You have to learn the rules of the game. And then you have to play better than anyone else.

Agilityn treenaaminen kesäisin on yleensä sitä, että räkä roiskuu, hiki virtaa ja hiekka pöllyää. Vesipulloksi ei kannata harkita mitään kanisteria pienempää. Koiran kuolasta ja hiekkapohjasta muodostuvaa liejua on kaikkialla - käsissä, vaatteissa ja naamassa. Taukojen pitämistä ei tarvitse samalla tavalla muistutella itselle kuin talvella. Kesällä taukoja tulee pidettyä paljon luonnollisemmin, koska jossain vaiheessa tuupertuu tomun sekaan niin koira kuin ohjaajakin. Tauon paikka.

Eilen käytiin iltasella kuluttamassa Ojangon hiekkoja. Olin ajatellut, että nyt voisi tehdä ihan radan, koska yli kymmenen esteen juttuja ei olla tehty pitkään aikaan. Niitäkin on hyvä välillä muistutella mieleen, jotta rytmitys ja koiran nopeuden hahmotus voisivat joskus kehittyä tässäkin päässä. Pidän treenitavasta, jossa tehdään isoksi osaksi alle kymmenen esteen harjoituksia ja pidempiä ratoja selvästi harvemmin. Haluan tehdä paljon myös ihan parin esteen askarteluja, joissa päästään pureutumaan tarkemmin mahdollisiin ongelmakohtiin ja toisaalta kertomaan selvästi, mistä palkka tulee.

Radan olin katsonut valmiiksi ja yhdessä ratahenkilök... siis treenikavereiden kanssa saimme esteet paikoilleen. Yhteensä 20 estettä - muutaman putken, monen aidan ja yksien keppien kautta piti päästä maaliin.

Lähdössä jätin Titon todella vinoon, lähes toisen siivekkeen suuntaisesti, enkä kovin kauas. Ensimmäisen hypyn jälkeen piti kääntyä niin tiukasti, että tällä sai aloituksen paljon loivemmaksi ja soljuvammaksi. Koiraa ei tarvinnut kääntää niin paljon ja sille pystyi jo lähdössä ennen hyppyä kertomaan, miten rata jatkuu. Tein suurimman osan starteista kurrena, tämä toimii niin nerokkaasti, että teen jatkossakin, jos en jätä seisomaan. Kurreasennosta lähteminen tuntuu tekevän ensimmäisen hypyn toimivaksi, vaikkei se mikään erityinen ongelma ole tähänkään asti ollut. Tähän pitää nyt saada joku vihje lisäksi. Ajatus pienessä päässäni on, että kurrena lähdetään, kun ensimmäinen este sisältää hyppäämistä ja seisoen singotaan, kun edessä ammottaa putki tai pussi. Kepeille ja kontaktiesteillekin jättäisin kisoissa seisoen, mutta aikas harvoin sellaisia ratoja on näkynyt.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kepit olivat osana näin pitkää rataa. Aikaisemmin on ollut este tai kaksi, sitten kepit, joiden jälkeen mahdollisesti vielä jokunen este. Kepeille tultiin avokulmasta putken ja parin hypyn kiitoratasuoran kautta. Vähän jännitti, tekeekö Tito keppiosuudesta viihdettä, mutta turhaan. Sinne meni ja kepit loppuun asti. Mainittakoon, että olimme raahanneet kujakepit radalle ja kuja oli jonkun verran auki, eivät siis olleet ihan suorat. Kepeiltä käännyttiin 90 astetta oikealle, mikä onnistui myös hyvin. Voisin omasta mielestäni pitää jatkossa vastaavassa tilanteessa liikkeeni jatkuvampana. Nyt taisin jäädä lopussa hetkeksi odottamaan, mikä tuntui vähän töksähtävältä, vaikka koira tekikin mallikkaasti.

Pari takaakiertoa peräkkäin keppien jälkeen. Vaati koiralta aika reipasta taipumista, mutta onnistui. Kerran tippui rima, kun sohasin kamalalla kiireellä käsiäni vähän joka suuntaan. Sitten putkeen, jonka jälkeen hypylle tekemään tiukkaa käännöstä. Ensin levisi, mutta sitten muistui mieleen vastakäännös ja niin vain päästiin koko ajan lähemmäksi siivekettä. Kolmen hypyn puolikaari, jonka yritin ensin leijeröidä ja sanoin vahingossa "go". Koira lähti ensimmäisen hypyn jälkeen kauas pois kepeille, vaikken ohjannut sinne päinkään. Hetken hämmästelin ja sitten kehaisin, että hyvin tehty. Meillä on käytetty "go"-vihjettä kepeillä pari vuotta. Se lipsahti suusta ja koira lähti kepeille, jotka havaitsi jossain näkökentässään. Uskomaton ja hassu koira.

Sen jälkeen minä mietin tarkemmin sanomisiani ja koitin uudestaan. Leijeröinti ei ensin tahtonut onnistua ja omakin liike tahmasi. Parin toiston jälkeen meni hyvin ja Tito haki koko kaaren, vaikka minä painelin jo menemään. Edessä oli muutaman aidan melkeinhyppysuora, jossa sai pinkoa, mutta ei ihan suoraan. Hypyt eivät olleet suorassa linjassa ja Tito meni jonkun hypyn monta kertaa joltain puolelta ohi. Tätä taidettin vääntää eniten, koska se oli pakko saada kursittua kasaan. Tuli muutama ihan ok ja paranivathan ne suoritukset, mutta ei tullut sellaista tunnetta, että voisin riemusta kiljua. Viimeisillä esteillä tein sokkarin kesken tykityksen, eikä ole koskaan tuntunut niin luontevalta. Ainahan niitä tulee tehtyä, ei se ole vaikea ohjaus, mutta nyt se tuntui jollain tavalla erittäin hyvältä.

Loppuun vielä kaunis leviäminen hypyllä nro 19 ja siitä maaliin. Leviäminen ei ollut yhden kerran juttu, osattiin levitä enemmän tai vähemmän ihan joka kerta! Hyi...

Kun radasta alkoi olla jonkinlainen käsitys, päätettiin kellottaa Sannin kanssa koko roska. Sannin ensimmäinen meni hyllyksi ja meidän vitoseksi. Niiden ratojen ajoilla ei siis merkitystä. Halusimme ajat nollaradoista, koska viimeisimmästä Titon ja Varjon aikavertailusta on kulunut yli puoli vuotta. Hävetkäämme. Sanni ja Varjo tekivät kadehdittavan hienon toisen radan ja nollana maaliin. Voihan paineet, millä lähdin Titon kanssa tekemään vastaiskua. Tunsin heti keppien jälkeen, että nyt ei kulje niin kuin haluan ja sen ajatuksen siivittämänä rima alas. Ja seuraavat esteet levisivät rumasti. En tehnyt loppuun, vaan juoksin pois. En lähde tekemään rataa loppuun, jos olen aivan hukassa.

Koska ajat haluttiin, tein vielä kolmannen yrityksen. Monta kohtaa hyvin, pari "pientä" leviämistä jo tutuksi tulleissa paikoissa, mutta nollana sentään maaliin. Olin täysin varma, että niillä parilla leviämisellä päästiin huikeasti hopealle häpeämään. Mutta kello ei petä ja suureksi hämmästykseksi Titon aika oli vajaat pari sekuntia nopeampi kuin vastustajan. En oikein vieläkään tahdo sitä uskoa, mutta uskotaan nyt, kun kellottajakin oli koko ajan sama henkilö.

Tästähän jäi muutama ajatus mietityttämään.
- Onko toinen koira nopeampi radalla vai onko kyse ohjaajasta?
- Valitsimme useampaan kohta eri ohjaukset, kuinka ratkaisevia ne olivat?
- Miltä ajat olisivat näyttäneet, jos kumpikin olisi valinnut samat ohjaukset?
- Miltä ajat olisivat näyttäneet, jos esim. minä olisin mennyt sekä Varjolla että Titolla?
- Kuinka paljon eri aloitustavat vaikuttivat? Minä jätin vinoon, Sanni suoraan hypyn taakse.
- Koirat on opetettu samalla tekniikalla pujottelemaan, mutta Titolla on enemmän treeniä takana. Kuinka iso ero Varjon ja Titon kepeissä on?
- Ja niin paljon muuta!

Yöllä käydyllä palauttelulenkillä keksin sitten pari jippoa, joilla ne leviämiskohdat olisi saatu (ehkä) aisoihin. Noh, parempi myöhään... Eipäs, parempi olisi tajuta ihan siinä treenatessa. Seuraavalla kerralla mietin vielä ahkerammin!

Rento yhteiskuva...

Kuvat Sannin ottamia.