Meillä on huomenna tasokoe. Agilityyn. En tiedä, mitä siellä testataan. Ymmärtääkseni (lue: toivoakseni) ei mitään ihmeellistä. Lähinnä katsotaan nimen mukaisesti, millä tasolla ollaan. Sinänsä mielenkiintoista, että en itsekään tiedä. Alkeissa ollaan, sehän on selvä. Mutta sitten osataan hienojakin juttuja. Sen lisäksi kumpaakaan ei tarvitse erikseen motivoida kentällä. Sen tiedän. Titoon saa kyllä enemmänkin vauhtia, mutta ei sitä tarvitse pyydellä suorittamaan esteitä. Se tekee ja menee kyllä. Totti... Totti tekee kaiken ilman lupaa tai luvan kanssa. Totti on kiertänyt siivekkeet, roiskassut rimat alas ja kiivennyt jonkun esteen päälle todetakseen, että kauempana on parempi este, jonne se meneekin jo seuraavaksi. Totti on sellainen, että se pyytelee minulta: "Voisitko sä mitenkään tajuta, mitä täällä kentällä on tarkoitus tehdä, Nova?"
Kahtena päivänä on pitkästä aikaa mietitty muutamat jutut, mitä kentälläkin saattaisi olla kiva osata. On pitänyt odottaa kiinni, kun toinen tekee puiden kiertoja ja sen lisäksi osata ne kierrot omalla vuorollaan. Tilanne so far:
Tito - vanha tekijä osaa eri juttuja ja lähteä eri asennoista. Ei ongelmaa. Osasi odottaakin hiljaa. Hyvä, poika.
Totti - voi hyvän tähden sentään... "Nämäkö pitää kiertää?! Ja tämäkö myös?!! Ja tämäkö tältä puolelta???! Olet epäselvä, menen täältä!!!!" Tämän upean yhteistyökokemuksen lisäksi Totti odotti - no-ei-se-haukkunut-kuitenkaan eli jotain ihan pientä malttamatonta "minustaolisiminunvuorojuurinyt"-änkytystä kuului.
Katsotaan, kuinka käy! Totti ainakin latailee akkujaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti