Liejuleikkejä

Kesäillat ovat siinä(kin) mielessä ihania, että voi ottaa koirat mukaan ja kipaista mökille tekemään puutarhahommia ja saunomaan. Koirilla oli pari lelua, joita heittelivät omaksi ilokseen. Koirien kannalta kaikki on aina jees, kun lelu on Totilla. Totti on tyytyväinen ja Tito yrittää saada sen huijaamalla Tottia puolihuomaamattomasti. Totti menettää lelunsa yleensä mennessään juomaan. Muuten osaa aika hyvin pitää omastaan huolta.

Mutta jos lelu on Titolla, sirkus alkaa. Totti pahoittaa mielensä ja masentuu. Se ei osaa toimia enää ollenkaan. Istuu metrin päässä Titosta ja katsoo sitä surkeana. Se voi siis tunnin tai kaksikin vain istua siinä masentuneena. Tito puolestaan nauttii ja iloitsee lelustaan aivan sydämensä kyllyydestä. Heittelee lelua ilmaan ja ottaa koppia. Totti on masentunut.

Tito tuo lelua myös minun luokseni ja usein olen kuin en huomaisikaan. Eilen leikkasin pari tuntia pensasaitoja ja Tito tuli lukuisat kerrat tunkemaan leluaan jalkoihini. Heikkona ihmisenä sitten jossain vaiheessa otin lelun käteen ja viskasin menemään. Se lensikin meidän pihalta pois, pensasaidan yli, sen takana olevan ojan yli ja ojan toiselle puolelle metsään. Noh, mikäs siinä. Ovatpahan koirat hetken poissa. Olivathan ne, mutta takaisin tuli kaksi ryvettynyttä, haisevaa, liejuista hirviötä. Herranen aika, ne haisivat! Ja haisevat oikeasti edelleen...

Koirat nukkuivatkin sitten parvekkeella ja aamulla siellä oli kaksi iloista koiraa ja dyyneittäin hiekkaa. Harjasin ne myös aamulenkillä, jotta sain lisää kuraa irti. Ja seuraavaksi teen saman uudestaan. Ja imuroin parvekkeen. Ja kylpyhuoneen.

Jo lähes puhtaita!