Butterfly Effect

Viime maanantaina polvi alkoi oireilla jostain. En osaa yhdistää sitä mihinkään, koska ensin se oli kunnossa ja sen jälkeen rikki-poikki-räks-poks. Ensin sattui vähän ja eilen sattui paljon enemmän. Kylmähaude, polvituki, ilmastointiteippiä ympärille ja Ojankoon.

Tito oli saanut lämmittelylenkkinsä kotona ennen autoon astumista, mutta kävin vielä nilkuttamassa pienen metsälenkin ennen kentälle menoa. Tito oli ihan hassu ja hötkyili vähän joka suuntaan. Pienellä kuiskauksella sanotut käskyt se toteutti niin nopeasti, että meinasin välillä revetä liitoksistani. Koira, joka on parin metrin päässä ja sinkoaa jalan viereen peruuttaen, on huvittava. Siinä se sitten seuraa niin topakkana ja täynnä energiaa, että kelpaisi pk-puolellakin.

Kentillä oli menossa koulutuksien jälkimaininkeja ja kaikki kentät olivat käytössä, mutta mikäs siinä odotellessa, kun toinen treenikaveri oli jo paikalla ja muitakin tuttuja näkyi. Juteltavaa riittää aina - Tito oli tästä muuta mieltä. Se oli eilen harvinaisen rauhaton. Piti mennä jo! Välillä aivan maaninen tuijotus, että josko sillä heltiäisi pieni treenihetki. Kun mitään ei tapahtunut, laski päätä maahan ja tuijotti sieltä. "Jos laitan pään maahan ja näytän rennolta, mennään treenaamaan." Noh, ei sillä tuijotuksella. Jututkin olivat vielä kesken.

Titon harmiksi autoin ensin treenikaveria putkien kanssa. Illan aiheina oli mm. putkien mutkistelua, namialustalle juoksemista, parin hypyn yhdistämistä ja A-esteellä keikkumista. Niitä tehtiin illan mittaan muutamissa pätkissä. Vuosikas aussie alkoi välillä ymmärtääkin ja edistymistä oli selvästi havaittavissa edellisestä kerrasta.

Sitten oli meidän vuoro. Viisi aitaa ja koiran kieputusta. Koska oma liikkumiseni oli vaivalloista, en liikkunut kuin pari askelta. Olen alkanut ymmärtää viime aikoina huikean paljon lisää tiukoista käännöksistä ja niitä on viime kerroilla tehtykin. Kun vain pyörittelee koiraa esteillä ajatuksen kanssa, tuntuu kuin koira olisi sivellin, jolla voi maalailla kauneimmat kuvat. Se tuntuu sormella keikkuvalta perhoselta. Liian suuri liike ja siivekäs lehahtaa lentoon. Vaikka tekisi mieli vain katsoa kauniisti liikkuvaa koiraa, sitä täytyy myös ohjata. Karvakorvalle täytyy kertoa, mitä sen tulee tehdä. Ei tarvita suuria liikkeitä, pienillä eleillä koira keskittyy ja tekee. Tekee niin hienosti, että sen voisi lopulta vain nostaa ilmaan ja rutistaa syliin.