"Hän oli paksu kuin kaskelotti, mutta oli hauska hottentotti."

Tatti (äiti nimesi) on ollut talossa vasta alle viikon ja tuntuu kuin se olisi aina ollut täällä. Onhan kaikki uutta niin minulle, Totille kuin Titollekin. Tämä on kuitenkin aivan erilaista kuin Titon kanssa aikoinaan. Koska minulla sattuu olemaan paljon muutakin elämää tällä hetkellä, en ole niin kiinni pennussa. Otan rennommin, nautin pennusta enemmän ja annan asioiden mennä paljon omalla painollaan.

Paljon olemme ehtineet tekemään ja pentu onkin jo oppinut tärkeitä seikkoja. En ole kuitenkaan lähtenyt vielä opettamaan mitään erityistä. Tai noh, jonkun mielestä meidän puuhastelu on varmaan vähintäänkin erityistä, mutta en itse ajattele niin. Teen niin kuin tilanteessa parhaimmaksi näen. Ja tulos on toisinaan varsin erikoinen. Mutta niin olen minäkin ja niin ovat pojatkin.

Ehkä isoin ero Titon ja Totin alkutaipaleissa on omien odotusteni realisointi. Titon kanssa alku oli hyvin kivinen, koska koko muksu oli pettymys. Tein sinnikkäästi töitä tutustuakseni koiraan, joka nykyään on aivan fantastinen. Totin kanssa asiat ovat jo lähtökohtaisesti toisin. Sen sijaan, että lähtisin heti kovasti kouluttamaan ja muuttamaan pentua, haluan ensin tutustua siihen. Haluan ottaa selvää, mitkä ovat sen heikkouksia, joita tulisi vahvistaa, ja toistaalta haluan löytää vahvuudet, joista pidetään kiinni ja joita hyödynnetään.

Lapsi tuntuu olevan aikas hurrrrja ja sen kanssa tullaan varmasti vääntämään vielä kättä. Samalla se on niin mieletön, että sydämeni meinaa pakahtua, kun otan pennun syliin.

Titon ollessa pentu, juttelin Silvia Trkmanin kanssa pennun ensimmäisestä vuodesta.
Hän kirjoitti mm. näin:
When training a puppy, just remember to have fun, don't be in a hurry to teach him anything, but instead enjoy the process:).
Nyt tiedän, mitä hän tarkoitti.