloin hurjan iloinen, lähes onnellinen, asiasta. Koiran kunnosta ja jaksamisesta huolehtiminen kertoo siitä, että koira on tärkeä. Sen hyvinvoinnilla on merkitystä. Tuoreen lihan, tuoreiden luiden, öljyjen ja muiden lisien syöttäminen ei tee koirasta vielä sählymailaa. Tai jos tekee, niin minä ainakin nukun sählymailani vieressä lattialla ja nauran sen kanssa kyynelet silmissä. Kannan mailaani mukana, vaikka en ole menossa pelaamaan ja toisinaan otan sen mukaan piknikille.

Onko Tito "Tinde, Titoliini, Karvakorva, Murmeli, Marsu" onnellinen?

En tiedä, mutta veikkaisin, että on.