I try to make myself believe that it's healthy to be sick sometimes

Kauan jatkuneet selkäkivut ovat nyt syksyllä kärjistyneet sellaiseen mittakaavaan, että sairaslomalla ollaan ja yritetään eri ammattilaisten avulla selvittää, mikä tukirangassa on vialla ja miten sitä voisi parhaiten hoitaa. Elämäni aikana on tullut kolhuja monenlaisia, mutta näin pitkäkestoista vaivaa ei ole koskaan aikaisemmin ollut. Sanon suoraan, että olen näinä päivinä hyvin huonotuulinen, koska minua ottaa päähän aikaansaamattomuus, liikuntakielto ja jatkuva kipu. Titon kanssa ei voi juosta, käydä liitelemässä tai rämpiä metsässä. Parempi pysytellä tasaisella maalla ja pitää tahti rauhallisena. Raivostuttavaa. Sen sijaan, että vain repisin hiuksia päästäni yksi kerrallaan, olen opettanut Titolle uusia asioita, järjestänyt sille kavereita, nähnyt omia kavereita, lukenut, siivonnut ja tänään harkitsin ruoan tekemistä eli kalan laittamista uuniin. Ajatus jäi toistaiseksi kalatiskille, mutta ehkä huomenna. Minähän en valmista lämmintä ruokaa kuin hyvin harvoin - tämä on sekä minun, että talon muiden asukkaiden parhaaksi.

Koska liikuntakielto koskee minua eikä Titoa, olen yrittänyt pitää huolen, että se saa liikkua ja etenkin juosta niin paljon kuin isolla pellolla on mahdollista juosta. Onneksi Titoa voi pitää vapaana ja miten iloinen olenkaan kavereista, joita voi soittaa apuun. Tito on saanut pari uutta (tyttö)ystävää ja ne ovat olleet erittäin tervetulleita. Olisivat luonnollisesti tervetulleita, vaikkei selkäki olisikaan romuna. Tito on vetänyt peltorallia Piitu-porokoiran ja sekarotuisen Bean kanssa. Piitu on Titoa hitaampi, mutta herrasmiehenä Tito hiljentelee vauhtiaan tyttökaverille sopivaksi, jottei kummankaan tarvitse yksin pinkoa. Hyvin jaksavat juosta ja Tito sai houkuteltua Piitun isoon lammikkoonkin, vaikkei porokoira tavallisesti arvosta tassujen kastelemista.

Bea ja Tito tutustuivat eilen raparallin merkeissä. Tito tuntui tällä kertaa juoksevan pari astetta kovinta menoaan hitaammin ja kirmasi siis ison osan ajasta Beasta jokusen metrin jäljessä. Kyllä se Tito välillä väläytteli ja kiihdytti Beasta ohi, mutta ehkei Tito halunnut elvistellä sen enempää. Kepin Tito löysi jostain ja siitä oli iloa kummallekin. Keppi vaihtoi omistajaa ja me omistajat saimme yhdestä keppivaihdosta makeat naurut. Keppi oli Bealla ja Tito juoksi tytön perään toiveikkaana. Parivaljakon vauhti alkoi olla jo kova ja Titoa alkoi ärsyttää niin, että se päästi yhden haukahduksen Bean vieressä juosten. Tyttönen tästä säpsähti niin, että kepukka tippui suusta ja sen jälkeen yksi paimen oli erittäin tyytyväinen itseensä - ja keppiinsä. Olen niin kaivannut Piitun ja Bean kaltaisia juoksukavereita Titolle, että olen tikahtua onnesta sellaiset löydettyäni. Vielä pitäisi ainakin yksi nuori bc-tyttönen,Luna, tavata.

Bea ja Tito ovat monella tavalla samanlaisia ainakin tämän lyhykäisen parin viikon tutustumisen perusteella. Kaikista tykätään ja suurella sydämellä. Olenpa pari kertaa pistänyt Bean solmuun eli omistajan harmiksi riehuttanut sitä. Vastapainoksi Tito sai eilen käskystä juosta parkkipaikan läpi Jonnan luo "sanomaan hei". Titon "hei" on sitä luokkaa, että siinä meinaa lentää turvalleen jokainen uhri. Joskus ajattelin opettaa tämän käskyn uusiksi, mutta Tito on niin sekopäisen hauska revetessään liitoksistaan, että on jäänyt ihan ajatuksen tasolle. Ihmiset, jotka haluavat Titoa silittää, mutta eivät pussata, saavat rauhallisemman version eli Tito käsketään maihin ja sitä saa siinä sitten silitellä ja rapsutella. Oli kuitenkin jälleen kerran hyvä osoitus Titon avoimuudesta, koska Tito ei ollut koskaan tavannut Jonnaa aikaisemmin. Sinne se juoksi halittavaksi, kun luvan sai. Minun pieni sekopää!

Sairasloma on sisältänyt istuskelua ulkona, kun aurinko on näyttäytynyt. Kalastajien touhuja on mukavaa seurata ja heidän kanssaan tulee aina juteltua. Pari päivää sitten Tito sai luvan tervehtiä juttelemaan tullutta miestä ja pitihän sen keksiä jotain. Ensin otti parit rapsut vastaan, mutta kiepsahti sitten miehen toiselle puolelle, tunki päänsä miehen jalkojen välistä ja katsoi silmät suurina ylös miehen kasvoihin. Että terve, terve...

Syksy tarkoittaa pudonneita lehtiä eli tunnarikapuloita olen pitänyt mukana viime päivinä ja Tito on saanut etsiä muutakin kuin lelujaan ja keppejä. Nenä toimii hurjan hyvin. Kaukoja on treenattu sisällä ja joitain uusia temppuja samaten. Kapulointia, seuruuta, jääviä ja nyt alkaa näyttää siltä, että me mukamas tokoillaan. Pois se meistä. Kunhan askarrellaan.