Ensinnäkin, potkuri on noin 8,5 kertaa raskaampi kuin polkupyörä tai ehkä jopa 100 kertaa raskaampi. Kahden illan jälkeen kintut tutisivat jo ihan istuessa, saati Tukholman lukuisia rappuja kiivetessä. Siitäkin huolimatta, että olin lämmitellyt, jäähdytellyt, venytellyt ja päälle vielä saunonut. Alakroppa aivan romuna - hyvällä tavalla.
Selkää potkiminen ei ole ainakaan vielä tuntunut rasittavan väärällä tavalla. Voisin kuvitella, että tästä on ennemmin hyötyä kuin haittaa, koska keskivartalon saa pitää kurissa, jottei ihan spagetiksi mene koko touhu.
Potkuri tuli Titon juoksuttamista varten. Vetoja otetaan harvakseltaan lyhyinä pätkinä, mutta ravaamista sitäkin enemmän. Kova hinku Titolla on mennä edelle, mutta vieressä ravaamista harjoitellaan, jotta siitä tulee rutiinia. Sparkin vieressä ravaaminen oli Titolle paljon helpompaa. Olen pitänyt Titoa myös paljon vapaana, mikä tarkoittaa minulle potkimiseen keskittymistä ja Titolle reikäpäistä juoksemista.
Tito on kokeillut potkurilla menemistä, mutta yksin se ei onnistu. Näin isoa ja painavaa vekotinta tuo ei pysty pitämään pystyssä. Jos pidän toisesta kahvasta kiinni, osaa Tito kuitenkin jo kävellä etutassut ohjaustangolla. Katsotaan, mitä kaikkea keksitään, kun potkuri tulee tutuksi!
Kuva: Ruotsin Kickbike |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti