Vaellus – No plan is the best plan

Ei ollut suunnitelmaa. Ei ollut kuin tunne, että pitää lähteä.

💜 Ei ollut tarve paeta mitään. Oli vain lepattavaa levottomuutta ja halu löytää jotain.

💜 Tuntui sydämessä asti. Poltti ja hehkui. Kuristi kurkkua. Oli mentävä.

💜 Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Suunnitelmani oli ontuva. Se sisälsi kaksi koiraa, teltan, jotain kaunista ja minut.

“Ethän sä voi vaan lähteä ilman suunnitelmaa?”

💜 Minä lähdin. Junan nytkähtäessä liikkeelle alkoivat kyynelet valua pitkin poskiani. Minulla oli mukana kaksi koiraa, liian painava rinkka ja epävarmuus tulevasta. Ei ollut määränpäätä. Oli vain se hetki. Oli vain se tunne.

💜 Jatkaessani pohjoisesta yhä pohjoisemmaksi bussilla näin maisemien muuttuvan. Satoi. Bussissa oli vain kourallinen ihmisiä lisäkseni. Metsät harvenivat ja horisontti alkoi kumpuilla. Kummut kohosivat mäiksi ja lähestyessäni Kilpisjärveä mäet olivat kasvaneet tuntureiksi ja vuoriksi.

💜 Jäin bussista pois. Tunsin kylmän ilman tunkeutuvan vaatteitteni läpi. Huokaisin. Olisin voinut ottaa etukäteen selvää lämpötiloista.

💜 Katsoin järven yli ja näin vuoria. Näin lunta. Sinne. Sinne tunsin kutsun käyvän.

“Sun kannattaisi lähteä matkaan vasta huomenna. On jo ilta.”

💜 Katsoin koiriani. Katsoin rinkkaani. Minulla oli kaikki, mitä tarvitsin. Lähdin.

💜 Suuntasin askeleni tunturiin. Siirsin kenkää toisen eteen. Katsoin tarkasti, mihin astuin. Olin kuullut, ettei kengilläni ollut mitään asiaa näihin olosuhteisiin. Päätin osoittaa asian olevan toisin.

💜 Matkaa oli vasta vähän takana, kun aloin tuntea kipuja. Kirosin kipua, joka alkoi säteillä selästä vasempaan jalkaani. Kirosin kipua, joka tuntui jalkapöydässä kuukauden takaisen ruohonleikkurionnettomuuden jäljiltä. Muistin viisaan miehen sanat: “Kipu on välttämätöntä. Kärsimys vapaaehtoista.” Lopetin kiroamisen.

💜 Noustuani parin tunnin ajan yhä ylemmäksi kohotin vihdoin katseeni. Näin kaiken avautuvan ympärilläni. Kivut hävisivät. Ajatukset kirkastuivat. Mieli rauhoittui. Katsoin toisen koirani nousevan kivilohkareen päälle ja haistelevan tuulta. Meillä oli kaikki hyvin.

💜 Seuraavan viikon ajan aikana koin mykistäviä tunteita. Näin kauneinta luontoa. Tunsin erämaan opetukset nahassani.

💜 Valitsin kauneimmat paikat meidän teltalle. Uin turkoosissa vuoristojärvessä. Pelkäsin useaan otteeseen henkeni ja koirieni puolesta enemmän kuin koskaan ennen. Hiljenin vuorien juurella.

💜 Nimesin kaikki valkoiset kukat edelweisseiksi. Leikien koirieni kanssa lumessa. Kiipesin rinkkani kanssa jyrkkiä seinämiä pitkin ja toivoin otteiden pitävän. Näin jokien yrittävän viedä koirani mennessään. Heräsin myrskyyn.

💜 Koin olevani maailmanluokan vaeltaja osatessani arvioida retkikeittimeni polttonesteen määrän täydellisesti. Nukuin yhden yön kaikki mukana olevat vaatteet päällä, silkkilakanassa, avaruuspeitossa ja makuupussissa. Ihmettelin, miksei Taru sormusten herraa kuvattu Norjassa tai Ruotsissa. Taputin itseäni olkapäälle selvitessäni järkyttävistä koskista, pudotuksista ja koettelemuksista.

💜 Meinasin vaipua muutaman kerran epätoivoon, mutta muistin silloin kädessäni olevan rannekkeen, jossa lukee #HALLUSSA ja nauroin tunnemyrskyilleni.

💜 Hautasin jäiset sormeni lämpimien koirieni turkkeihin. Vihasin tiskaamista hieman tavallista vähemmän jokien rannoilla. Työnsin shortsit rinkkani perimmäiseen kulmaan. Poltin puuroni pohjaan lukiessani Anna Perhon kirjaa “Anna palaa”.

💜 Söin suklaata katsellessani sateenkaaren muodostumista vuorien eteen. Kerroin toiselle koiralleni, ettei yksikään poro tarvitse paimennusapua. Näin hirven uivan auringon viimeisten säteiden valossa järven läpi.

💜 Nukuin keskellä kaikkea, keskellä ei mitään.

💙 Tunsin pienen puuttuvan palasen löytyneen.

---

Näin kirjoitin omalle Facebook-sivulleni. Viikossa ehti tapahtua enemmän kuin olisin osannut kuvitellakaan. Koirapainotteisen tarinan vinkkien, suosituksien, kokemusten ja tarvikepohdiskelujen kera kirjoitan vielä tämän kuun puolella. 

Jos teillä herää valmiiksi kysymyksiä, saatte tietysti kysellä kommenteissa. Voin ottaa ne huomioon kirjoittaessani juttua reissusta!