keskiviikko 18. elokuuta 2010
Tito kasvaa
Titon paino on noussut tasaisesti
9 vkoa - 5,5 kg
10 vkoa - 6,1 kg
11 vkoa - 6,6 kg
12 vkoa - 7,7 kg
13 vkoa - 7,9 kg (Lisätään vähän ruokaa, jottei ihan rimpula ole.)
Ruoan määrää olen nostanut, mutta koko ajan tuntuu, että pitäisi antaa enemmän.
Tito saa juosta paljon vapaana. Välillä remutaan metsässä kallioilla ja pehmeillä sammalmättäillä. Hypellään puunrunkojen yli ja kiivetään rinteitä ylös ja alas. Toisinaan juostaan kovaa pitkin niittyjä. Uiminen on myös maistunut ja Tito onkin käynyt uimassa jo 5 kertaa.
Ruoan Tito sai ensimmäisinä päivinä pari kertaa kupista, mutta melkein heti siirryin "käsiruokintaan". Päivän annos on pöydällä kupissa ja siitä nappaan aina taskuun mukaan, ettei namit lopu kesken. Päivän mittaan opetellaan temppuja ja tutustutaan uusiin asioihin. Naks-nami ja pian on päivän ruoat syöty.
Pienen määrän Tito saa myös aktivointileluista (pallo, pyramidi, munakenno ja pullot). Toivon, että tuo alkaa vähitellen tajuta, etteivät namit tule leluista ulos haukkumalla...
Kun olen totuttanut Titoa uusiin ruokiin, olen laittanut kuppiin vähän omaa ruokaa ja kaveriksi mm:
- viiliä, piimää, raejuustoa
- kanaa, jauhelihaa
- keitettyjä vihanneksia
Raakana Tito tykkää rouskutella porkkanoita. Kuumina päivinä olen laittanut porkkanoita pakkaseen ja antanut ne sitten jäisinä järsittäväksi. Marjat syödään puskista (mustaviinimarjat, vadelmat ja mustikat) ja vanhempieni luona Tito innostui kesäkurpitsasta.
Toistaiseksi uudet ruoat eivät ole saaneet vatsaa sekaisin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti