Nyt olen kuitenkin töissä ja muutenkin paljon menossa. Ei tässä ole ollut minkäänlaista mahdollisuutta "lisätä 5 minuuttia kerrallaan yksinoloaikaan". Olen siis tehnyt ns. voitavani. Laatuaikaa se, mikä ollaan yhdessä ja portin takana, kun olen poissa tai nukutaan. Viikon kuuntelin raivoamista ja aamuyölläkin heräsin muutaman kerran neljän aikoihin seiniä tärisyttävään huutoon. Eipä auttanut kuin painaa omaa päätä vain syvemmälle tyynyihin.
Jotta tässä olisi jotakin järkeä, olen pitänyt tietyistä säännöistä kiinni. Nyt viikon jälkeen Totti menee lähes joka kerta joko makoilemaan, nukkumaan tai syömään luuta, kun se laittaa portin taakse. Ei siis aloita enää raivoamista tajutessaan kohtalonsa. Kotiin tullessani lapsonen on ollut uninen eli ei se kovin paniikissa taida yksinoloaan viettää. Voipi olla, että parin viikon kuluttua olen ostelemassa korvatulppia, mutta nyt näyttää hurjan hyvältä. *kop kop*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti