Paljon parempaa

Viime aikoina on tullut useita tilanteita, joissa olen todennut, että Tito on hyvä koira. Viimeisimmässä kirjoituksessa kirjoitin itsestäänselvyyksistä. Olen pohtinut niitä lisää ja huomannut, että pidän helposti itsestäänselvänä sitä, että Tito ei reagoi asioihin haukkumalla, on sosiaalinen, tulee kutsuttaessa luokse, painuu maihin vaikka kuinka kaukana käskyn käydessä, osaa viihdyttäviä temppuja, tulee erilaisista ärsykkeistä kutsumatta luokse, osaa olla yksin kotona, katselee hiljaa parvekkeelta pihan elämää ja osaa liikkua yhden askeleen eteen tai taakse, kun pitää ottaa valokuva.

Miten helposti sitä lopettaakaan arvostamasta näitä tärkeitä asioita. Kyllä, temput ovat tärkeitä! Kun on liikkeellä koirien kanssa, jotka eivät ole sosiaalisia, haukkuvat kaikelle tai vaikkapa karkaavat kaiken liikkuvan luokse, tajuaa itse omistavansa kultaa. Tajuaa myös saaneensa jotain aikaiseksi. Moni ei kestä Titoa viittä minuuttia pidempään. Minä puolestani palan halusta tutustua Titoon vielä paremmin.

Tito ei ole sellainen kuin halusin - se on jotain paljon parempaa.

Kuva: Sini A.
Tito kävi puistoilemassa äidin tekemässä sateenkaariliivissä.

Kuva: Sanni Vanonen
Varjo ja Tito viettivät juhannuksen saaressa uiden ja treenaillen.

Ennen eilisillan jälkitreenejä