Tito kävi esiintymässä

Eilen hurautettiin bussin matkassa Porvooseen. Pari viikkoa sitten vanha mies, joka järjestää pienen pientä toritapahtumaa, kysyi minua esiintymään kylän toripäivään. Vaikka tässä on kummasti muutakin tekemistä, sanoin tulevani. Tottahan toki! Paineetkaan eivät olleet kovat, koska torilla oli ollut kerran muun muassa laama, joka oli nököttänyt paikallaan.

Titon kanssa noustiin eilen aamulla bussiin ja oltiin iloisen yllättyneitä, kun bussin takaosassa ei ollut yhtään matkustajia. Se on näin koiran kanssa matkatessa erittäin kiva, koska silloin koiraa ei tarvitse runnoa jonnekin penkin alle. Nyt Tito sai ottaa huomattavasti isomman tilan käytävältä.

Porvoossa äiti tuli hakemaan bussilta ja mentiin siitä torille. Heti tuli hyvä tunne, koska torin laidalla oli rivissä erittäin vanhoja traktoreita. Kuulemma sai jotain (ehkä kahvin) ilmaiseksi, jos tuli torille traktorilla. Miten hauska idea! Saisi olla enemmänkin vastaavaa. Että jos tulee jonnekin tapahtumaan vaikka keltaisessa paidassa, saa arpalipukkeen. Miettikää, miten hauskan näköistä olisi, kun tapahtumassa iso osa olisi keltaisissa paidoissa. Kannatan!

Otettiin Titon kanssa aika nopsasti oma tila haltuun. Kerroin keitä olemme ja miksi olemme tulleet torille. Näytin Titon kanssa temppuja, joista pari meinasi mennä pipariksi paahtavan helteen vuoksi. Näin, että Titolla oli vaikeuksia kuumuuden kanssa. Mutta se teki. Hienosti! Sai taputuksiakin jokaisen tempun jälkeen. Ei Tito niistä taputuksista mitään ymmärrä, mutta ihmisten nauraessa se kyllä heilauttelee häntäänsä.

Kun viitisentoista temppua oli takana, kerroin tauon olevan paikallaan. Tito pääsi juomaan ja minä juttelemaan ihmisten kanssa. Sen jälkeen otin aikuiset ja lapset meidän luokse juttelemaan. Vastailin kysymyksiin, kerroin ja selitin. Näytin pari temppua uudestaan ja muutaman uuden lisää. Tehtiin temppuja lasten kanssa yhdessä ja lapset saivat tehdä Titon kanssa keskenään. Juostiin Titon ja lasten kanssa pitkin toria ja naurettiin yhdessä. Yksi lapsi kaatuikin pitkin pituuttaan,  koska alusta oli paikoin kuoppainen. Vaikka itku oli ihan silmänurkan takana, tyttö sanoi voivansa jatkaa, koska ei halunnut lähteä Titon luota. Titokin tuli nuolaisemaan jalkaa, joka oli ottanut isoiten osumaa maasta.

Vielä näytettiin luoksetulo meidän tapaa ja siitä lapset riemastuivat. Otettiin uudestaan ja lapset saivat yhteen ääneen kutsua Titoa. Onhan se hauskan näköistä, kun koira pinkoo hurjaa vauhtia kaikkien ihmisten ja kojujen välistä!

Lapset saivat halia, silittää ja rapsuttaa Titoa vielä pitkään. Yksi pieni poika toki kysyi, josko Titolla voisi ratsastaa. Ei valitettavasti voinut. Kun suurin lapsilauma oli hälvennyt ja osa ihmisistä alkoi lähteä torilta, tulivat aikuiset vielä kertomaan, miten hieno koira Tito on. Ja sehän on. Kerta kaikkiaan luottokoira.