Totin luustokuvaukset

On asioita, joita en saa aikaiseksi. Vastapainona teen toisia asioita erittäin tehokkaasti, hyvin ja heti. Mutta esimerkiksi monen monta vuotta olin menemättä hammaslääkäriin, koska yhdestä hampaasta oli haljennut palanen ja sen lisäksi piti kaksi reikää paikata. Tiesin edessä olevan epämiellyttävä kokemus, joten se oli varsin helppo vain unohtaa. Tiedättekö, ihan kokonaan tiputtaa pois ajatuksista. Joskus se tuli mieleen, kun harjasin hampaita. Että juu, mun ha-ha-hampaasta puuttuu palanen...

Noh, hampaat on pari viikkoa sitten hoidettu kuntoon ja selvisin hengissä. Lompakko keveni huomattavasti, mutta niin myös oma mieli. Onhan se oikeasti kiva saada tärkeä asia tehtyä ja pois alta.

Samaa sanoisin Totin luustokuvauksista. Jäivät nimittäin muutamaksi vuodeksi unholaan. Tuo nuorukainen istui jo pentuna miten sattui. Erityisesti sen vasen etukoipi oli aina vinksallaan johonkin suuntaan. Sitten se teloi itsensä. Monta kertaa. Hyppäsi päin oksia. Tippui korkealta. Liukastui. Tippui taas. Ja törmäsi. Eikä huomannut kottikärryjä. Ja ontui vähän metsässä rytistyään. Meni makaamaan lattialle aina suorilta jaloilta lysähtäen. Kolina vain kävi. Tuli hygrooma molempiin kyynäriin. Pallukat olivat pitkään kyynärissä. Olivat ällöttäviä. Totti on aina jostain vähän klommolla.

Joten minua ihan pelotti viedä se kuviin. Ei mikään syy olla viemättä, mutta tekosyynä se on toiminut ihan hyvin. Olin varma, että olat ovat numeroa 5 ja lonkissa loppuisi kirjaimet kesken.

Mutta maanantaina se kuvauspäivä koitti. Samaan konkurssiin meni kätevästi minun hampaiden, Totin hampaiden ja Titon tulehtuneen posken kanssa!

Vietin poikien kanssa reippaan tunnin ulkosalla ennen lähtöä. Heitin Titon sisään ja jätin sen yksin kotiin. Ilme oli kohtalaisen koominen. Vähän sellainen "että mitähän v.....?" Miten niin nuo jäävät harvoin yksin kotiin..?

Kepo vei meidät eläinlääkäriin autolla. Olin kyllä sanonut, että voin mennä julkisilla ja erityisen kiva olisi, jos hän voisi hakea. Koira on kuitenkin tokkurainen kotimatkalla. Saatiin hyvää palvelua ja kyyti onnistui molempiin suuntiin.

Eläinlääkärissä täyttelin papereita ja laitoin Totille silmätipat. Se oli niin kunnolla. Minun Totti, joka tuntuu aina olevan pahan teossa ja harvoin tekee niin kuin tahtoisin. Se tekee aina niin paljon ylimääräistä ja tarpeetonta, että hermoja kiristää. Nyt se vain oli ja katseli. Vähän kummeksi haukkuvia koiria, mutta ei puhua pukahtanut tai nostellut harjaansa. Siitä en olisi edes yllättynyt. Mutta huippua, että tyytyi katsomaan ja olemaan. Siitä yllätyin... Se ei tykkää, kun on hektisiä koiria. Totti haluaa ympärilleen harmoniaa.

Meillä oli Tia järjestämänä joukkotarkki eli neljä bortsua ja yksi skipi. Kaikki koirat kävivät puntarilla ja Tottihan se siellä komeili massavalla 23 kg. Olihan se bortsuista vanhinkin. Vuoden ikäisillä ei sitä lihasta ole vielä samalla tavalla. Ja lihas painaa paljon. Ja Totin turkki. Ja Totin peppu.

Seuraavaksi ruvettiin pistämään koiraa toisensa perään silmätarkkiin. Totillakin silmät "kauniit kuin kristallit". Jalkaan piikitettiin vielä Nukkumattia ja sen jälkeen käytiin odottamaan. Huojuminen alkoi nopeasti ja autoin Totin makaamaan. Päätä en tajunnut laskea, joten se kopsahti kanveesiin niin, että kolina kävi. Hupsis. Totilla on jäätävän pitkä kieli, joka näin rennossa tilassa ei mahtunut suuhun vaan roikkui hampaiden välistä lattialla. Hassun näköinen.

Kun koirat olivat mukavan raukeina, alettiin kuvaushommiin. Olin meidän ryhmän apuri eli mukana auttamassa kuvaamisessa. Mielenkiintoista nähdä, miten kuvat otettiin ja kuulla ammattilaisten kommunikointia. Koirat olivat hyvin erilaisia kuvattavia. Skipi nyki vähän koko ajan ja sen päästä oli vaikea pitää tukevasti kiinni, koska se oli niin pieni. Sileäkarvaiset, pienehköt borsut olivat aika helppoja. Toinen yritti vähän vastustella kääntelyä. Silittelin niitä kovasti ja kehuin, kun olivat kiltisti. Lisäksi oli yksi kovin nätti pitkäkarvainen bc, joka jäkitti takajalkojaan ihan samalla tavalla kuin Tito. Ei antanut ojentaa, mutta lopulta luovutti. Tito tekee niin myös. Tiukasti takakoivat kasassa eikä saa väkisin suoristaa. Sitten oli Totti. Juniori näytti valtavalta siinä pöydällä. Sen kääntelykin oli paljon raskaampaa. Ja tiedättekös, meinasin vähän herkistyä. Kun oma koira on siinä lötkönä ja sitä vedetään eri suuntiin, meinaa minulta tulla itku. Olin myös kipeä vielä eilen, joten se varmasti vaikutti asiaan...

Kun koirat oli kuvattu, niille annettiin vähän piristävää, jotta palaisivat taas tähän maailmaan. Samalla kuunneltiin tulokset. Kaikilla oli hyvät tulokset ja siitä olin kovin ilahtunut. Totillakin "kaunis luusto". Priimaa näin alustavasti hännästä kuonoon. Lopullisia tuloksia odotellaan liitosta.

Käsittämätöntä, että tuo löysä jättiläinen on sisältä ehjä. Vaikea vieläkin uskoa, koska ihan tosissani pelkäsin erityisesti toisen olan ja kyynärän olevan makaronia. Huh, helpotus!