Hei, me selvittiin!

Pari päivää sitten sain käydä Jannin sijasta Kivistössä Juhan oppeja kuuntelemassa. Kiitos Jannille, kun antoi vuoronsa minulle!

Marjo lähti ystävällisesti kuskiksi ja sai kuunnella hermostunutta pulinaani hyvän tovin. Juha tiesi kyllä, että tämmöinen keltakuonokoirakko on tulossa, mutta jännitti kuitenkin kamalasti. Tutustumaan rataa ja hetken pohtimisen jälkeen kävin kysäsemässä, miten tehdään, kun jätetään muutama este väliin. Päädyttiin tekemään yhtä lyhyempää pätkää pariin kertaan ja pidempää pätkää useampaan kertaan. Pidemmällä pätkällä oli kaksi estettä, jotka Tito on tavannut kerran, mutta yritin luottaa siihen, että onhan sillä silmät päässä. Kyllä se nyt tietää, kun olen sille videoitakin näyttänyt.

Tehtiin lyhyttä (4 aitaa) pätkää pari kertaa ja se ei tuottanut sen kummempia ongelmia. Ensimmäinen yritelmä oli todella törppö minun puoleltani, koska olin hurjan hermostunut. Sen jälkeen menikin ilmeisesti niin kuin pitikin ja hermostuneisuuteni laukesi heti. Hei, me osataan ainakin jotain.

Sitten alettiin tehdä toista pätkää (esteet 8-20). Ei mennyt ihan kertaheitolla. Juha puhui minulle vierasta kieltä ja ilmeeni taisi kertoa, että nyt tarvitaan pientä selvennystä. Jos hän olisi puhunut vanteista, puomiliikeistä, spinnuista ja gennuista, olisin ollut ihan mukana, mutta nyt...

Puhuttiin rytmityksestä ja ohjaajan liikkeen suunnasta. Tuntui hyvältä, kun kaikki, mitä kuulin, tuntui järkevältä ja loogiselta. Näin ollen niiden muistaminenkin on paljon helpompaa. Mikäli jokin asia on tuntuu aivan mahdottomalta käsittää ja sitä vain nyökyttelee ymmärtäväisen näköisenä, on suuri mahdollisuus unohtaa koko asia, koska se ei vain rekisteröidy mihinkään.

Pidemmän pätkän tekeminen tuntui sinänsä mielenkiintoiselta, että Tito ei ole useamman esteen ratoja paljon tehnyt. Ehkä joskus rallirataa ympyrää, mutta se on ennemmin vauhtia kuin ohjausta ajatellen. Agilityn kanssa me emme ole kiirehtineet! Nytkin pidettiin rimat suosiolla medi-tasolla. Eihän tuo karvahousu ole niitä kuin muutaman kerran tavannut.

Lopussa vedettiin yhtenä pätkänä esteet 8-12 ja kyllähän ne sitten meni. Joku kaarros venähti pitkäksi, mutta minä yritin muistaa siinä vaiheessa, mihin suuntaan isovarpaan piti osoittaa.

Hauskaa meillä oli ja kuulemma meikäläisellä on lajista "hyvä käsitys". Seuraavaksi sitten sitä käytäntöä, ettei jää vain käsitykseksi.

Tässä se toinen pätkä radasta liikkuvana kuvana. Viimeksi blogissa onkin ollut videota Titosta, kun se on ollut noin 13-viikkoinen.