Ensin Tito taituroi jotain nuolia, saksalaista, backlappia ja mitähän muuta siinä oli. Kun joskus muutama vuosi sitten kokeilin ihmisnuolta Titon kanssa, se ei toiminut. Silloin Tito tuli himmaillen ja PYSÄHTYI muutaman metrin ennen nuolihyppyä. Ei tuntunut meidän jutulta. Torstaina Tito ei ollut vastaavasta pelkoa eli Tito tuli ihan nuolihypylle asti. Vähän se valui siivekkeen kiertämisessä, koska kyseinen ohjaus ei iiiihan ole se meikäläisen juttu - tai siis en osannut lähteä tarpeeksi nopeasti liikkeelle...
Sitten oli putkihommeli, jossa Tito tuli putkesta kovaa hypylle, joka takaakierrolla. Tuossa olisi voinut mennä lyhyemmän kautta eli 360 astetta siivekkeen ympäri. Tein sen muutaman kerran Titon kanssa, mutta päädyin lopulta vippaamaan sen backlappina jatkoon. Se tuntui luontevalta - sekä minulle että Titolle. Sitten saksalainen, joka tuntuu suht hyvältä. Ei saa kiirehtiä, mutta ei myöskään jäädä jalkoihin. Saatiin huima kahdeksan esteen pätkä hienosti lopulta nollana, kun oli ne nuolet ja systeemit katsottu ensin erikseen.
Sitten teki Totti, joka rymisteli ihan vain muutaman hypyn suoria. Nyt hyppäsi jokaisen, ei kolissut eikä mennyt ali. Ei myöskään kiertänyt. Täysiä se juoksi ja hyppi menemään. Näitä tehdään Totin kanssa nyt paljon. Ihan alkeita. Koska saatoin jossain vaiheessa treenejä tehdä myös omatoimisesti hypyillä pyörittelemistä, jonka jälkeen pidemmän suoran kiitäminen ei taaskaan onnistunut. Totti osaa läheltä tehtävät hyöritykset upeasti, mutta irtoaminen ja pitkien suorien tekeminen on vähän toinen juttu.
Titon kanssa tein edellisen kerran keinusta innostuneena puomiakin. Ei se sitä kokonaisena ole mennyt. Koska en-mä-osaa-miten-mä-sille-opetan-en-tajuu. Tehtiin vaan alastulon kontaktia molemmilta puolilta ja muutamalla häiriöllä. Ja sitten, voi kuulkaa, tuli kuningasidea kokeilla koko hemmetin este. Koska menihän se keinukin silloin... Ahneesta päästä kärsii koko koira, vai miten se meni? Eli ei muuta kuin Tito sinne lähelle puomin aloitusta ja kehotus lähteä liikkeelle. Juoksi ohi. Seuraavaksi osoitin selvemmin sitä puomia ja sanoin, että mennääs nyt. Ja Tito tuli - juosten alun, hidastaen puolessa välissä, lompsotellen alastulon ja pysähtyen niin kuin kuuluukin. Se teki sellaisen puomin kuin isoissa kisoissakin näkee. Eli kaamean. Aivan hirvittävä yritelmä. Kokeiltiin muutaman kerran vielä perään. Suoritus parani hieman, mutta se oli edelleen jäätävän ruma. Lopuksi otin muutaman kerran vain sen alastulon samalla tavalla kuin alussa tehtiin ja siihen lopetettiin.
Kiroten omaa ahneuttani pakkasin koirat ja kamat. Me olimme erittäin done ja onneksi seuraava ryhmä aloittikin jo treenit. En voinut jäädä hiomaan, vääntämään tai askartelemaan. Hyvä niin.
Kotiin mars ja tilanne mietintämyssyyn. Onneksi ajatukset ovat muuttuneet paljon sitten parin vuoden takaisen enkä jäänyt murehtimaan hidastetun elokuvan puomisuorituksia. Koska olen jälleen innostunut lajista, aloin vain miettiä, miten edetään. Mitä vaiheita tarvitaan ja miten ne opetan.
Illalla naksuttelin molemmille kontaktipohjia, koska Titon treenit eivät ehkä etene, jos emme koskaan suostu tekemään niitä ärsyttäviä kiipeilyesteitä. Samalla Tottikin aloitti suunnitelmallisemman kontaktitreenit.
Että keinulla menestykseen ja puomilla alas oikein rytinällä!
Kiva että oot taas innostunut agista! Sulla kun on siihen niin kivat koirat ja Tito sekä Totti osaa jo valmiiksi niin paljon! :) Enkä epäile yhtään ettei Titon puomista tule vielä ihan mahtava! Elä masennu! :)
VastaaPoistaEi jaksa masentua enää. Sitä oon tehnyt jo tarpeeksi monta kertaa. ;D
PoistaKyllä se vauhti sille puomille tulee kunhan Tito tajuaa mitä siltä halutaan ja se tottuu esteeseen. Sehän on vaan yks temppu :-)
VastaaPoista