Sitten on leluja. Paljon leluja. On hauskoja, kestäviä, ääntä pitäviä, pieniä ja huomaamattomia, pitkiä, turkisleluja, kelluvia, näkyviä, helposti taskusta vedettäviä, trendileluja (koska muillakin on) ja kuten kaikkea muitakin, myös näitä on niin paljon, että voisi perustaa oman koirien lelukaupan!
Olen säilyttänyt viimeiset kuutisen vuotta koirien leluja JYSKistä ostetussa isossa pyykkikorissa. Musta ja iso suorakaiteen mallinen "kori" oli oiva paikka hävittää kaikki koirien lelut. Aktiivisesti käytössä olevat, pidin eteisessä ja lenkkitakkien taskuissa.
Kun kuukausi sitten muutimme, pyykikori sai lähteä. Samalla lähti paljon lelujakin, joita ei ole ikuisuuksin tullut käytettyä ja jotka juuri ja juuri pysyivät kasassa. Lähdön kokivat kaikki ne, jotka tajusin kerta toisensa jälkeen ohittavani, kun etsin sopivaa lelua.
Koirien uudeksi lelulaatikoksi päätyi Kepon vanha puinen kirstu, joka oli tarpeeksi iso kaikille leluille, mutta myös sen kokoinen, etten voisi enää ostaa lisää. Tämä hyvä, koska jokin rajoittava tekijä tarvitaan! Onneksi pitkään aikaan ei ole tarvinnut mitään ostaa. Ainoastaan uusi Bounzer, koska yksi jäi talvilomalla pohjoisen upottaviin kinoksiin.
Tänään laitettiin lelut uuteen laatikkoon ja pojat seurasivat operaatiota tarkkaavaisina. Sen jälkeen saivat kerran valita omat lelut ja se on molempien poikien hermoja raastava tehtävä. Annan luvan valita minkä tahansa lelun ja pojat valitsevat omansa. Mutta kun leluja on niiin paljon, että valinta on vaikea tehdä. Siinä ne pohtivat ja haistelevat leluja yleensä pitkänkin tovin, kunnes se oikea lelu löytyy. Ja sillä sitten leikitään seuraavaksi. Tito valitsi tällä kertaa vihreän verkkopallon ja Totti meni kelluvalla pallolla.
 |
| Lelujen ritarit |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti