Näytä mulle missä sul on jarrutusraidat, piirrä ne kentälle!

Omassa elämässä on ollut viime aikoina paljon koiratonta ohjelmaa, ja Titon kanssa on tehty sitä sun tätä, kun on ehditty. Välillä on saanut olla koko päivän mukana touhuamassa ja välillä saanut vain lyhyet lenkit eikä kovin paljon muuta. Noh, ehkä ihan hyvä niinkin. Kun lähden kotoa ja Tito on kauimmaisessa nurkassa makaamassa jo melkein unessa, ei tule niin huono omatunto aamun kymmenen minuutin minilenkistä. Tito on tottunut aikatauluttomaan elämään ja osaa elää sen mukaisesti.

Tänään kuitenkin päätettiin iltasella lähteä Ojankoon Marin kanssa ja tajusin, että edellisestä aksakerrasta oli aikaa luvattoman paljon. Enemmän kuin muutama päivä, tai siis viikko, tai siis yli kuukausi! Että huhhuijaa, mutta kun on hyvää seuraa ja riemukasta tekemistä, ei voi olla kuin kotonaan. Ensin Mari tokoili koiriensa kanssa ja minä nauroin katketakseni piristyneelle Sirulle. Varttuneemman koiran ilme oli niin suurenmoinen, että siinä meinasi sydän sulaa. Ja yhdessä hihkuttiin Marin kanssa, kun Kulo näytti oppikirjamaisesti, miten koira oppii uuden asian - noh, heti.

Sitten Titolle aksaa ja tiedättekös mitä? Tehtiin kontakteja!! Mehän ei tehdä niitä koskaan, kun ei tiedetä, mitä tekisimme. Penkki ja puomin alastulo sinne päähän. Tästä hieno viritelmä ja pleksin palanen alastulon päätyyn. Tito penkin päälle ja menoksi. Ensimmäiset yritelmät ihan ok, mutta ei lähelläkään sitä, mitä kotona on väläytelty kerta toisensa jälkeen. Okei, asetelma oli pikkasen erilainen kuin kotona tehty sängynaluslaatikkosysteemi. Lisää vain toistoja ja erilaisia variaatioita. Pohjat nyt ovat selvästi kunnossa, koska Tito tekee niin itsenäisesti ja voin liikkua aika lailla missä vain. Parisen kertaa Titolla oli vauhtia niin paljon, että se pysähtyi kyllä kuin seinään, jäi päättäväisesti odottamaan vapautusta, mutta huomasi sitten, että mikään tassu ei ollutkaan siellä alastulokontaktilla. Tito vähän hämmentyi, kun mitään ei tapahtunut ja käveli sitten luokseni kysymään, että mikä meni väärin. Uutta toistoa ja johan muisti. Tehtiin hyppyjenkin kautta ja oli se hieno. Parhaimmillaan Tito syöksyi jo ihan kunnon vauhtia loppuun ja löi jarrut oikeassa paikassa kiinni niin, että hiekka pöllysi. Hyvä, lapsi!

Saa nähdä, miten ehditään tässä parin viikon aikana vielä touhuamaan. On meinaa pientä muuttujaa luvassa lähiaikoina. Skidistä jännittää, mutta eiköhän tämä tästä.