keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Karusellia

Maanantaina suunnattiin Jonnan karvakorvien kanssa niittyilemään. Tito kävi uimassa ja pariin kertaan meni niin kauas joelle, että jäin vähän hämmästelemään, mikä sille piisamirotalle oikein tuli. Hyvä vaan, että menee vähitellen pidemmälle, ei tarvitse koko ajan juosta maalle-veteen-maalle-veteen.

Koiruudet remusivat myös maalla ja siitäpä seuraava video. Tito leikki tuolloin ensimmäistä kertaa vetoleikkiä toisten koirien kanssa. Aikaisemmin on ollut joku pallo tai muu, jota on vuoroteltu, mutta nyt samassa lelussa roikkui pari koirakaveria. Mielenkiintoista oli seurata, miten koirat karusellia pyörittävät. Ja hyvin pyöri, erityisesti Bea...

tiistai 28. toukokuuta 2013

maanantai 20. toukokuuta 2013

Sirkusta ja jälkiviisautta

Tänään poljettiin kahdessa osassa mukava 18 km. Menin siis Tammistoon töihin ja Tito oli mukana. Tekee sille hyvää olla välillä yksin jossain muualla kuin kotona. Koska se ei ole siinä kovin hyvä. Ison osan ajasta Titon huoneesta ei kuulu mitään, mutta välillä sieltä kuuluu kiroilua, että ulos pitäisi päästä, perkule. En puhuisi mistään eroahdistuksesta, vaan tasan kokemattomuudesta. Tähän sopii kulunut sanonta, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kun sitten poljettiin takaisin kotiin, kävi jotain aivan älytöntä. Minä olin se älytön pahvipää. Mentiin siltaa yli ja vastaan tuli kolmen ihmisen ulkoiluttama belgilauma. Ensiksikin, oli muuten hieno lauma. Belgejä oli ehkä 8 ja mitä nyt nopeasti katsoin, niin kauniita rotunsa edustajia. Kävelivät nätisti vastaan. Vilkaisin Titoa, joka jumitti kohti tulevaan laumaan pahasti. Ravasi kyllä, mutta ei se olisi huomannut, vaikka vieressä olisi talo kaatunut. Jostain käsittämättömästä syystä pysäytin kikkarin, nykäsin remmistä, että halloo, mutta Tito vaan tuijotti ohi menevää laumaa. Nykäsin uudestaan ja Tito oli sitä mieltä, että häiritsen sen tuijottelua. Hienosti osasi olla piittaamatta meikäläisestä. Mutta oikeasti hyvä vain, koska en minä tuommoista kikkarin pysäytystä ja sen jälkeen koiran nykimistä ole suunnitellut jumittamiseen. Mistäs se idea nyt tuli?

Titon ohitukset olivat jo hyvällä mallilla joku aika sitten, mutta takapakkia tuli, kun kohti hyökkäsi rhodesiankoira viime viikolla. Tuli potkuetäisyydelle ja sai maistaa kengänpohjaani. Tito vain seisoi vieressä eikä näyttänyt tästä suuremmin häiriintyvän, mutta sen jälkeen ohitukset olivat minun mittapuuni mukaan todella huonoja. Tito alkoi jumittaa koiriin pahasti ja ohituksien jälkeenkin piti vielä taakse kuikuilla, että minne koira meni. Minulle ei riitä se, että koira pitää ravinsa ja kulkee vieressä, vaikka vähän katsookin ohitettavaa. Eihän vieressä jolkottelevasta koirasta, joka katsoo muita, ole mitään haittaa, mutta ei se ole tarpeeksi rentoakaan. Haluan ohituksen olevan mukava meille molemmille.

Onneksi tajusin tuon belgilaumaohituksen jälkeen olleeni täysi idiootti ja mietin seuraavat ohitukset tarkemmin. Ne menivätkin noin 86 kertaa paremmin. Treeniä, treeniä ja vähän vielä treeniä.

Huomenna ja ehkä ylihuomennakin täytyy Titon saada levätä. Eilen se oli treenien jälkeen niin loppu, että saadessaan luvan mennä kahden viehättävän nartun kanssa leikkimään, juoksi niiden luo, pyörähti pari kertaa ja lysähti maihin. Sen jälkeen Tito makasi maassa ja tytöt leikkivät ympärillä. Välillä tytöt kävivät pyytämässä Titoa leikkimään, mutta karvakorva ei jaksanut. Makasi vain. Jotain hyvää tästä rääkistä on ollut, Tito on syönyt vähän paremmin.



You only have 24 hours a day, you might as well use them well

Viime viikolla tehtiin monenlaista. Kikkarilla liikuttiin useampana päivänä ja aksaamassa käytiin lauantaina ja sunnuntaina. Treenattiin myös tottistokoa, juostiin pellolla monta tuntia, etsittiin hajustettuja kepukoita, harjoiteltiin luopumista erilaisista tilanteista ja koska oli kuuma, Tito pääsi tietenkin myös uimaan. Yhdestä yöstä tuli yötön yö, kun jutustelu ystävän kanssa venyi ja venyi. Täytynee myöntää kesän olevan täällä, kun koko yön voi maata puistossa koira kainalossa.

Tarkemmin viikonlopun liitelyistä. Lauantaina tehtiin keppejä osana rataa ja suurin osa meni kertaheitolla oikein. Ongelmia ei tullutkaan kepeillä vaan muilla esteillä. Olin välillä niin auttamattomasti myöhässä, että eipä siinä voinut olettaakaan koiran tekevän oikein. Saatoin sitä aivan liikaa semmoisille esteille, joille irtoaa kuitenkin, että seuraavaksi piti pinkoa hullun lailla. Onneksi ne herneet yhdistyvät tässäkin päässä toisinaan ja kokeilemalla alkoi löytyä varsin toimivaa tekemistä. Ukkosen jyristessä siis väännettiin hienoja pätkiä ja taas sai hihkua, koska eihän siellä muita ollut - lätkä suomalaisen tieltä poissa pitää.

Eilen otettiin ensin pari vihkosesta napattua rataa. Vaikka kyseessä ei ollut mitään älytöntä, sai molemmissa miettiä, jotta linjat pysyivät optimaalisina ja rytmitys kunnossa. Seuraavalla kerralla pitää tehdä jotain niin vaikeaa, että menen täysin toimintakyvyttömäksi, koska muuten luulen, että tässä ollaan kehitytty. Molemmat radat nimittäin tuntuivat hyviltä. Se, mitä suunnittelin, toimi. Se, mitä en suunnitellut, levisi.

Loppuun tein aivan päättömän irtoamistreenin, jossa rimaa nousi jo 70 cm:iin. Pitihän sitä kokeilla, miten karvakorvan käy - pystyykö tuo vielä keskittymään, vaikka alla on jo pari tuntia treenejä ja rankka viikko muutenkin. Koska vinoista hypyistä tehty suora oli kentän päästä päähän, sain itsekin laittaa kenkää toisen eteen. Ja Pöyhönen alkoi irrota, hyvä tavaton, miten se alkoikin tehdä töitä! Vaikka rimat olivat eri korkeuksilla, niitä ei roiskittu. Uudestaan ja uudestaan, välillä palkkaa. Sitten pientä muutosta, jottei toinen luule koko ajan tietävänsä, mitä ollaan tekemässä. Tito juoksi niin kovaa, ettei ole radalla koskaan noin lujaa mennytkään. Yli esteiden, kovaa, yli esteiden, kovempaa, uudestaan ja uudestaan. Niin kauan, että räkää ei ollut enää vain Titon poskilla. Loppupalkka ja ravaamista kentän ympäri palkka suussa. Muutaman kierroksen jälkeen jätettiin palkka pois ja jatkettiin ravaamista. Tuli hetkeksi sellainen olo, minkä voisin kuvitella Pöyhösellä olevan satasen jälkeen. Kaikkeni annoin ja vähän enemmänkin.

Koetan saada uusia kuvia tällä viikolla, mutta siihen asti...


perjantai 17. toukokuuta 2013

Lisää potkua elämään!

Eilen potkittiin aamusella Haltialaan kuvauksiin. Matkaa määränpäähän oli 9 km ja se tehtiin ravaamalla. Tito ravasi ja minä potkin. Ravaaminen sujuu koko ajan paremmin ja loppua kohden ei tarvinnut sanoa kuin "he" ja Tito tiputti laukasta raviin heti. Meillä on palauteltu nousseesta laukasta raviin hiljentämällä vauhtia, kehumalla askellajin vaihtamisesta ja jatkamalla taas tasaisesti vauhtia.

Haltialassa katsottiin ensin ravaaminen, mutta voihan pieni eläin, eihän siitä tullut yhtää mitään. Pienillä matkoilla ei ehdi saada koiran kanssa hyvää yhteistä rytmiä ja meni niin säätämiseksi ja kädet solmuun, että olin samaa mieltä Titon kanssa - vieressä oleva joki oli kovin houkutteleva.

Hukuttautumisen sijaan yritin kuitenkin tehdä ohjeistuksen mukaan, mutta aikamoista vääntöä, kun piti käyttää nykäisypalautetta nousseesta laukasta. Tito oli tästä vähän hämmentynyt. Välillä mentiin sitten tarkoituksella kovempaa, jotta saatiin laukka nostettua ja taas palautettua. Yritin kyllä näyttää Titolle käsikirjoitusta ja selittää, miksi näin tehdään, mutta siitä huolimatta se ei tajunnut. Otettiin muutama pidempi pätkä pelkkää ravia ja Tito vaikutti olevan tyytyväisempi, koska nyt sekin tiesi, mitä tehdään. Yhdessä vaiheessa mentiin pätkä ensin ravia ja sen jälkeen nostettiin laukkaan loppumatkaksi. Tuli kesäinen olo, kun mentiin peltojen keskellä ja koira humppaili vieressä.

Vaihdettiin paikkaa ja mentiin tekemään vetoja. Tito ei ole kikkarilla tehnyt vetoja kuin muutamat edellisenä päivänä ja talvella hallissa vetotapahtumassa. Kokeilin ensimmäisenä Freeridea ja pienestä koostaan huolimatta oli aika näppärä peli. Ei niin tukeva kuin Cross Max, mutta oikein hyvä vaihtoehto kuitenkin. Pitkiä matkoja en lähtisi sillä tekemään, mutta lyhyemmät lenkit voisi hyvin kikkailla tuolla. Jarruttamisessa heitin pelin poikittain kuin lumilaudan, mikä tapahtui jotenkin automaattisesti. Samaa en voisi tehdä isommalla, koska ne eivät liiraa niin helposti. Eihän se poikittaminen ole oikea jarrutuskeino, mutta hauskaa nyt ainakin...

Vedot menivät hyvin ja parin vedon jälkeen Tito jopa haukahti lähetyksessä. Piti päästä jo menemään!

Lopuksi katsottiin vielä Kaitsun menoa saksanseisojansa kanssa ja menivät muuten aivan järkyttävän kovaa. Titon oli "vähän" vaikea katsoa kiitävää parivaljakkoa rauhallisena, mutta saatiin hyviä luopumisharjoituksia tästäkin.

Kun kaikki oli purkissa, lähdin vielä Tammistoon töihin. Tito tuli mukaan ja sai levätä vähän aikaa ennen kotimatkaa. Noin 20 kilometriä tuli siis yhteensä päivän aikana potkittua, mistä koira voisi väsyä. Aamulla Tito oli kuitenkin sitä mieltä, että pitää treenata. Joten aamulenkillä puuhailtiin Ristipuistossa ja Tito pääsi juoksemaan omien ohjailujeni mukaan.

Tänään menin jälleen Tammistoon töihin ja potkin sinne sen 9 km ja iltapäivällä takaisin. Nyt keskityin omaan potkimiseen ja paljon on opittavaa. Potkutekniikoita on monta erilaista - ne ovat eri tarkoituksiin, rasittavat eri tavoin ja nopeudetkin ovat tietysti erilaisia. Ei muuta kuin treenaamaan ja vahvistamaan omaa kuntoa sekä tekniikkaa.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Kenraalit

Käytiin treenaamassa Titon kanssa ensimmäisiä vetoja Kicbikella ja voihan nenä, kyllä menee kovaa! Huomisia kuvauksia ajatellen tein yhdellä pätkällä aina toiseen suuntaan ravaamista ja toiseen suuntaan vetoa. Vaihdoin siis taluttimen paikkaa pannan ja valjaiden välillä, koska meillä ravataan pannalla. Koska huomenna juostaan pallolle, sitä tehtiin myös tänään. Jätin pallon maahan, ravattiin tovi, vaihdoin pannasta valjaisiin, koira eteen, vetokäsky ja menoksi sinne taakse jätetylle palkalle.

Tarkkana saa olla jarrutuksen kanssa, kun tullaan palkalle. Minä siis tähtään lopussa vähän palkan ohi ja jarrutan, jottei tule ketjukolaria. Täytyy askarrella pieni kyltti, jossa lukee, etti palkkaan saa koskea. Joku ehti siirtää pallon tien reunasta penkkaan ja toisella kerralla yksi mies oli juuri menossa ottamaan pallon, kun viiletettiin ohi ja Tito sai palkkansa. Huusin kyllä miehelle, ettei ota sitä, mutta ei hän tajunnut olevansa huutojeni kohde.

Ravaaminen onnistui tänään aikas hyvin, vaikka ihan alkulämmittelyissä Tito ei meinannut malttaa lainkaan. Ohituksia saatiin vain ihmisistä, koska koirat menivät vierestä juuri silloin, kun pidettiin hetken taukoa.

Nyt Tito nukkuu ja minun pitäisi pestä se. Mudassa ja liejussa vilvoitellut koira haisee aivan karmealta ja siksi se ei saa tulla eteisestä pois.

Lenkin jälkeen käytävällä

perjantai 10. toukokuuta 2013

Helatorstain heilutukset

Eilinen päivä meni Ojangossa - kokonaan. Kaveriporukalla olimme sopineet sinne treffit ja ensin oltiin kahdestaan, sitten nelistään, sitten kolmistaan ja lopuksi taas kahdestaan. Kaverit vaihtuivat sitä mukaan, miten kenelläkin oli menoja. Tiesimme helatorstain kisoista, mutta uskoimme löytävämme sopivat nurkat meille ja hyvin löydettiin.

Ensimmäisessä erässä otettiin tottiksia ja Tito teki hyvin. Seuraamista ja siihen liittyviä askarteluja tehtiin. Takakontti kääntyi, liikkeet napakoita, ei painanut, mutta tuntui, ja keskittyi hyvin. Tämän jälkeen tehtiin aksaa ja sain kokeilla sheltin ohjaamista. Aika erilaista, mutta kuitenkin samanlaista. Vähän laskin ohjauskäsiä, mikä tapahtui jotenkin automaattisesti. Täytyy seuraavalla kerralla kokeilla, mitä tapahtuu "normaaliohjauksella" eli etten laskisikaan käsiä. Ihan vain kokeilun vuoksi.

Tein Titon kanssa kaverin määräämää pientä pätkää ja mietin useamman kuvion, joita voisi kokeilla. Tito tuli jokaiseen ohjaukseen hyvin, toki yksi levisi omaa hitauttani, mutta se pelastettiin kovin nokkelasti hyödyntämällä pidentynyt kaarros. Hyvää harjoitusta kisoihin, siellä leviää kuitenkin.

Seuraavaksi oli vuorossa tokoa, koska yhdellä porukasta oli kisat tulossa. Saatiin useampi koira paikkamakuuseenkin - Titon laitoin vain lepoon ja otin kesken kaiken rivistä pois häiriötreeniksi. Tein Titon kanssa uuden setin seuraamista, mutta nyt se ei tuntunut niin hyvältä kuin aikaisemmin päivällä. Jotenkin se löysä enkä minä pidä löysistä koirista. Useamman tunnin puuhastelut ja lähes hellelukemissa olevat lämpötilat eivät varmasti vaikuttaneet.

Tokoiluissa meni tovi ja sen jälkeen lähdettiin kisojen alta vapautuneelle kentälle. Kentän kaukaisimpaan kulmaan oli tungettu kujakepit ja ne käytiin nostamassa keskelle kenttää. Ja nyt kun mietin, ne olisi voinut ehkä viedä lopuksi takaisin sinne hylättyyn nurkkaan. Voi piru, pääsi unohtumaan. Ensi kerralla sitten. Tänä kesänä kepit pitää saada rutiiniksi ja osaksi rataa. Kontaktit ovat toinen projekti, tosin paljon isompi projekti. Mutta kesä on vasta alkamaisillaan eli hyvää suunnitelmaa ja sitä toteuttamaan.

Tito sai siis ensin kääntyä mutkalle kepeille. Aloitin ensin kujasta, joka oli Titon levyinen ja lähdin siitä kaventamaan reilulla kädellä. Koska Tito osaa mennä suoratkin, kaventaminen ei tuottanut vaikeuksia. Kujia haluan käyttää nyt, jotta Tito löytää sopivan rytmin. Suorilla se on rymistellyt niin, että meinaavat kepit kaatua. Että mistä kummasta ne kepukat siihen eteen tulivat - läpi vain! Nyt Tito otti osumaa kavennuksen jälkeen kerran eli pujottelee kyllä nopsasti, mutta kuin kiroillen ja manaten niitä kahtatoista tikkua. Haluan jostain kumman syystä, että ne kepit ihan oikeasti pujotellaan sen sijaan, että yritetään kokeilla keppien kestävyyttä. Koska koira ei ole tyhmä, se pujotteli seuraavat kepit niin upeasti, että huudahdin koko Ojangon herättävästi. Suurella sydämmellähän tätä täytyy tehdä.

Tämän jälkeen kepit olivat koko ajan vain hienommat ja hienommat, mikä sai minut hihkumaan lisää. Yhdisteltiin putki, kepit, putki ja sinne se tykitti menemään. Otettiin aina noin neljän toiston pätkiä, koska ilta-aurinko kertoi karua totuutta päivän pituudesta. Tehtiinpä paria erilaista viiden esteen pätkääkin väleissä ja hauskaa oli. Kaikkien suoritukset paranivat ja muistettiin päästää koiria välillä tauolle. Vedet loppuivat, mutta onneksi löytyi jonkun unohtama lähes täysi vesipullo. Kiitos siis tuntemattomalle taholle.

Kun meitä oli enää kaksi jäljellä, aloin ihmetellä treenaajien vähyyttä. Kello oli vain hieman yli yhdeksän ja meidän lisäksi kentillä ei ollut ketään. Yksi ulkoilutti koiriaan metsätiellä, mutta siinä kaikki. Kun puitteet ovat mitä hienoimmat, ei ymmärrykseni oikein riittänyt siihen, ettei meidän lisäksi näkynyt muita. Mikäs siinä, ei tarvinnut kenenkään häiriintyä minun ihastushuudahduksistani. Kun totesin viettäneeni melkein kymmenen tuntia kentillä, lähdimme kotiin. Hyvät lopputepsuttelut, koska kävelimme metrolle, kotona maistui ruoka ja venyteltiin vielä ennen pään laittamista tyynyyn.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Joskus puhutaan eri kieliä

Katselin syksyn kuvia ja löysin Jonnan ottaman kuvan, jolle nauroin tovin. Yritetään tässä Titon kanssa ymmärtää toisiamme.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Räkä poskella

Tehtiin iltalenkkiä Savelan ja Oulunkylän suunnalla. Koska ravaaminen potkurin vieressä on Titolle selvästi haastavaa, annoin sen alkulämmittelyjen jälkeen juosta noin tunnin vapaana samalla, kun itse harjoittelin eri potkutyylejä, lähtöä juosten ja tukijalan vaihtoa hypyllä. Olen aikas yllättynyt, miten paljon luonnollisemmalta tuntuu potkia vasemmalla jalalla. Olisin olettanut, että oikea luonnistuu helpommin, mutta ei. Koitankin tehdä paljon pätkiä, joilla potkin aina joko kolmen tai neljän potkun settejä, jonka jälkeen vaihto. Eli samalla jalalla vaikkapa se kolme potkua, vaihto, toisella jalalla kolme, vaihto, toisella jalalla kolme ja niin edelleen. Näin raitus on tasapuolinen ja vaihtojakin tulee tehtyä.

Kun Tito oli juossut pahimmat spurttinsa, otin sen ravaamaan viereen. Meni huomattavasti paremmin kuin edellisellä kerralla! Nopeaa ja kevyttä ravia tehtiin noin tunti ja lopussa Tito olikin jo aika väsynyt. Yhden koripallokentän viereen jäätiin treenaamaan luopumista fantastisesta pallosta, koska pojilla oli siellä peli käynnissä. Alkujumituksen jälkeen päästiin tässäkin valtava harppaus toivottuun suuntaan.

Lopuksi vietiin potkuri kotiin ja käytiin vielä palauttelevalla kävelylenkille. Lisää näitä!


Yksin kotona - part 563

perjantai 3. toukokuuta 2013

I've got 911 on speed dial

Niinhän siinä kävi, että uusi kulkupeli kotiutui viime viikolla. Hankin uuden Kickbiken Kainpon kautta keskiviikkona, mikä tarkoittaa, että ensimmäinen kymppi tehtiin keskiviikkoiltana ja seuraava torstaina. Perjantaina lähdin Stukholmaan ja maanantaina huomasin tuoneeni tuliaisena flunssan. Näin ollen potkutteluja on takana vasta nuo kympit. Niidenkin pohjalta voin kuitenkin jo vähän kertoa hajatuksia.

Ensinnäkin, potkuri on noin 8,5 kertaa raskaampi kuin polkupyörä tai ehkä jopa 100 kertaa raskaampi. Kahden illan jälkeen kintut tutisivat jo ihan istuessa, saati Tukholman lukuisia rappuja kiivetessä. Siitäkin huolimatta, että olin lämmitellyt, jäähdytellyt, venytellyt ja päälle vielä saunonut. Alakroppa aivan romuna - hyvällä tavalla.

Selkää potkiminen ei ole ainakaan vielä tuntunut rasittavan väärällä tavalla. Voisin kuvitella, että tästä on ennemmin hyötyä kuin haittaa, koska keskivartalon saa pitää kurissa, jottei ihan spagetiksi mene koko touhu.

Potkuri tuli Titon juoksuttamista varten. Vetoja otetaan harvakseltaan lyhyinä pätkinä, mutta ravaamista sitäkin enemmän. Kova hinku Titolla on mennä edelle, mutta vieressä ravaamista harjoitellaan, jotta siitä tulee rutiinia. Sparkin vieressä ravaaminen oli Titolle paljon helpompaa. Olen pitänyt Titoa myös paljon vapaana, mikä tarkoittaa minulle potkimiseen keskittymistä ja Titolle reikäpäistä juoksemista.

Tito on kokeillut potkurilla menemistä, mutta yksin se ei onnistu. Näin isoa ja painavaa vekotinta tuo ei pysty pitämään pystyssä. Jos pidän toisesta kahvasta kiinni, osaa Tito kuitenkin jo kävellä etutassut ohjaustangolla. Katsotaan, mitä kaikkea keksitään, kun potkuri tulee tutuksi!

Kuva: Ruotsin Kickbike

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Skogsterin kertomaa

Kävin pari viikkoa sitten kuuntelemassa Mia Skogsterin ajatuksia koiran ja ohjaajan välisestä selkeästä kommunikoinnista. Illan aikana käytiin läpi ohjaajan äänenkäyttöä, kehonkieltä, palkkaamista ja hallintaa.
Mitään valtavia mullistuksia omat ajatukseni eivät kohdanneet, mutta koin iltakurssin olleen kuitenkin antoisa. Osa omista ajatuksista saivat vahvistusta ja osa joutui pienen tutkiskelun kohteeksi.

Mia painotti kaikessa selkeyttä - niin palkkaamisessa, hallinnassa kuin treenaamisessakin. Hän eläytyi itse upeasti esimerkkitilanteissa, mikä havainnollisti esimerkiksi äänen merkitystä huomattavasti. Välillä katsottiin Mian omia treenivideoita ajatusten tueksi.

Omaan pieneen mieleeni jäivät parhaiten seuraavat asiat:

1. Treenitilanteen ja palkkausten selkeys
* Miten ohjaaja liikkuu eri tilanteissa - istuvan koiran viereen tuleminen, kun lähdetään seurauttamaan tai kun palataan jäävän jälkeen koiran luo.
* Kolmen sekunnin "sääntö", jolla luodaan jännitettä ja kehun merkityksellisyyttä.

2. Hallinta kentällä ja arjessa
* Koirat nykyään entistä huonommin hallinnassa ja yleistyvä trendi tehdä koirista ylivireisiä sekopäitä, mikä johtaa jatkuvasti kovempiin otteisiin.
* Oli mielestäni erittäin hyvä huomio, että jos koira ei ole arjessa hallinnassa mm. ohituksissa, on turha lähteä tekemään puruja tai vietikästä tottista. Mia käyttää pakotteita mahdollisimman vähän, koska uskoo joutuvansa käyttämään niitä muuten koiran koko uran ajan.
* Mia korosti arjen olevan erittäin tärkeä mittapuu omistajan ja koiran välisestä kommunikoinnista ja suhteen laadusta.

3. Ongelmien arvottaminen
* Mitkä ovat oikeasti ongelmia, joita kannattaa lähteä työstämään? Esimerkkinä oli koira, jonka seuraaminen hyvin vietikästä ja muutenkin lähes täydellistä, mutta jonkin verran edistävää. Jos samaisella koiralla on hidas nouto, pito-ongelmia, löysät täyskäännökset ja vajaat luoksetulot, on turhaa käyttää kaikki aika seuraamisen treenaamiseen ja yritykseen muuttaa koiran paikkaa viisi senttiä.

4. Ohjaajan koskemattomuus
* Mia nosti esille yleistyneiden hippasen holtittomien koirien myötä tulleen ongelman, jossa koirat tulevat ohjaajiensa käsille, reisille ja naamalle. Hän painotti, että ei ole koskaan hyväksyttävää, että koira tulee turhautumistaan tai ylivireisyyttään näpsimään ohjaajaa "edes vähän leikillään".

Muita yksittäisiä poimintoja muistiinpanoistani:
* Yhteisestä tekemisestä tulee nauttia - niin koiran kuin ohjaajankin
* Liikkumattomuus kehuessa
* Erilaiset kehut ja niiden vaikutus
* Mikä kosketus koirasta miellyttävää
* Palkkojen suuruuksien vaihtelu - motivoi koiraa jatkamaan pienemmänkin palkan jälkeen
* Yleisen stressin väheneminen hallinnan parantuessa
* Tavoitteiden realistisuus treenimäärään nähden
* Tunnetiloihin vaikea puuttua vanhalla koiralla
* Vietikkäälläkin koiralla enintään 3-5 virhettä, jonka jälkeen mietitään harjoitus uusiksi

Missä pallo?

Sanni oli kiinnittänyt huomiota viime postauksen videossa kohtaan, jossa Tito juoksee pallolle. Miksi se juoksi ohi?

Kuvaustilanteessa Tito näki, kun jätän pallon kuvaajan viereen. Tämän jälkeen menimme lähtöpaikalle, minkä aikana kuvaaja otti pallon syliinsä. Tito ei kuitenkaan nähnyt tätä eli sen viimeinen ajatus oli pallosta kuvaajan vieressä. Minäkään en tiennyt, että pallo oli vaihtanut paikkaa. Lähdimme liikkeelle, kovaa kohti kuvaajaa ja hyvät hyssykät, missä pallo?! Tässä vaiheessa minä kaaduin ja kuvaaja heitti pallon Titolle. Tarkkasilmäiset saattoivatkin nähdä "pientä" säätöä lopussa. *tähän naurunaama*