Minua ei haastettu, mutta kysymykset kolahtivat jonkin verran ja päätinpä itse haastaa itseni.
1. Rotu, jonka ulkonäköä ihailet, mutta et voisi sellaista kuitenkaan ottaa?
Alkukantaiset ja arktiset koirat, joiden katse tunkeutuu lävitse. En ottaisi tämän tyyppisiä koiria, mikäli minulla ei ole mahdollisuutta tarjota niille vetotöitä ja paljon vapaata metsälenkkeilyä. En näe näitä koiria missään nimessä kaupunkikoirina.
2. Saitko valita koirasi pentueesta? Jos kyllä, niin mitkä seikat vaikuttivat päätökseen?
Sain valita. Valitsin Titon puhtaasti omien pienien testieni perusteella. Tito oli kolmesta uroksesta pelottomin ja palautui nopeimmin. Kaikki urokset olivat hyviä, mutta Tito muistutti vielä ulkonäöllisesti eniten isäänsä. Ja sehän on jo tullut selväksi, miten hieno isä Titolla oli.
3. Minkä niminen koirasi olisi, jossei se olisi se mikä on?
Tito on aivan huippu nimi ja istuu kuin tuolle koiralle hyvin. Sinko olisi kuitenkin tänä päivänä hyvin vahvoilla.
3. Tähtihetki koiraharrastuksessa?
Hetket, jolloin aikaisemmin tehty työ palkitaan.
4. Milloin viimeksi olet huomannut satsaavasi koiraasi enemmän kuin satsaisit itseesi?
Hyvin usein. Koira syö poronlihaa, lampaanlihaa ja kallista öljyä. Minä söin juuri purkillisen maitorahkaa.
5. Mistä koirasi taidosta tai ominaisuudesta olet erityisen ylpeä?
Titon kyvystä muistaa kauan sitten tehdyt pohjat johonkin liikkeeseen. Toinen asia on Titon luoksetulo. Tuntuu hyvältä, kun koira ampuu luokse niin lujaa kuin kintuistaan pääsee.
6. Jos saisit muutta jonkin asian koirasi koulutushistoriassa, mikä se olisi ja miksi?
Ne kerrat, kun olen menettänyt hermoni. En menetä hermojani kovin usein, mutta jokainen kerta kaduttaa, koska en koe kertovani sillä koiralleni mitään järkevää.
7. Jos olisit koira, millainen agi-/tokokoira olisit?
Agilityssa juoksisin kovaa, mutta näen itseni karkaamassa omalle radalleen, jos ohjaajan ohjaus haparoi. En näe itseäni paikkailemassa ohjaajan virheitä.
Tokossa reagoisin nopeasti, mutta en välttämättä oikein. Yrittäisin kuitenkin virheen jälkeen vielä korjata tilanteen.
8. Millainen ihminen koirasi taas olisi? Mikä se olisi ammatiltaan?
Tito olisi hyvin samanlainen kuin minä. Ihminen, joka puhua pulputtaisi kenelle vain. Sillä olisi pää täynnä ajatuksia, mutta energiaa niin paljon, ettei se välttämättä jaksaisi keskittyä toteuttamaan ideoitaan.
9. Miten päädyit ykköslajinne pariin?
Meillä ei ole ykköslajia, mutta harrastan lajeja monipuolisesti. Yksi laji vaatii nenätyöskentelyä, toinen nopeutta, kolmas ketteryyttä, neljäs tarkkuutta jne. Toisissa hallinta ja kuuliaisuus ovat avainasemassa siinä, missä toiset suoritetaan "tilanteen mukaan".
10. Mikä on ärsyttävin asia ykköslajissanne?
Yleensä ärsyttävät asiat, joita ei osaa tai ei ole saanut opetettua koiralleen. Syy taas näihin löytyy siitä, että en osaa päättää, miten opetan tai mikä on tarkalleen haluamani suoritus. Lajeissa ei ärsytä mikään. Minä olen se ärsyttävä tekijä.
11. Onko olemassa koiraa tai koiraharrastajaa, jota ihailet syystä tai toisesta?
On muutamia harrastajia ja koiria, joita seuraan ja ihailen. Syyt ovat hieman erilaisia, mutta yhdistävänä tekijänä on koirista paistava into tehdä. Koirat jotka tekevät mielellään eivätkä paineen alla. Joillain harrastajilla on hienoja ajatuksia ja vielä hienompaa on nähdä heidän toteuttavan niitä. Innovatiiviset koiraharrastajat ovat mielestäni kiehtovia, koska he eivät jämähdä aiemmin hyväksi todettuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti