Puolihammas ja Reikäposki

Titon ja Totin törmäyksestä on kulunut jo muutama viikko. Kun ajattelen sitä hetkeä, nousevat kyynelet edelleen silmiini. Törmäys ja sen jälkeiset minuutit olivat veret seisauttava kokemus.

Sekunnissa ilosta shokiksi muuttunut tunne. Avuttomuus ja epätoivo. Tietämättömyys ja voimattomuus. Hetki, jolloin tajusin, miten hurjan tärkeitä nuo koirat minulle olevat. Pelko ja valmistautuminen siihen, että Titon puolesta täytyisi tehdä iso päätös. Hetken nimittäin näytti, että koko alaleuka on mennyt palasiksi. Pimeys ja pulppuavan veren määrä tekivät tehtävänsä ja ehdin kuvitella vaikka mitä vaihtoehtoja.

Tilanne on rauhoittunut. Titon poski alkoi parantua sisäpuolelta nopeasti ja haava on enää ristiä muistuttava iso arpi Titon posken sisäpuolella. Turvotukselle, joka ei meinannut millään laskea, löytyi selitys. Se ei ollutkaan vain turvonnut. Poski oli täynnä nestettä, verta ja jotain ällöttävää. Ehkä suu yritti totutella olemaan ilman irronnutta viiden sentin ihoriekaletta...

Nesteet tulivat posken ulkopuolelta ulos. Viitisen päivää puristin mömmöjä vähän joka välissä pois. Desinfiointiainetta ja Basibact-jauhetta laittelin aina tyhjennyksen jälkeen. Lopulta mömmöjä ei enää tullut ja poski rauhoittui. Nyt reikä on täysin umpeutunut ja se on vain karvaton valkoinen arpi. Posken "turvotusta" ei enää ole eikä poskeen näytä sattuvan, vaikka sitä painaisi. So far, so good!

Totin hampaat koetan saada viimeistään syyskuun aikana poistettua. Tialta sain niin hyvät suositukset Sopulitielle, että saatetaan mennnä sinne. Ehkä Titokin pääsee mukaan, jotta sen poski saa lopputarkastuksen Dr. Novan hoitojen jälkeen. Ihan vain varmuuden vuoksi.