tiistai 5. tammikuuta 2016

Tito ja Totti Lapissa #1

Otettiin ja lähdettiin pariksi viikoksi Lappiin ja tarkemmin vielä Leville. Koirat pakattiin tietysti mukaan ja täällä ollaan pari päivää nyt oltu. Niin paljon kerrottavaa, että koetan ainakin jotain saada tähän kasattua. Ihan siltä varalta, että joku muu miettii vastaavaa reissua. On meinaa muutama seikka, jotka olisin voinut tajuta ennen matkalle lähtöä ja toisaalta muutamassa asiassa olin jopa kaukaa viisas.

Kirjoitan tähän juttuja koirien kannalta. En siis kirjoita, että olisi voinut omien pyyhkeiden lisäksi ottaa vaikka kasvopyyhkeenkin mukaan.

Mitä mukaan?
* Tavalliset pannat ja pannat, joissa valo kiinni - En jaksa aina irrottaa valoja, joten meillä pannat erikseen tätä varten.
* Tavalliset taluttimet ja flexit varmuuden vuoksi.
* Pitkä liina - Jos tarvis laittaa pojat pihalle kiinni.
* Molemmille takit - Meillä Back on Trackit.
* Tassusalva - Koska pakkanen ja jää.
* Kuivaruokaa - Tässä en miettinyt määriä. Kokonainen iso säkki mukaan niin ei tarvi miettiä, riittääkö ruoka.
* Jotain märkää ruokaa - Otin Escapuren tölkkejä matkaan. Paikallisesta kaupasta käydään hakemassa vielä lihaa, koska muuten nuo koirat kuihtuu pian käsiin. On meinaa liikuntamäärät hiiieman toista luokkaa kuin kotosalla.

* Escapure-tuotteet saatu *
* Puruluita - Mukaan otettiin isot hirvennahkaluut, koska niistä on iloa pitkäksi aikaa ja nuo niistä tykkäävät.
* Häkki - Otettiin kaksi häkkiä mukaan varmuuden vuoksi. Autossa olivat samassa ja nyt mökissä myös vain yksi auki.
* Kickparkit ja vetovarusteet - Otettiin kaksi sparkkia ja molemmille vetovarusteet sekä tarvittavat liinat mukaan.
* Heijastinvaljaat - Otin tähän mennessä parhaimmaksi todetut mukaan ja ompelin ne eilen ja tänään koirille sopiviksi. Materiaali on joustavaa ja valjaat saa näin hyvin myös vetovaljaiden päälle.


Nättiä on...

Etuosa jälkeen
Etuosa ennen


























Autojärjestelyt
Kepo laittoi pojille häkin autoon. Alle useampi kerros pahvia, sitten häkki ja häkkiin paksu patja ja villaviltti. Yhteen seinään tuli vielä patja kiinni ja paksu peitto häkin päälle. Kepo kysyi, tarviiko auton (pakettiauto) takaosaan vielä lämmittimen, mutta hölmönä sanoin, ettei tarvitset. Ajattelin, että pojilla on takit ja makaavat vielä vierekkäin. Että luulisi riittävän.


Pysähdykset ja kylmyys
Leville ajettiin kolmen pysähdyksen taktiikalla. Ensimmäinen pysähdys tehtiin nätille taukopaikalle jonkun järven rannalle. Pojat kävivät jäällä juoksemassa ja me pysyttelimme rannan lähellä. Ei ollut ihan niin varma olo jään kantavuudesta kuin pojilla. Toinen pysähdys tapahtui Oulussa, jossa kävimme syömässä hyvää kasviswokkia. Kolmas pysähdys tapahtui puolisen tuntia ennen määränpäätä, koska revontulet! Pakko oli hypätä pois autosta ihailemaan värien tanssia yötaivaalla.

Totti poseeraa
Oulun pysähdyksellä huomasimme, että koirilla saattaapi olla vähän vilu. Oli niillä takit ja viltit, mutta pakkasta oli kuitenkin jo kymmenisen astetta. Samalla, kun kaduin lämmittimen jäämistä Helsinkiin, keksimme oivan idean. Aloimme liimata kädenlämmittimiä takkien sisäpuolelle koiria lämmittämään. Tadaa, miten hyvä ratkaisu. Selkään ja kylkiin muutamat sekä vatsakappaleeseen vielä yksi. Eipä ole monella koiralla noin hienoja takkilämmittimiä.

Totin autokammo ja pahoinvointi
Kun lähdimme kotoa, Totti aavisti nopeasti, että on aika nousta autoon. Se vilahti nopeasti pois auton luota ja sanoin aika topakasti, että "perkele" ja kehuin, kun lopetti karkureissunsa. Siitä sitten kutsua ja näytin, että autoon pitäisi mennä. Totti hyppäsi autossa olevaan häkkiin ja hävisi taistelun. Tito hyppäsi perässä. Tiedättekös, mitä matkan aikana pysähdyksillä kummastelin? Totti ei enää kertaakaan epäröinnyt autoon ja häkkiin menemistä aamun ensimmäisen kerran jälkeen. Perkeleen voima on käsittämätön.

Totti voi jouluna pahoin autossa. Ei se oksentanut, mutta kuolasi ja tärisikin. Tästä syystä olin vallan iloinen, että edessä oli kellon ympäri kestävä matka. Ei kukaan jaksa kuolata ja täristä niin kauan. Eikä Totti jaksanut. Erävoitto tästäkin!

Mökki ja asettuminen
Mökki on paljon isompi kuin olisin osannut aatella. Möksässä on vuodepaikat kahdeksalle, joista kuusi yläkerrassa. Mutta me päätimme heti jättää yläkerran käyttämättä. Olisi vähemmän siivottavaakin lopussa. Eli käytössämme on korkea, avoin olohuone-ruokatila-keittiö ja erillinen makuuhuone. Lisäksi isohko kylppäri ja sauna. Jouluna Tito ja Totti menivät miesten vuorolla saunaan, joten täytyy ehkä täälläkin ottaa pari kertaa mukaan löylyihin.

Häkki on keskellä kaikkea, mutta se ei meitä haittaa. Sen päälle saa hyvin laitettua tavaroita! Tito ja Totti menevät välillä häkkiin unille, toisinaan sohvan viereen levitetylle villaviltille ja useasti ruokapöydän alle tai eteisen oven eteen.

Ovelta pojat voi päästää ulos pissalle, kun ei itse jaksa pakata kaikkia vaatteita päälleen. On tämä helppoa!

Ai niin, mökissä oli oltu vain viitisen minuuttia, kun alkoi kuulua kilinää. Tottihan se sieltä tuli aarteensa kanssa.


Tässä tältä erää ja huomenna lisää! Luvassa muun muassa, miten Totti satutti itsensä heti ensimmäisellä lenkillä, kuinka sormet kokivat kuolion ja miksi kannattaa ottaa mukaan kaksi sparkkia.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa! Täällä eletään hengessä mukana seikkailussa :) Jatkotarinaa odotellessa!

    VastaaPoista