keskiviikko 25. syyskuuta 2013

"Hän oli paksu kuin kaskelotti, mutta oli hauska hottentotti."

Tatti (äiti nimesi) on ollut talossa vasta alle viikon ja tuntuu kuin se olisi aina ollut täällä. Onhan kaikki uutta niin minulle, Totille kuin Titollekin. Tämä on kuitenkin aivan erilaista kuin Titon kanssa aikoinaan. Koska minulla sattuu olemaan paljon muutakin elämää tällä hetkellä, en ole niin kiinni pennussa. Otan rennommin, nautin pennusta enemmän ja annan asioiden mennä paljon omalla painollaan.

Paljon olemme ehtineet tekemään ja pentu onkin jo oppinut tärkeitä seikkoja. En ole kuitenkaan lähtenyt vielä opettamaan mitään erityistä. Tai noh, jonkun mielestä meidän puuhastelu on varmaan vähintäänkin erityistä, mutta en itse ajattele niin. Teen niin kuin tilanteessa parhaimmaksi näen. Ja tulos on toisinaan varsin erikoinen. Mutta niin olen minäkin ja niin ovat pojatkin.

Ehkä isoin ero Titon ja Totin alkutaipaleissa on omien odotusteni realisointi. Titon kanssa alku oli hyvin kivinen, koska koko muksu oli pettymys. Tein sinnikkäästi töitä tutustuakseni koiraan, joka nykyään on aivan fantastinen. Totin kanssa asiat ovat jo lähtökohtaisesti toisin. Sen sijaan, että lähtisin heti kovasti kouluttamaan ja muuttamaan pentua, haluan ensin tutustua siihen. Haluan ottaa selvää, mitkä ovat sen heikkouksia, joita tulisi vahvistaa, ja toistaalta haluan löytää vahvuudet, joista pidetään kiinni ja joita hyödynnetään.

Lapsi tuntuu olevan aikas hurrrrja ja sen kanssa tullaan varmasti vääntämään vielä kättä. Samalla se on niin mieletön, että sydämeni meinaa pakahtua, kun otan pennun syliin.

Titon ollessa pentu, juttelin Silvia Trkmanin kanssa pennun ensimmäisestä vuodesta.
Hän kirjoitti mm. näin:
When training a puppy, just remember to have fun, don't be in a hurry to teach him anything, but instead enjoy the process:).
Nyt tiedän, mitä hän tarkoitti.


8 kommenttia:

  1. Ootko säkin saanut hurjan pennun? Mä rupean pikkuhiljaa ymmärtämään, että taidan kohta olla suoraan sanottuna kusessa Devinin kanssa. Ja pahinta on ehkä se, ettei asia edes stressaa mua :D Päinvastoin, olen ihan innoissaan ja saatan ylpeillä vaikka siitä, ettei Devin enää "hyöki" niin pahasti Pippinin kimppuun. Hmm, nuo lainausmerkit pitäisi varmaan ottaa pois... En vaan kehtaa. Mutta hyvä siitä vielä tulee. Kai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo aikamoiselta vaikuttaa. Tämä on aivan erilainen kuin Tito. Voisin sanoa, että monessa asiassa aivan vastakohta Titoon verrattuna. :D

      Poista
    2. No siis ihan sama fiilis mulla. Devin ja Tino ovat monessa asiassa kuin yö ja päivä, mutta silti kyllä parhaita kavereita. Devin muistuttaa itse asiassa pelottavan paljon Pippiniä :D

      Poista
  2. Vastaa rehdisti ;) kummasta ostat mielummin treeni kamat ja palkkaus hommelit. Dog&catilta vai berralta? :) miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan rehdisti vastattuna, ostan mieluummin niitä treenikamoja, joita tarvitsen. Valmistajalla tai jälleenmyyjällä ei ole minulle väliä. Välineiden toimivuudella on. ;)

      Poista
  3. Mikäs hän oli virallisesti? Päivittelen Tollerwichien bc-linkkejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totti on Diving Rod's Fearless :)
      Kiva, kun päivittelet! On varmaan pienoinen työ menossa. :D

      Poista
    2. Kiitos! Tulee aina rysäyksinä tehtyä, kun yhtenä kertana innostuu. Jos tajuaa uuden blogin (välillä ne on sellannutkin jo lisäämättä) tai jos joku pyytää lisäämään linkin. Sitten tulee katsottua blogin linkkejäkin läpi tai etsittyä, löytyykö teksteistä virallista nimeä. :D

      Sun pojat on kyllä samannäköisiä. Valkoisista osista sentään huomaa eroa.

      Poista