perjantai 27. heinäkuuta 2012

Itku pitkästä ilosta

Lomani alkoi muutama päivä sitten. Kuukausi edessä kesäisiä asioita. Oli koiria hoidossa. Aloin taas kiipeillä. Tutustuin uuteen ihmiseen. Tutustuin uuteen lajiin. Söin herneitä, marjoja ja kantarelleja. Loma alkoi hyvin.


Tänään kävin Titon kanssa lenkillä. Ensin tultiin läheiselle niitylle ja voi miten innostuin, kun näin, että pelto oli ajettu. Siihen saisi monenlaisia jälkiä tallattua... Pellolta lähestyttiin puroa, johon ajattelin päästää Titon huilimaan. Ennen puroa näin kuitenkin, että meitä vastaan oli tulossa perhe koiran kanssa. Äiti työnsi rattaita, noin 1,5-vuotias tyttönen käveli "vapaana" ja isällä remmin päässä riehakas labbis.

Titolle siis testi. Pistin Titon maihin siihen tien viereen (lue: tielle) ja katsoin, mitä tapahtuu. Äiti meni rattaineen ohi, seuraavaksi mies koiran kanssa. Noh, eivät he kovin helposti ohi päässeet. Labbis riehui ja hyppi puolen metrin päässä Titosta. Tito näytti siltä kuin sitä olisi kidutettu. Tito oli sisäisesti vähintään yhtä innokas kuin sinkoileva noutajakin. Tito tsemppasi kuitenkin hurjasti. Mies sai kaksin käsin vedettyä koiransa pois ja jatkoi matkaansa.

Juuri, kun ajattelin kaiken menneen hyvin, näin silmäkulmastani pienen olennon juoksevan kohti Titoa. Hetkeäkään en miettinyt - pysäytin ihmisalun laittamalla käteni nopeasti hänen eteensä. Törmäsi rukka isoon räpylääni. Sen sijaan, että muksu olisi lähtenyt vanhempiensa perään, se halusi vain päästä Titon luo. Isä ja äiti kutsuivat lasta, mutta ilmeisesti koulutus oli vielä vaiheessa. Lapsi yritti työntyä käteni lävitse ja oli melkein Titon kuonossa kiinni. Isä haki kymmenien kutsujen jälkeen jälkikasvunsa pois kädestä pitäen. Koin, että Tito oli ansainnut jonkinmoisen palkinnon.

Pieni leikki ja lupa päästä veteen. Tito leikki ja pärski. Meni sillan alta, kaivoi, söi heiniä ja nautti. Tuli sitten jossain vaiheessa vedestä pois - ontuen. Mietin mielessäni, että ei, ei, ei. Kutsuin Titon luokseni, nostin tassua, jota Tito varoi, ja katsoin, kun sillalle alkoi tipahdella verta. Veren keskellä ammotti hieno haava. Pari senttiä pitkä ja puolisen syvä. Hemmetin hienoa. Tito hetkeksi kyljelleen nurmikolle. Siinä se makasi ja mietin, mitä tekisin. Nostin sitten likomärän koiran syliini ja kannoin sen kotiin. Kun sylissä on 21-kiloinen uitettu koira, haluaa vain päästä nopeasti perille eli kotiin.

Kotona koira suihkuun ja kuivaksi. Sen jälkeen taas kyljelleen ja haavan tarkempi tarkastelu. Haavassa ei ainakaan ollut enää lasia tai muutakaan terävää. Kuivasin haavan hyvin ja laitoin Betadine-jauhoa tehostamaan kuivausta. Lenkit tehdään nyt jonkin aikaa vain hihnassa ja ilmapallo jalassa. Katsotaan, kuinka nopeasti tuo paranee. Taitaa muuten tämä ilmapalloilu olla Suomessa aika uusi juttu..? Noh, jenkeissä tehdään näin eli mekin teemme näin.





Ensi maanantaina olisi tarkoitus lähteä reppureissaamaan, mutta nyt ei näytä hyvältä sillä saralla. Hemmetti, vielä kerran.

7 kommenttia:

  1. Ilmapallo? Kerro lisää.

    VastaaPoista
  2. Olisin myös kiinnostunut kuulemaan lisää. Mun koiralla on ollut anturassa haava kohta kolme viikkoa. Nyt haava on onneksi jo melkein ummessa, mutta haluan suojata sen lenkkien ajaksi niin kauan kunnes haava on ihan kokonaan parantunut. Tassusiteen suojaaminen sukalla tai kurahanskalla niin että ne saa pysymään paikallaan on välillä haastavaa, joten muut mahdollisuudet kiinnostaa. Onko ilmapallon alla jotain?

    VastaaPoista
  3. Anja ja Suvi, tein ilmapallosukista oman tekstin linkkeineen! :)

    VastaaPoista
  4. miks koirat syö heinää ja ruohoa? onko se vain ajanvietettä niille vai hyötyykö ne siitä jotenkin (hammaskiven poisto? :D)?

    toivottavasti tassu paranee ja pääsette reissuun!

    VastaaPoista
  5. Veikkaanpa, että menee sinne ruoansulatuksen puolelle. Titokin syö luita ja raakaa lihaa päivittäin. Vatsa toimii paremmin, jos saa vähän rehuja - kuitua, kuitua. Kupistahan Tito ei rehuja syö. Ruoho on kuitenkin vihreämpää aidan toisella puolella ja siksi sitä pitää laiduntaa ulkona. :)

    VastaaPoista
  6. tuon taivaallista en tiedä karvakamujen ravitsemuksesta, mutta joskus eräs kaveri pohdiskeli ääneen: "jos koirat eläisi villinä, ne varmaan olis haaskansyöjiä. tykkäisivät kuitenkin syödä hieman mädänneitä raatoja."

    on se vaan jännä, miten ne ite "tajuaa" syödä rehujakin.

    VastaaPoista
  7. Rispektit kun uskalsit pysäyttää sen ihmisentaimen. Mä en jotenkin uskalla koskea niihin kun ne on niin tahmeita :D Siirrän vaan koiran syrjään alta.

    VastaaPoista