Muuten koira ei ole koira vaan vain rikkahippunen.
Hieman muokaten siteeraan Astrid Lindgreniä kirjasta Veljeni Leijonamieli.
Tiedättekö mikä on vähintäänkin huvittavaa? Tito, joka jo pentuna oli upea koiran alku, ei ensimmäisen vuoden aikana niin suuresti lämmittänyt minun sydäntä. Ja sitten tulee taloon vähän mietteliäs ja täysin suunnitelmat muuttava pentunen, joka kuitenkin on mitä ihanin ja mahtavin lapsi. Rakastan tuota hupsua niin paljon, että tämän tunteen voimalla jaksaa istua hyytävässä pimeässä puistossa ja toivoa näköpiiriin mahdollisimman paljon muuttuvia tekijöitä. Tällä tunteella jaksaa pyytää ihmisiltä apua koiran sosiaalistamiseen. Tällä tunteella jaksaa mennä bussilla ja ratikalla keskustaan ja sieltä pois parin pysäkin erissä, koska muuten tulee puklut. Tällä tunteella jaksaa miettiä ja rasittaa aivojaan asioilla, joita ei ihan ollut ajatellut tulevansa miettimään. Tällä tunteella jaksaa miettiä, miten voisi parhaiten tukea pientä Rikkahippusta ja antaa sille aikaa, jonka se tarvitsee.
Tiedän tunteen, mitä on istua siellä pimeässä puistossa. Ja mikä ero voi olla koiran pennuilla. Roni oli pentu aikana pelokas, melkoisen arka monissa tilanteissa. Olen viettänyt tunteja ja tunteja erilaisissa paikoissa, ainoastaan näyttämässä etteivät nämä lopulta ole pelottavia. Totti kuulostaa kuitenkin olevan ahne. Roni kun ei pentunakaan ollut ahne, eikä leikkinyt noissa tilanteissa. Se oli haastavaa aikaa. Muistan sen tunteen kun seisoimme hämärällä treenikentällä, kahdestaan, jaloissa uikuttava pentu johon ei saanut mitään kontaktia. En usko teillä olevan yhtä vaikeaa. Ronistakin on kasvanut kelpo aikuinen, tai no 2 vuotias. Enää harvoin tulee eteen tilanteita joissa toimintakyky loppuu. Mutta edelleen niitä tulee. Edelleen se lähtökohta näkyy. Metsästä kuuluva rasahdus saattaa saada sen aikaan mutta muutaman kymmenen metrin päästä syöksyvä sähköjuna ei aiheuta mitään reaktiota. Hyvällä sosiaalistamisella saa paljon aikaan, taitavampi olisi ronillekin saanut paremman itseluottamuksen mutta näillä mennään. Väliin se yllättää positiivisesti, väliin negatiivisesti. Toista se on bradin kanssa, ei tarvitse "normaalia" enempää töitä. Palautuu nopeasti yllättävistäkin tilanteista eikä toimintakyky katoa ikinä. Mutta nämä kuuluu tähän hommaan, jokainen koira opettaa, jokaisessa on puolensa, mutta lopulta ne kaikki on yhtä tärkeitä. Uskon teillä menevän hyvin enkä usko siihen menevän viittä vuotta.
VastaaPoistaMissään nimessä Totti ei ole toivoton! Se on vain hyvin erilainen ja tarvitsee aikaa enemmän kuin Jellona. Minä olen kuitenkin valmis antamaan sille juuri sen ajan, minkä se tarvitsee. Edistystä on tapahtunut kuukaudessa huikeasti ja joka päivä tuo pienokainen rohkaistuu enemmän ja enemmän.
PoistaMissään nimessä en niin tarkoittanutkaan. Mulla tuntui välillä ronin kanssa siltä ja siitäkin sain aikaiseksi ihan normaalin aikuisen :)
PoistaSait bortsusta normaalin? Kunnioitettavaa. ;)
Poista:D Normaalin bortsun ;)
PoistaHei! Olen innoissani kun löysin blogiisi, itselläni on melkeinpä Totin ikäinen (nyt vähän reilu 12 viikkoinen) pentu, lagotto. Olin aluksi kauhuissani kun pentu alkoi pakittaa ihmisiä tai koiria nähdessään ja ajattelin että onko tämä sitten pohjimmiltaan oikeasti arka. Viime viikkoina pentu on kuitenkin reipastunut paljon kun aloin pakitusreaktioita nähdessäni heti antaa nameja koirien tai vastaantulevien ihmisten ilmestyessä näkyviin ja nyt täytyy houkutella sitä niin ettei kaikkien perään lähdetä. Kyseessä on vasta toinen koirani enkä osaa vielä yhtään analysoida millainen tämä pentuni on luonteeltaan (tavallista arempi, rohkeampi vaiko millainen). Mielenkiinnolla jään seuraamaan blogiasi ja Totin kasvua :-)
VastaaPoistaHei, Essi!
PoistaKiva kuulla, että olet blogistani innoissasi. :) Kirjoittelen hyvin vaihtelevasti, joskus saatan syventyä johonkin ja toisinaan teksteillä ei ole sen kummempaa sisältöä. Toivottavasti saat jotain irti!
Hienosti sinäkin olet huomannut pentusi pienen harkitsevaisuuden. Koen itse, että namien kanssa saa olla aika tarkka. Riippuu tietysti pennusta, mutta ainakaan Totille en ole tuputtanut nameja heti jonkin tullessa näkyviin. Koska muuten kohteen näkemisestä tulee iso juttu. Olen antanut sen katsoa, mahdollisesti perääntyä ja seurannut tilannetta. Kun se on osoittanut uteliaisuutta, olen palkinnut. Ihmisten luo on saanut mennä omia aikojaan, ei houkuteltuna tai muuten "pakottaen". Nyt se sitten haluaakin jo juosta ihmisten luo eli suunta on oikea! :)