Talvi VAI-KØ kevät?

Ensin oli talviloma ja se antoi hyvän sysäyksen talveen. Pohjoisen upeista maisemista nauttiessani myös muu Suomi sai talven kerralla niskaansa. Pakkanen paukkui Helsingissä asti. Sitten se loppui. Lumi alkoi sulaa kovaa vauhtia pois ja parissa päivässä hyytävät pakkaset muuttuivat räntään ja vesisateeseen. Koirien kanssa ulkona liukastelemista ja herttinen sentään, niin pimeää, että meinasi itku tulla!

Tilasinkin pimeyttä karkuun päästäkseni uuden pipon. Lapin reissu oli niin kova osoitus merinovillan toimivuudesta, että tilasin VAI-KØ:lta merinovillaisen pipon. Eikä se ole sininen, ei tällä kertaa. Tilasin minulle erittäin vieraan värin ja olen tykästynyt tulokkaaseen jo kovasti. Pipa pysyy hyvin päässä, on paksu ja lämmin. Tykkään!

VAI-KØ:n pipo saatu.

Harkitsin jo talvitakkien ja -kenkien kiikuttamista kellariin, mutta kuinkas sitten kävikään? Talvi tuli takaisin! Lunta, kivaa pientä pakkasta ja sitä kaikkein parasta - AURINKOA! Onhan se ikuinen small talk -aihe, mutta ikävä on ollut tätä valoa. Koirat eivät meinaa pysyä nahoissaan, kun on näin upea sää. Onneksi jokunen vapaapäiväkin on osunut kirkkaille päiville. Tänään ohjelmaa on vasta iltapäivällä ja illalla, joten hyvin ehti pari tuntia istua ulkona lapasten päällä ja nauttia säästä. Niin ja onneensa pakahtumaisillaan olevista koirista.

Ulkona istumisen lomassa Totti sai harjoitella kolmannen kerran edellisessä postauksessa näkyneen ison lohkareen päälle hyppäämistä. Nyt meni vielä sujuvammin ja saatoin jäädä kauaksi kivestä. Sinne se juniori loikkasi siitä huolimatta. Tosin vain kaksi kertaa. Sen jälkeen Totti katsoi ihmeissään, että miksi olen niin kaukana. Ja sitten oli vaikeaa. Tottiii...

Mutta keksittiin uusi juttu, jossa Totin piti loikata isolta kiveltä viereisen ison kiven päälle. Poika epäröi ensin hetken, mutta kun kädellä taputin toista kiveä, se loikkasi. Hieno! Harjoiteltiin myös molempien kanssa korkeilta tasoilta syliini tulemista. Tässä otan siis yhden koiran kerrallaan hartiaani vasten esim. juuri minun korkuiselta tasolta. (Ehkä joku video auttaisi ymmärtämään...)

Vaatii koiralta kovaa luottoa ja olen aina hurjan ylpeä pojista, kun ne asettavat etutassunsa olkaani vasten. Tito yritti parikin vuotta aina livistää lähtiessäni liikkeelle. Se koetti peruuttaa pois, ei luottoa. Totti on tajunnut homman nopeammin. Toki Totti tykkää myös olla lähempänä minua, joten kaiketi temppu on silloin junnulle luontevampi. Nyt meni molemmilla hyvin. Totin kanssa kokeilin vielä takatassujen tukemista ojennetulle kädelleni. Sekin meni kuin vanhalla tekijällä. Aina se yllättää!

Lisäksi etsittiin lelua vaihtelevasta maastosta ja rymyttiin lumessa. Mahtavaa maaliskuuta, toverit!