Jos sä oisit mä...

Minua ei haastettu, mutta kysymykset kolahtivat jonkin verran ja päätinpä itse haastaa itseni.

1. Rotu, jonka ulkonäköä ihailet, mutta et voisi sellaista kuitenkaan ottaa?
    Alkukantaiset ja arktiset koirat, joiden katse tunkeutuu lävitse. En ottaisi tämän tyyppisiä koiria, mikäli minulla ei ole mahdollisuutta tarjota niille vetotöitä ja paljon vapaata metsälenkkeilyä. En näe näitä koiria missään nimessä kaupunkikoirina.

2. Saitko valita koirasi pentueesta? Jos kyllä, niin mitkä seikat vaikuttivat päätökseen?
    Sain valita. Valitsin Titon puhtaasti omien pienien testieni perusteella. Tito oli kolmesta uroksesta pelottomin ja palautui nopeimmin. Kaikki urokset olivat hyviä, mutta Tito muistutti vielä ulkonäöllisesti eniten isäänsä. Ja sehän on jo tullut selväksi, miten hieno isä Titolla oli.

3. Minkä niminen koirasi olisi, jossei se olisi se mikä on?
    Tito on aivan huippu nimi ja istuu kuin tuolle koiralle hyvin. Sinko olisi kuitenkin tänä päivänä hyvin vahvoilla.

3. Tähtihetki koiraharrastuksessa?
    Hetket, jolloin aikaisemmin tehty työ palkitaan.

4. Milloin viimeksi olet huomannut satsaavasi koiraasi enemmän kuin satsaisit itseesi?
    Hyvin usein. Koira syö poronlihaa, lampaanlihaa ja kallista öljyä. Minä söin juuri purkillisen maitorahkaa.

5. Mistä koirasi taidosta tai ominaisuudesta olet erityisen ylpeä?
    Titon kyvystä muistaa kauan sitten tehdyt pohjat johonkin liikkeeseen. Toinen asia on Titon luoksetulo. Tuntuu hyvältä, kun koira ampuu luokse niin lujaa kuin kintuistaan pääsee.

6. Jos saisit muutta jonkin asian koirasi koulutushistoriassa, mikä se olisi ja miksi?
    Ne kerrat, kun olen menettänyt hermoni. En menetä hermojani kovin usein, mutta jokainen kerta kaduttaa, koska en koe kertovani sillä koiralleni mitään järkevää.

7. Jos olisit koira, millainen agi-/tokokoira olisit?
    Agilityssa juoksisin kovaa, mutta näen itseni karkaamassa omalle radalleen, jos ohjaajan ohjaus haparoi. En näe itseäni paikkailemassa ohjaajan virheitä.
    Tokossa reagoisin nopeasti, mutta en välttämättä oikein. Yrittäisin kuitenkin virheen jälkeen vielä korjata tilanteen.

8. Millainen ihminen koirasi taas olisi? Mikä se olisi ammatiltaan?
    Tito olisi hyvin samanlainen kuin minä. Ihminen, joka puhua pulputtaisi kenelle vain. Sillä olisi pää täynnä ajatuksia, mutta energiaa niin paljon, ettei se välttämättä jaksaisi keskittyä toteuttamaan ideoitaan.

9. Miten päädyit ykköslajinne pariin?
    Meillä ei ole ykköslajia, mutta harrastan lajeja monipuolisesti. Yksi laji vaatii nenätyöskentelyä, toinen nopeutta, kolmas ketteryyttä, neljäs tarkkuutta jne. Toisissa hallinta ja kuuliaisuus ovat avainasemassa siinä, missä toiset suoritetaan "tilanteen mukaan".

10. Mikä on ärsyttävin asia ykköslajissanne?
    Yleensä ärsyttävät asiat, joita ei osaa tai ei ole saanut opetettua koiralleen. Syy taas näihin löytyy siitä, että en osaa päättää, miten opetan tai mikä on tarkalleen haluamani suoritus. Lajeissa ei ärsytä mikään. Minä olen se ärsyttävä tekijä.

11. Onko olemassa koiraa tai koiraharrastajaa, jota ihailet syystä tai toisesta?
    On muutamia harrastajia ja koiria, joita seuraan ja ihailen. Syyt ovat hieman erilaisia, mutta yhdistävänä tekijänä on koirista paistava into tehdä. Koirat jotka tekevät mielellään eivätkä paineen alla. Joillain harrastajilla on hienoja ajatuksia ja vielä hienompaa on nähdä heidän toteuttavan niitä. Innovatiiviset koiraharrastajat ovat mielestäni kiehtovia, koska he eivät jämähdä aiemmin hyväksi todettuun.

Who let the Dogs out? Who?!

Olen viimeisen parin viikon aikana törmännyt järkyttävän usein irtokoiriin. Monenlaisia rakkeja ja monenlaisia tilanteita. Yksi koira lähti ohitetun kuppilan terassilta hihna perässään laahaten. Kaksi koiraa juoksivat viereisestä puistosta haukkuen ja muristen meidän luokse. Yksi valkoinen moppi juoksi samalla tavalla haukkuen ja muristen kohti rantapuistossa. Omistaja vielä huikkasi, josko karvakasa saisi tulla tervehtimään. Muutama muukin vähemmän tervetullut koira ollaan kohdattu.

Tänään käveltiin Sannin kanssa Ojangosta Mellunmäkeen. Olimme ohittaneet kadun toisella puolella olevat koirapuistot, kun kuulimme huudon takaamme. Käännyimme katsomaan ja autotien yli meitä kohti juoksi ruskea labradori. Sanni oli vähän pidemmällä, joten minä jäin selvittelemään välejä tämän murisevan kukkoilijan kanssa. Ensimmäinen potku lähti ja toinen ja kolmas... Siinä vaiheessa, kun edessä on rotuun katsomatta koira, joka murisee ja tuijottaa omaani, minua ei naurata. Täytyy sanoa, että en edes muista, miten Tito oli. Pidin sitä selkäni takana samalla, kun yritin päästä toisesta eroon. Aika tuntui ikuisuudelta. Sitten tulikin koiran omistaja ja vei sen sadatellen pois. Pyysi anteeksi ja sanoi, että koira karkasi läheisestä koirapuistosta.

Kuulisin mielelläni, minkälaisia kokemuksia muilla on irtokoirista. Miten koiranne suhtautuu niihin? Miten toimitte? Onko teillä jokin keino päästä irtokoirista eroon?

Ilo irti noutotreeneistä

Tokotarvikkeet ovat olleet visusti omassa korissaan arvioni mukaan noin 9 kuukautta. Tämä siis tarkoittaa erilaisia kapuloita, ruutujuttuja ja merkkejä. Tokoa on tehty niin vähän, että varmasti naapurin Moppekin tekee enemmän. Tänään heitti sitten päässä oikein kunnolla ja otin lenkille reppuun mukaan sekä tavallisen noutokapulan että metallisen.

Pieni lenkki ja sen jälkeen puistoon. Puistossa otin puisen repusta ja Tito tuntui olevan sitä mieltä, että ottaa sen, jos sitä ei jo kohta anneta. Ilmeisesti viime syksynä tehdyt pohjat ovat siellä jossain hyvässä tallessa. Täytyy sanoa, että tuntuu hyvältä antaa kapula koiralle niin, että se tarttuu siihen varmalla ja pitävällä otteella. Tämän lisäksi se on myös heti istumassa edessä ja odottamassa päättäväisenä, että kuuluu maaginen sana. Tein kolme pitoa, joista ensimmäisestä palkka tippui leukani alta ja seuraavista kahdesta jalkojen välistä. 

Tätä me emme tulleet kuitenkaan tekemään. Titon nykyinen lempiaktiviteetti on luvan ja suunnan saatuaan juosta tämän tietyn puiston ympäri niin kovaa kuin pystyy ja niin kauan kuin käsky käy. Iskinpä sitten kapulan koiran suuhun ja annoin luvan singota menemään. Eipä tuo kapulaa miettinyt. Juoksi ja juoksi onnessaan. Vapautus kierroksen jälkeen leluun. Seuraavaksi toiseen suuntaan sama. Tämän jälkeen otettiin metsku repusta ja Tito oli edelleen sitä mieltä, että annan tai itken ja annan sen sille. Metsku suuhun ja menoksi. Siinä minä seison paikallani ja koira kiitää puistoa ympäri metsku suussaan. Lopuksi sai tehdä vielä yhden kierroksen puisella ja sen jälkeen oli "pienet pirskeet".

Loppulenkki istuskeltiin koskella ja käytiin juoksemassa isolla pellolla. Tulipa mieleen, että voisin jaksaa useammin polkea jäljen tuolle kaukaisemmalle pellolle. Viime viikkojen kaikki jäljet on tehty samalle pellolle...

Minä tiedän, tiedätkö sinä?

Sain haasteen jo melkein kuukausi sitten ja muistin juuri, että enpä ole ottanut sitä vastaan asiaan kuuluvalla tavalla. Kiitos ja anteeksi.

Ajattelin kertoa 11 ajankohtaista asiaa minusta ja elämästäni.

1. Olen pari viikkoa elänyt ilman proteiinipatukoita. Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta ne ovat elättäneet minua noin 5 vuotta. Kaikki lähti purjehtimisesta, kun totesin, että patukat mahtuvat hyvin pelastusliivien taskuun. Muilla oli sokerikuorrutteisia myslipatukoita, mutta minä en niistä niin välittänyt. Jossain vaiheessa huomasin syöväni niitä muulloinkin kuin merellä ja siitä se sitten lähtikin. Pari viikkoa ilman ja voi tätä tuskaa. Tässä täytyy jo käyttää mielikuvitusta, kun huikoo. Ratkaisu ei olekaan enää taskussa. Pääsyin kokeiluun ihan yht'äkkiä enkä vielä tiedä, mihin tällä pyrin.

2. Toinen kokeiluni on tiskaaminen joka päivä. Helsingin energia -lehdessä luki, että uuden tavan omaksuminen kestää keskimäärin 48 vuorokautta. Pari viikkoa takana ja olen yllättävän hyvin pysynyt tavoitteessani. Sanoisin, että parina iltana on lautanen tai kaksi jäänyt tiskaamatta, mutta ne ovat päätyneet tiskikaappiin viimeistään seuraavana päivänä. Vihaan tiskaamista.

3. Rakastan tummaa suklaata. Mitä tummempaa, sitä parempaa. Tosin 99% suklaa on kammottavaa. 86% on herkullista. Tämän syksyn uusi tuttavuuteni on Plamil Cayenne -suklaa. Oli ihanaa löytää suklaa, jossa se pippuri oikeasti maistuu. En oikein ymmärrä sellaisen suklaan päälle, jossa jokin väitetty maku maistuu vain aavistuksen.

4. En juo alkoholia, en tupakoi ja elämä on parasta huumetta. Miten kaunis ajatus ja parasta on, että se toimii!

5. Ovessani lukee Vuorinen, esittelen itseni tarpeen tulleen Petraksi, varaan pyykkivuoroni nimellä Lehto ja henkilöllisyystodistuksessani lukee neljäs nimi. Onnea hänelle, joka luulee tuntevansa minut.

6. Pidän eksymisestä, joskus jopa silloin, kun on kiire. Ajatus itsessään kiehtoo siinä määrin, että toisinaan yritän tarkoituksella eksyä.

7. Jos joku korjaa kieltäni, närkästyn sekunniksi, jonka jälkeen tulen hurjan iloiseksi siitä, että opin juuri uutta. Mielestäni on järkyttävää, miten huonosti iso osa ihmisistä ilmaisee itseään. Käytetään tylsiä sanoja eikä hyödynnetä mielikuvitusta. Aivan kuin ei olisi merkitystä, mitä sanotaan. Tärkeintä on, että sanotaan vain jotakin. Miten köyhää, miten surullista.

8. Teen ruokaa hyvin harvoin ja se on kaikkien kannalta hyvä asia. Olen tehnyt puuroa mikrossa ilman vettä ja mikropoppareita kattilassa ilman öljyä. Puurolautanen ja popparikattila päätyivät roskikseen.

9. Mielestäni on mielenkiintoista, että popcornit ja sipsit saavat ihmiset tunkemaan ruokaa suuhunsa kaksin käsin. Lisää tungetaan, vaikka suu on vielä täynnä.

10. Viihdyn hyvin itsekseni, mutta ihmiset kiehtovat siinä määrin, että en ole vielä erakoitunut.

11. Mielikuvitus on ehtymätön luonnonvara - Use it!

Haastajan esittämiin kysymyksiin vastaan myöhemmin.

Juostaan!

Miks kaikki kiusaa?

Syksyn saavuttua (se on nyt täällä), olen taas innostunut crossaamaan enemmän. Ilma on raikasta ja lenkin jälkeen on ihanaa käydä suihkussa, kietoa kylpytakki päälle ja nauttia syysillasta.

Crossaaminen on edennyt siihen, että koirista mennään lähes aina ohi miettimättä. Vieras koira voi tulla vastaan, mennä samaan suuntaan edellä, tulla sivusta tai olla tien vieressä parkissa. Huikkaan yleensä, että ollaan tulossa, jotta ihmiset osaavat kerätä karvakorvansa pois ja muutenkin ennakoida ohituksen. Jos ohitettava koira on varustettu flexillä ja näyttää siltä, että se omistaa koko tien, otan Titoa vauhdissa vähän lyhyemälle ja juoksen sormet ristissä ohi. Ohituksen jälkeen päästän liinan taas pitkäksi ja matka jatkuu.

Voin hyvin kuvitella, että ihmiset sadattelevat, kun juostaan ohi. Etenkin he, joiden koirat saavat sydänkohtauksen ohi pinkovasta koirasta. Hei, minä huikkasin, että ollaan tulossa... Jos sen jälkeen jää tyhmänä seisoskelemaan keskelle tietä, ei voi syyttää tätä parivaljakkoa.

Luotan Titoon näissä crossausohituksissa koko ajan enemmän. Otan riskejä ja annan Titon juosta liina pitkällä aivan älyttömistä tilanteista. Vähän jännittää pujotella useamman koirakon ohi, jotka ovat jääneet parkkiin pyörittelemään peukaloita. Harvoin ne koirat hiljaa katselevat. Jännitystä tuovat myös isot koirat, jotka kohdalla hyppäävät haukkuen ja rähisten kohti. Titon häntä on kuitenkin yli kahden metrin päässä minusta. Tito on kuitenkin sisäistänyt hyvin "Mene vaan!" -kehotuksen. Se tietää, että silloin täytyy mennä vain - sama se, vaikka ne koirat hyppivät vieressä kohti.

Kaikkien ohitusten jälkeen kehun ja vaikeiden ohituksien jälkeen saattaa lentää pallokin. Nyt olemme käyneet juoksemassa 30-60 minuutin lenkkejä. Nämä ovat yleensä hyvin nopeatempoisia juoksulenkkejä. Pidemmät lenkit sisältävät sitten enemmän hölkkäämistäkin.

Ihanaa, kun on syksy!