sunnuntai 28. joulukuuta 2014

lauantai 27. joulukuuta 2014

Meidän joulu

Joulu meni saaressa - niin kuin meillä on aina ollut tapana. Aattoaamuna olimme vielä mantereen puolella ja pojat saivat muun muassa Kepolta lahjat. Pojat peukuttivat lahjoja joka tassulla - niin paljon ne tykkäsivät! Matkalaukusta löytyneistä paketeista paljastui valtavat ja muhkeat pehmopallot! Ja paketit olivat vielä sellaiset, että pojat saivat avata lahjat itse. Paperisilppua oli joka puolella, mutta mikäs siinä, kun hauskaa oli senkin edestä.



Minulta Tito ei saanut mitään. Woops... Mutta kun sillä on jo kaikkea!
Totti sai oman BoT-loimen. Pojat ovat vuorotelleet takkeja ja nyt Totilla on ihan oma. Jouluna takit olivatkin käytössä, koska pojat olivat paljon ulkona. Siinä vaiheessa, kun ne hyörivät neljättä tuntia pihalla, olin tyytyväinen Totin lahjaan eli siihen, että molemmilla oli nyt hyvä takki.

Totti ei kehdannut alussa sotkea uutta takkia...
Aattona pojat lähinnä juoksivat pitkin saarta ja peuhasivat lumessa. Ne saivat olla ulkoilun jälkeen kylpyhuoneessa, jossa on lattialämmitys. Hyvin tuntui uni maittavan mukavassa lämmössä. Ruokana meni joulun ajan Ziwi Peakin Lammasta, koska sitä oli helppo ottaa mukaan ja ruoassa on ainakin energiat kohdillaan.
Parhaimmat
Joulupäivänä käytiin koko perheen voimin ulkoilemassa ja pojat pääsivät vetohommiin. Annoimme muun perheen kanssa äidille parisen vuotta sitten lahjaksi Kicksparkin eli sellainen löytyy aina saaresta valmiina. Taka-ajatuksia ollut lahjan antamisella, maybe? Koirat vetivät ees ja taas, kun muu perhe lompsi lumessa. Tämä oli hyvää harjoittelua, koska saimme paljon lähtöjä, pysähdyksiä ja ihmisten ohituksia. Totti pyöri aluissa vielä jonkun verran, mutta paransi suoritustaan koko ajan. Ja niin pitkään vetivät joka kerta, kunnes tuli lupa pysähtyä. Raviin eivät tiputtaneet edes isoissa ylämäissä, joissa autoin itse tietysti juoksemalla ja kelkkaa työntämällä.

Lumi paakkuuntui Titolla ärsyttävästi yllättävän nopeasti ja se haittasi aika paljon. Pysähdyksissä se heittäytyi aina heti repimään paakkuja pois ja minä autoin tietysti loput. Täytynee rasvailla tai keksiä jotain. Totilla ei ollut mitään ongelmia. Totti ei välitä. Totti tahtoo vetää.

Joulupäivänä pojat olivat pihalla taas monta tuntia ja niitä oli kiva seurata ikkunasta. Rymysivät lumessa, söivät keppejä ja leikkivät vajasta löydetyllä kesälelulla. Kun halusin ottaa ne sisälle, olivat molemmat ovella, kun kutsu kävi. Kissat olivat sisällä, joten ei tarvinnut pelätä kissajahtiakaan, kun pojat olivat ulkona.

Me!
Tapaninpäivänä pojat olivat ensin pari tuntia ulkona ja sen jälkeen käytiin tekemässä lisää vetoja ja vauhtia riitti. Isä ehti auratakin yhden pätkän ja jumatsuikka, siinä meni lujaa! Lähdöt olivat jo hurjan hyviä eli molemmat nojasivat valjaisiin liinat kireinä ja katsoivat eteen. Ei juniorikaan enää pyörinyt!

Puolisen tuntia ehdittiin vain vetoleikkejä ja sitten pitikin jo lähteä omaan kotiin. Poikien mielestä oli huippua, kun veneestä lapioitiin lunta ja sitä sai pyydystellä. Halvat huvit!

Lähtötilanne - check!
Tyytyväisiä vetäjiä




















Kotona pojat saivat kuvut täyteen ja samoihin aikoihin meiltä nyysittiin koirahäkki pihalta. Tänään muutaman mutkan kautta sain yhteyden häkin vieneeseen mieheen ja häkki kotiutui nopeasti.

Kaiken kaikkiaan erittäin ihana joulu! Pojat ovat tänään saaneet ravilenkkiä ja vapaana juoksua sekä hyvää ruokaa. Huomenna mennään samalla ja illalla mahdollisesti vetoja. Jei, talvi!

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluajot


Eilen käytiin ajamassa vielä jouluajot sisältäen 2 km alkulämmittelyä vapaana, 5 km vetoja ja 2 km jäähdyttelyä. Kotona takkia niskaan venyttelyjen kera ja kuvut täyteen hyvää ruokaa.

Ihanaa joulua kaikille!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Hymystä kyyneliks ja taas hymyks takas

Tito ja Totti ovat paljon vapaana. Lähes kaiken ajan lenkeistä. Toki ovat kiinni, jos vaikkapa käydään ravilenkillä tai muuten tsempataan mukamas-hihnakäytöksen kanssa.

Lauantain aamulenkki sujui koirien mellastaessa takapihalla. Etsivät verkkopalloa vedestä ja ryteiköstä. Niillä oli hauskaa. Kepo liittyi seuraan ja annoin Titolle luvan käydä moikkaamassa jo pitkältä. Tito kiisi pihan halki kohti kepoa, joka seisoi jalat harallaan. Tito juoksi läpi, kutsuin ja Tito tykitti takaisin ja juoksi jalkojeni välistä. Hauska leikki.

Sitten tapahtui jotain, mikä kesti vain hetken. En ehtinyt nähdä kunnolla, mutta yht'äkkiä Totti juoksi vauhkona, karvat pystyssä ja hurjasti haukkuen luokseni. Se tuijotti aivan suunniltaan erästä miestä, joka kummallisesti juoksi pois - pälyillen samalla meitä. Rauhotin Totin, joka oli aivan hurjana. Olen nähnyt sen samanlaisena kerran, kun humalainen pyöräilijä ajoi Totin päälle.

Kepo oli kuitenkin ehtinyt nähdä, että Totti oli haistellut ja tallustellut omiaan, kun tämä mies oli juossut sitä kohti ja yrittänyt potkaista. POTKAISTA?! Tottia, joka ei mene ihmisten luo. Se voi käydä haistamassa sellaisia ihmisiä, joille puhun, mutta muuten se ei ole kiinnostunut.

Meillä oli tässä vaiheessa jo kova kiire, joten pistin Hotin ja Titon vain juoksemaan pihan kolme kertaa ympäri ja vein ne sisään syömään luita. Hotti oli koko episodin jälkeen sitä mieltä, että Kepokin on vähän kummallinen. Puhahti sille, mutta meni sitten haistelemaan ja rapsutettavaksi.

Minua itketti, koska mietin pientä Hottia ja sen jatkuvaa epäonnea. Sillä on ollut hammas palasina, silmässä reikä, jaloissa vekkejä, masussa reikä, kielessä joku ihme reaktio, se on tippunut laiturilta ja kallioilta, se on kohdannut irtokoiria ja tuhmia koiria, ja typeriä ihmisiä, sinkoutunut pyöräkolarin takia ojaan ja törmännyt vähän joka paikkaan. Aina Hotille sattuu ja tapahtuu.

Ja mites se henkinen puoli? Töitä on tehty ja Hotista on tullut hullun huoleton. Ja se aivan megasuperhypermakee. Mutta mikä on hyvän koiran mittari? Ei se, pelästyykö vai ei. Vaan se, kuinka nopeasti ja hyvin se palautuu!

Iltalenkillä etsittiin muut jalankulkijat ja Hotti meni epäröimättä kaikkien luo. Leikki ja söi, kun siihen oli mahdollisuus. JES!

Illalla Hotti pääsi ainokaisena mukaan halliin aksaamaan. Hotin treenaamisesta pikkunen juttu. Ei liian usein, ei paljon, mutta jonkun verran ajatuksella, kun tehdään. Lopputulos on aivan mieletön tykittäjä, joka tekee itsenäisesti ilman etupalkkaa hallin pitkän sivun päästä päähän hyppysuoraa ja taipuu parin aidan avulla tehtävään pyöritykseen siivekkeitä nuollen. Eiköhän me haeta tälle Ö-lonkat, jottei liikaa innostuta.

                                      

Aivan mieletön tuo on. Erittäin, siis erittäin itsenäinen ratamestari, mutta niin makee, että koitan jotenkin räpeltää ja olla muka osallisena sen suorituksissa.

Treeneistä jäi siis hyvä fiilis. Ja seuraavana päivänä tuli vielä parempi tunne, kun sain todeta, ettei kaikesta huolimatta ollut jäänyt mitään kummituksia miehistä tai ohikulkijoista yleensäkään.

Tänään töissä tiirailtiin kirkkaan auringon peittymistä tummeneviin pilviin toiveikkaina. Lunta.
Alkoi vähitellen ja sakeni pyryksi. Ja sehän tarkoittaa kelkkailua!

Kohta mennään!
Kamat kasaan ja kelkka lumille. Totille kerta oli ihan ensimmäinen ja vaikka vetoon on tehty tarkasti pohjat, ei minitreenikertoja ole kuin ehkä 15 alkaen ihan valjaisiin nojaamisesta. Totti on alusta asti ollut aivan loistava. Se menee nykyään jo ihan hulluksi, kun laitetaan vetovaljaat päälle ja asetan sen eteeni. Odottaa käskyjä ja lähtee räjähtäen liikkeelle. Ja matkaanhan lähdetään asiaan kuuluvalla tavalla - vähän kiljuen... Osaa kiihdyttää, hiljentää, pysähtyä, suunnat ja ohittaa ihmiset. Koiria ei ole vielä ollut ohitettavana.

Tänään siis aloitin niin, että koirat lämppäsivät vapaina, kävivät tarpeillaan ja minä potkuttelin omin avuin. Sitten tultiin paikkaan, josta on hyvä lähteä matkaan. Koirat kiinni ja voi sitä sähköä! Minä jalaksille ja käsky vetää. Ja nehän juoksivat. Täysiä, keskittyen. Ensimmäisillä etapeilla Totti oli Titon takana, jottei keksisi käydä Titon kaulukseen kiinni. You never know. Tehtiin 500-750 metrin pätkiä ja väleissä kehutauot ja lumen syömistä. Parin pätkän jälkeen siirsin pojat rinnakkain ja olipa ilo huomata, että kumpikin keskittyi vain vetämiseen, reagoivat käskyihin suht samalla tavalla ja juoksevatkin vielä samalla rytmillä. Täydellistä.

Vetojen jälkeen hymyilytti meitä kaikkia kolmea!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

torstai 11. joulukuuta 2014

Parhaimmat koirat


Tänään on ollut rankka päivä. Olin poissa kotoa 12 tuntia, mikä on koirille aivan kamalan pitkä aika. Tarkoitus ei ollut, mutta joskus käy niin, että ystävän koira alkaa itkeä kesken työpäivän ja sen massu turpoaa jalkapallon kokoiseksi. Kun Stuutsi vielä kieltäytyy syömästä ja juomasta, ulvoo kivusta, jos massuun koskee, alkaa olla kiire. Kun seurasin parhaimman Birren oloa eläinlääkärissä, oli aivan selvää tehdä Jonnan työvuoro loppuun, jotta hän voi olla koiransa kanssa niin pitkään kuin tarve olisi.

Kun pääsin illalla kotiin, meinasin pillahtaa (vaihteeksi) itkuun nähdessäni omat koirani. Rakkaat karvakorvat, jotka olivat odottamassa. Totti oli tehnyt selvää yhdestä talouspaperirullasta, mutta se on erittäin ok, koska oli varmasti ollut tylsää. Niin pitkä päivä. Ulkona pojat saivat rallata ja pinkoa "KOVAA!" ympäri pihaa uudestaan ja uudestaan. Lenkin jälkeen oli kotona kaksi onnellista ja iloista koiraa. Parasta koiraa.