Valokuvaaminen on taitolaji. Minä osaan laittaa kameran päälle ja painaa sitä isointa nappia oikeassa yläkulmassa. Osaan poistaa linssisuojuksen, kun ruudulta näkyy vain mustaa. Osaan kääntää kameran pystyasentoon, kun totean vaakatason näyttävän hassulta. Osaan siirtää kuvia muistikortilta tietokoneelle ja muuttaa niiden kokoa sellaiseksi kuin tarvitsen. Taitavaa?
Tunnen ihmisen, joka ei puhuisi esimerkeissäni osaamisesta. Kun vertaan omia "taitojani" hänen taitoihinsa, olen samaa mieltä. Tero Jääskeläinen on yksi taitavimpia valokuvaajia, jonka tunnen. On ilo tuntea henkilö, jolle harrastuksesta on tullut ammatti ilman, että motivaatio on kärsinyt. Hän tekee tarkkaa työtä ja haluaa kehittyä yhä taitavammaksi. Tero näkee erilaiset kuvausolosuhteet haasteina ja ennen kaikkea mahdollisuuksina
Mikäli Sinä haluat ikuistaa esimerkiksi hetken koirasi kanssa, voin lämpimästi suositella Tero Jääskeläistä.
|
Kuva: Tero Jääskeläinen |
|
Kuva: Tero Jääskeläinen |
|
|
Kuva: Tero Jääskeläinen |
Kiitos Nova vinkistä! Vaikuttava kuva tuo ensimmäinen! Haluisin ehdottomasti omista ikuistaa kuvat ja ehkä yhden kuvan missä ollaan kaikki. :) Ehkä tuossa kesän aikana otan yhteyttä tähän ystävääsi. ;)
VastaaPoistaMinä taas kaipaisin kurssia, opetussessiota, ihmiseltä, joka osaa ottaa kuvia. Itse tykkään kuvata, mutta koko ajan on sellainen tunne ettei tiedä tarpeeksi ja osaisi enemmän, olisivan kuvatkin parempia (sama fiilis muuten eläimiä kouluttaessa. Aina on sellainen olo, että joku toinen osaisi tehdä sen mitä teen, vieläkin paremmin). No, ehkä se onkin vaan positiivista. Silloin tiedonjano on vielä aktiivinen ja se puolestaan on kehityksen yksi edellytys. :)
VastaaPoista