perjantai 21. elokuuta 2015

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Saanko luvan?

Sain monen vuoden takaiseen tekstiin ihanan kommentin, joka sisälsi myös kysymyksen:

Muistan lukeneeni luvan antamisesta koiralle moikata leikkikavereita, ja haluaisinkin kysyä muutamaa asiaa jos ehdit vastata. Eli, haluan opettaa koiralleni, että se saa moikata ihmisiä ja koiria luvan jälkeen. Kysymys 1: kelpaako sama vihjesana molempiin tilanteisiin mielestäsi? 2: Alanko systemaattisesti heti kouluttamaan tähän? pentu saapuu maanantaina ja se on 8vk. Lähinnä mietin sitä, että tulen tutustuttamaan sen moneen pentukaveriin jo heti alussa, että pitäisikö tämä luvan kouluttaminen jotenkin huomioida heti, vai opettaa esim. katsekontakti ensin/samalla. Toimiiko tässä sama taktiikka kuin ruokaluvan antamisessa? Sen olen kouluttanut niin, että ensin pitänyt kiinni pennusta enkä päästänyt kupille ja päästin syömään kun lopetti kiemurtelun ja rauhouttui edes sekunniksi, pikku hiljaa pidensin aikaa ja katsekontakti tuli mukaan myös, vihjesana ole hyvä alusta asti.


Ensinnäkin, kiitos Anonyymille kommentista ja onneksi olkoon pentusesta!


Ja sitten aiheeseen eli muiden koirien ja ihmisten tapaaminen/moikkaaminen. Viiden vuoden aikana ajatukset ovat muuttuneet rajusti enkä enää missään nimessä ajattelisi, että lupa on hyvä juttu koiralle kuin koiralle. Totti opetti tämän(kin) seikan.


Titon kanssa aloin opettaa luvalla tervehtimistä ja leikkimään menemistä sen vuoksi, että se oli niin järjettömällä draivilla menossa muutenkin. Halusin siis saada sen hallintaan ja opettaa, että pääsee toivomaansa vasta luvan kanssa. Ihmisten ja koirien tapaamiseen oli eri vihjeet. Tämä tuntui olevan Titolle selkeää. Tiesi ainakin, mihin energiansa kohdistaa...


Tito oli jo ihan pienenä niin härdelliä, että ensimmäiset kerrat se pääsi leikkimään ja moikkailemaan ihan vain istumalla hetken paikoillaan. Siitä pidensin aikaa ja aloin vaatia lyhyttä katsekontaktia. Katsekontaktia pidensin tietysti myös ja jossain vaiheessa piti mennä esim. maahan tai muuta ennen luvan saamista. Olihan tulossa mitä parhain palkinto!

Tällä sain Titon myös aika hyvin hanskaan sen ollessa vapaana. Vastaehdollistamisen ja luvan opettamisen yhdistäminen saivat aikaan Titoliinin, joka ei ihan tuosta noin vain lähde muiden luokse. Haluaa kyllä kovasti, mutta pystyy hillitsemään. Tosin Kepon kautta tässä lipsuttiin, koska vajaa vuosi sitten hän tuli aina jossain vaiheessa meidän kanssa ulos ja annoin poikien juosta hänen luokseen. Tästä on tullut sakkoja selvästi ja Titolla on kyllä hankaluuksia nykyään. Kun tahtoisi mennä kaikkien luokse. Perkele.

Mutta tekikö luvan opettaminen Titosta niin hysteerisen moikkaajan? Tuliko moikkaamisesta paljon isompi juttu kuin se onkaan juuri lupien vuoks? Unohtuiko omistajalta opettaa, miten se tervehtiminen sitten tehdään käytännössä? Kyllä vain. En tullut ajatelleeksi, että pitäähän se myös opettaa morjestamaan järkevästi. Sekä ihmisiä että koiria. Nyt luvan saatuaan, Tito on aikamoinen pyörremyrsky. Sen vuoksi esimerkiksi lapsien ja pelkäävien ihmisten kohdalla Tito saa maata ihan vain maassa ja kohteet voivat tulla omia aikojaan Titon luokse. Sen sijaan, että Tito käy vähän moikkaamassa.


Mutta sitten tuli Totti. Ja luvat heitettiin heti romukoppaan. Totti ei halunnut lähestyä ihmisiä - eikä kovin paljon muutakaan - joten se sai mennä aina halutessaan ihmisten luo. Koirien kanssa Totti ei ole leikkinyt samalla tavalla kuin Tito. On kyllä leikkinyt, mutta aika vakkareita leikkikavereita ovat olleet.


Mutta Totti sai tosiaan mennä. Se sai vetää hihnassa muiden luokse. Sai kiivetä syleihin ja heittäytyä giganttisella massallaan muiden kylkeen. Yhtään en halunnut puuttua tilanteisiin, joissa se halusi itse mennä ja oli kiinnostunut muista. Poikkeuksia olivat lenkkien ohitukset. Ei toki ollut tarkoitus, että Totti viilettää hihnan päässä pitkin maita ja mantuja ja minä onnellisena perässä, kun on niin utelias. Ehei, ohitukset olivat tietysti ohituksia ja tarkoitus oli mennä ohi ilman isoja ohjelmanumeroita.


Toisin sanoen sanoisin tällä hetkellä ohjeeksi - koiran mukaan. Yhtä kiva neuvo kuin paistoksen pitäminen uunissa sopivan aikaa ja mausteita maun mukaan. Että mitenkä paljon?

Utelialle ja vilkkaalle koiralle opettaisin nyt ensimmäisenä rauhallisen lähestymisen ja kenties sen jälkeen lisäisin luvan. Näin koira tietäisi, miten lupasanan jälkeen toimia. Ettei tervehtimisvihje tarkoita samaa kuin pyörremyrsky. Mietteliäämmän koiran kanssa pyrkisin luomaan paljon tilanteita, joissa ei olisi painetta tervehtimisille ja lähestymiselle. Antaisin koiralle oman ajan mennä haistelemaan ja tervehtimään. Lupaa miettisin vasta, kun olisi jo suht' selvää, että koiran mielestä muiden lähestymisen on oikeastaan aika kivaa. Totti ei vieläkään villiinny kenenkään tapaamisesta(paitsi Jonnan) eli se ei ole eikä tule varmasti koskaan olemaankaan sille samanlainen partyparty kuin Titolle.

Vaikka Totin kanssa onkin ollut jonkun verran tekemistä, otan sen nykyisen tavan toimia mieluummin kuin Titon, jolle onnistuin hupsista vain vahingossa opettamaan ihmisistä sekoamisen ihan käskystä. Great! Tästä syystä moni myös tykkää Totista enemmän. Koska Totti valuu ihmisten syliin ja painaa päänsä rintaa vasten. Se haluaa vain olla ja halata. Tito on all over the place. Mutta se on Tito ja se on Titon tavaramerkki. Mitä sitä muuttamaan.


Ja osaa Titokin olla ihan vain halittavana. Ja Totti osaa pistää hulinaksi.













tiistai 4. elokuuta 2015

Ne synttärivideot!

En tiedä, kuinka tunari voi olla tekniikan kanssa, mutta Kepo sanoisi varmaankin, ettei minua huonompaa ole. Ei vain onnistu. Hyvä, että osaan puhelimella soittaa... Ja videoistakin iso osa ihan penkin alle. Että taivasta ja maata kuvasin. Ja sitten meni akku. Miksi se aina loppuu!?

Mutta kolme klippiä sentään sain ladattua. Kannattaa vaihtaa videot paremmalle kuvalaadulle. Rakeisesta sotkusta ei näe mitään.

Ensimmäisenä Totilta pienen pieni pätkä seuruuta. Jos vaikka saisi pidemmänkin kuvattua ja lähempää. *huokaus*



Sen jälkeen Hotilla oli kuuma. Aivan järjettömän kuuma. Koska takana olivat myös pujottelutreenit. 


Ja pitemmittä puheitta, Totti lähti uimaan. Ei tarvita houkuttimia, Totti lähtee uimaan, kun siltä tuntuu. Ja sitten se lilluu pesukarhuna joessa. Ei lisättävää.

maanantai 3. elokuuta 2015

Rakkauspakkaus tänään 2 kokonaista vuotta!


Tasan kaksi vuotta sitten tuli minulle viestiä, että nyt se on alkanut. Nimittäin Donnan synnytys. Olin matkalla ystävieni häihin enkä pystynyt bussikuljetuksessa oikein keskittymään muiden vieraiden kanssa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Laitoin Donnan ihanalle omistajalle, Anjalle, viestiä, että eihän siellä vain ole tummaa pentua. Kuulemma yksi oli juuri minun näköiseni pentu. Lähes musta uros oli putkahtanut maailmaan.

Hassuttelin ajatuksella, että toinen koira. Herran jestas, toinen härdelli. Yhtenä päivänä olin lähes varma, että tietysti tulee toinen koira. Ja seuraavana päivänä nauroin itseni kipeäksi pelkästä ajatuksesta. Ei ikinä!


Kyse oli vitsistä. Mihin minä sen toisen laittaisin ja mitä minä sen kanssa..? Titossakin oli työmaata ja meillä meni varsin mukavasti. Mutta hei, ei mukava riitä. Pitää olla ACTIONIA! Joten Totti tuli. Se, jonka piti olla ensin pentueen tummin uros. Se, joka ei minun eikä kasvattajan mielestä ollutkaan minun pentu. Se, joka rävelsi ja kiinnitti huomioni silloin, kun piti päättää. Se, jolla oli sininen panta ja pieni valkoinen kolmio niskassa. Se, jolla oli säihkyvän valkoinen rinta ja iso takapuoli.

Pienokainen haettiin kotiin kyynelien saattelemana. Vaikka olin vain hetkeä aikaisemmin ollut varma, ettei toista tule, oli sydämessä jo paikka tälle pehmoiselle lapselle.


Totti oli vaikea. Ei se vieläkään ole helppo, mutta sitä varten on pehmoleluja ja miljoonakaloja. Minulle Totti oli vaikea. Meidän kommunikointi ei vain toiminut. Minulla oli koira, johon en saanut mitään yhteyttä. Se meni aivan omia matkojaan. Ei oppinut mitään, mitä koetin opettaa, mutta kyllä kaikkea muuta. Se oppi juoksemaan täysiä Titon kylkeen. Se oppi juoksemaan täysiä eteensä katsomatta - seuraten taivaalla lentävää lintua. Se oppi tuhoamaan pyyhkeet, pedit ja patjat atomeiksi. Se oppi olemaan varma, että tiettyjen mutkien takana on hirviöitä. Se oppi, että kuolema odottaa missä vain. Se oppi varastamaan Titolta luut ja ruoat. Ja voi hyvän tähden, niin rutkasti muutakin. Mutta koska nämä eivät olleet "ihan ok", käytiin taisteluun tuulimyllyjä vastaan. Pitkä ja kivinen tie johti vähitellen oikeaan suuntaan ja nyt se repii enää ne pyyhkeet ja pedit palasiksi.

Mutta katsotaan kolikon toisellekin puolelle. Sille puolelle, jossa Totti loistaa kirkkaimpana. Koska Totissa on sellainen puoli, mikä kiehtoo ja koukuttaa. Totti ei anna periksi. Ei sitten ikinä. Se yrittää niin kovasti, vaikka pelottaisi. Koska niin monta pelkoa on todettu turhiksi ja niistä on voimistuttu. Totti osaa jo yleistää ja tietää - pelon takana on aina suurempi ja mahtavampi Totti.


Totti tekee täysiä. Se juoksee täysiä, se pujottelee täysiä, se leikkii täysiä ja puree leluihin täysiä. Se elää täysiä. Se kaataa ihmisiä, tuoleja ja puita mennessään. Sen hulluus peittää naarmut, vekit ja haavat. Hulluus vie yli esteiden, jotka ovat liian korkeita.

Hulluus vie myös pientä Tottia ja se muistuttaa erittäin, erittäin paljon omistajaansa. Tekee ja saattaa miettiä myöhemmin. Totti ajattelee, että on helpompi saada anteeksi kuin saada lupa. Joten kannattaa aina kokeilla ensin ja katsoa, minkälainen lopputulos on. Sen jälkeen mietitään, mitä tuli tehtyä ja oliko justiinsa se paras idea.

Totti opetti, että tärkeintä ei ole liikkumattomat tassut kauko-ohjauksessa. Tärkeämpää on voida hyvin myös kodin ulkopuolella. Totti opetti, että taloa on turha suunnitella tuntemattoman kiviljalan päälle. Ensin piti oppia tuntemaan koira ja vasta sen jälkeen miettiä tulevaa. Ei auttanut etukäteen suunnitteleminen. Koska ne haihtuivat parissa päivässä. Totti sai Titosta persoonan esiin, koska omistaja ei voinut enää keskittyä vanhemman koiran jokaisen liikkeen tarkkailemiseen. Totti opetti rentoutta ja hauskanpitoa. Se opetti minut saamaan yhteisistä hetkistä enemmän irti. Aloin nähdä enemmän onnistumisia ja vähemmän projekteja, ongelmia ja virheitä.

Mutkien, U-käännösten ja tiesulkujen kautta on tultu tähän päivään. Päivään, jolloin lainaan viisaampia:
Jos se ois helppoo, kaikki tekis niin.
Eteen ja Ylös - Elastinen

Syntymäpäivää on vietetty muutaman tunnin ulkoilulla, tottistelulla, pujottelutreenillä ja uimisella. Keksin myös opettaa aivan järjettömän asian pojille, mutta kuvatessani Tough Viking -tehtävää, kuvasinkin vahingossa vain sinitaivasta. Ohops! Koetan saada Kepon kuvaamaan parempaa materiaalia.
Nyt pojat nukkuvat viileällä parvekkeella ja vesihauteessa on sulamassa Taikamuonan Rotukarskia. Pojat ovat aina synttäreillä syöneet hyvin. On ollut paistia, fileitä ja tänään ihmislaatuista kunnon lihaa. Karskissa sidekudosta on alle 5 % eikä lihan joukosta tarvitse katsella nahkoja ja suolia, pojat kiittävät. Tykkään syöttää karkeammaksi jätettyä lihaa, koska tuntuu hassulta, jos koirat nuolevat lihaa kupista. Tai siis, onhan niillä hampaatkin!

Yhteistyössä Taikamuona
Koska aina ei muista ottaa sulamaan...









Koska meidän taloudessa eläinkunnan tuotteet ovat jääneet erikseen tilattavia kananmunia lukuun ottamatta nollille, kestää oma pää paremmin rotukarjasta valmistettua lihaakin. Maisemointihommia lumettomina aikoina ja talvet väljissä pihatoissa. Lehmut kiittää!

Tässä vielä syntymäpäivän tunnelmia. Jahka pari videota on ladattu, lisään nekin!