Juostaan!

Miks kaikki kiusaa?

Syksyn saavuttua (se on nyt täällä), olen taas innostunut crossaamaan enemmän. Ilma on raikasta ja lenkin jälkeen on ihanaa käydä suihkussa, kietoa kylpytakki päälle ja nauttia syysillasta.

Crossaaminen on edennyt siihen, että koirista mennään lähes aina ohi miettimättä. Vieras koira voi tulla vastaan, mennä samaan suuntaan edellä, tulla sivusta tai olla tien vieressä parkissa. Huikkaan yleensä, että ollaan tulossa, jotta ihmiset osaavat kerätä karvakorvansa pois ja muutenkin ennakoida ohituksen. Jos ohitettava koira on varustettu flexillä ja näyttää siltä, että se omistaa koko tien, otan Titoa vauhdissa vähän lyhyemälle ja juoksen sormet ristissä ohi. Ohituksen jälkeen päästän liinan taas pitkäksi ja matka jatkuu.

Voin hyvin kuvitella, että ihmiset sadattelevat, kun juostaan ohi. Etenkin he, joiden koirat saavat sydänkohtauksen ohi pinkovasta koirasta. Hei, minä huikkasin, että ollaan tulossa... Jos sen jälkeen jää tyhmänä seisoskelemaan keskelle tietä, ei voi syyttää tätä parivaljakkoa.

Luotan Titoon näissä crossausohituksissa koko ajan enemmän. Otan riskejä ja annan Titon juosta liina pitkällä aivan älyttömistä tilanteista. Vähän jännittää pujotella useamman koirakon ohi, jotka ovat jääneet parkkiin pyörittelemään peukaloita. Harvoin ne koirat hiljaa katselevat. Jännitystä tuovat myös isot koirat, jotka kohdalla hyppäävät haukkuen ja rähisten kohti. Titon häntä on kuitenkin yli kahden metrin päässä minusta. Tito on kuitenkin sisäistänyt hyvin "Mene vaan!" -kehotuksen. Se tietää, että silloin täytyy mennä vain - sama se, vaikka ne koirat hyppivät vieressä kohti.

Kaikkien ohitusten jälkeen kehun ja vaikeiden ohituksien jälkeen saattaa lentää pallokin. Nyt olemme käyneet juoksemassa 30-60 minuutin lenkkejä. Nämä ovat yleensä hyvin nopeatempoisia juoksulenkkejä. Pidemmät lenkit sisältävät sitten enemmän hölkkäämistäkin.

Ihanaa, kun on syksy!