Kaksi yhtä hupsua ystävystä tapasivat agikentän laidalla koirineen. Vaihtoivat ensin kuulumisia pidemmän kaavan kautta - ainahan he. Koirat haistelivat ilmaa ja yrittivät sanattomasti kertoa toisilleen, että tuntevat toisensa ja jos lupa heltiäsi, tekisivät lähemmin tuttavuutta.
Ystävykset olivat suunnitelleet illan harjoitukset ja niitä lähdettiin työstämään. Kumpainenkin otti kotona harjoiteltua kuonokosketusta ensimmäistä kertaa oikean esteen kera. Ratakiskoja ei tarvittu, karvakorvat tiesivät kyllä, mitä oltiin tekemässä. Vinkkejä jaettiin ja tehtiin yhdessä. Katsottiin toisen suoritusta, otettiin siitä mallia tai pohdittiin, voisiko harjoituksen tehdä kenties jollakin muulla tavalla.
Ystävyksillä kumpaisellakin paimen, mutta eri paimen. Harva harjoitus toimii samalla tavalla kummallekin. Toinen irtoaa ja osaa lukea rataa. Toinen on kädessä kiinni ja kysyy herkemmin, minne seuraavaksi.
Siirryttiin kertaamaan paria ohjausta aikaisemmista treeneistä ja yhdistettiin ne putken avulla lopulta pidemmäksi radaksi. Tehtiin, kokeiltiin, mietittiin, punnittiin vaihtoehtoja ja oivallettiin paljon. Suoriuduttiin hienosti ja iloittiin niin, että koirat huomasivat - niihin oltiin tyytyväisiä.
Juhannuksesta viisastuneina ystävykset pitivät huolen, ettei kumpikaan tehnyt liian montaa toistoa ja teki harjoituksia vaihtelevasti. Niin, että koirat oivalsivat ja edistyivät, mutta eivät kyllästyneet. Välillä pidettiin tuumailutaukoja ja annettiin koirienkin kierrosten laskea.
Lopulta lähdettiin kotia kohti. Kello kertoi, että kentällä oli viihdytty jälleen kerran neljä tuntia ja busseja meni sinä yönä vielä kaksi. Ystävykset lähtivät koteihinsa ja toinen antoi bussikuskille vielä aihetta hymyyn juoksutrikoillaan.
Hyvä treeni - parempi mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti